Olen jo kauan ollut sitä mieltä, että siviilipalveluksen suosion tärkein syy ei tosiaankaan ole mikään rauhanidealismi. Suomessa kieltäytyy aseista - tai siirtyy armeijasta sivariin kesken palveluksen - runsaasti nuoria miehiä, joiden pääasiallinen motiivi on jokin seuraavista:
Armeijan koulutusta on vaikea ottaa vakavasti
Vuosia sitten Sivari&Totaalissa muuan armeijassa aloittanut, mutta sieltä sivariin siirtynyt kaveri kertoi kapiaisesta, tai mikähän lieneekään ollut sotilasmestari, joka opetti pojille "Euroopan valtioiden uhkia" piirtoheitinkalvon avulla. Kalvossa luki Espanjan kohdalla "ETA" ja kapiainen selitti pokkana että "Euroopan talousalue on uhkana Espanjalle". (Tuolloin oltiin vielä liittymässä Euroopan talousalueeseen, "paikallisjunalla Eurooppaan" kuten Sorsan Kalu sanoi, ja lyhenteen tämä tulkinta oli kovasti pinnalla.) Kaikki pojat siinä luokassa todennäköisesti tiesivät luennoitsijaa paremmin, mitä ETA siinä yhteydessä tarkoitti: baskiterroristeja.
Jos armeijan kouluttajat osaavat omankin alansa huonommin kuin kuka tahansa lehtiä lukeva valveutunut nuorukainen, millä ihmeen lihaksilla he kuvittelevat hankkivansa luonnollista auktoriteettia? Kouluttajalla voi olla auktoriteettia koulutettaviinsa vain jos nämä voivat täydellä todella uskoa, että hän osaa asiansa, arvostaa omaa työtään ja pyrkii kehittymään siinä - ja tietää selvästi mistä puhuu. Kuinka kummassa kukaan voi ottaa vakavasti kouluttajan, joka ilmeisesti ei itsekään tee niin, saati osaa hommaansa? Jokainen tällainen kouluttaja vain vahvistaa todeksi käsityksen armeijasta suojatyöpaikkana toistaitoisille törpöille, jotka armeijan ulkopuolella päätyisivät rikollisjoukkioihin tai spurgujen liekkimajoihin - puhumattakaan siitä, että se myös tukee vainoharhavasemmistolaista käsitystä, jonka mukaan armeijan ensisijainen tavoite ei olekaan maanpuolustus, vaan nuorten miesten älyn, moraalin ja itsetunnon turmeleminen itsetarkoituksellisella alistamisella, äärioikeistolaisella kiihotuksella ja provinsiaalisilla ennakkoluuloilla.
Ei kieltäydytä niinkään armeijasta kuin pakkopullaisänmaallisuudesta ja siviilimilitarismista
On kyseenalaista, missä määrin esimerkiksi viime vuosina yleistynyt isänmaallinen intoilu, jossa on selvästi epäterveitä ja epädemokraattisia piirteitä, on ylipäätään hyödyksi armeijalle ja maanpuolustukselle. Jokainen uhoava viisitoistavuotias pikkurambo, joka leimaa kaikki aseistakieltäytyjät kommunisteiksi - sinänsä idioottimainen heitto jo sikälikin, että ainoa mahdollinen vihollinen eli Venäjä, jonka objektiivisina liittolaisina sivareita kai pidetään, ei enää ole kommunistinen, vaan lähempänä fasistista militarismia - on erittäin huonoa mainosta armeijalle ja parempaa aseistakieltäytymispropagandaa kuin mikään Aseistakieltäytyjäliiton traku ikinä voisi olla. Monetkin nuoret miehet, jotka olisivat valmiita menemään armeijaan ja jotka ovat taipuvaisia perinteiseen isänmaallisuuteen, taipuvat lopulta aseistakieltäytymisen kannalta siitä yksinkertaisesta syystä, että armeija, asepalvelus ym. ovat heidän silmissään samastuneet erottamattomasti niihin koulukiusaajamatalaotsiin, jotka läpi yläasteen ovat rehvastelleet isänmaallisuudellaan. (Maininta koulukiusaajista ei ole tässä sattumaa. Aseistakieltäytyjäliiton nettikeskustelussa esiintyi vuonna 1999 nimimerkkiä Terobius käyttänyt nuorukainen, joka koetti kumota sivarien argumentit julistamalla, että te olette kaikki varmasti koulukiusattuja. Hänen arvomaailmansa mukaan ilmeisesti koulukiusaamisen uhri oli heikkouttaan halveksittava olento: "isänmaallisuus" ei tarkoittanut hänelle sitä, että sankarillinen soturi puolustaa heikkoja, vaan sitä, että väkivahva sotilasrambo osoittaa vahvuutensa solvaamalla ja pilkkaamalla heikkoja, joilla ei kuulukaan olla mitään ihmisoikeuksia.)
Jos Pääesikunta tai puolustusministeriö todella haluaa vähentää siviilipalveluksen suosiota, heikäläisten pitäisi osata ottaa etäisyyttä pikkuramboista ja muista siviilimilitaristeista. Odotan sitä päivää, jolloin Gustav Hägglundin seuraaja yksiselitteisesti toteaa, että armeija ei ole väkivaltarikollisen alkujen, koulukiusaajien eikä äärioikeistolaisten suojatyöpaikka eikä temmellyskenttä. Ei kai se välttämättä nytkään ole, mutta niin kauan kuin puolustusvoimat näkevät päävastustajinaan aseistakieltäytyjät eivätkä pikkuramboja, kahden vaiheilla olevilla lahjakkailla nuorilla miehillä on varsin vankat perusteet uskoa, että pikkurambot ja armeija ovat samalla puolella.
Onko äärioikeistolaiseen suvaitsemattomuuteen ja heikkojen fasistiseen halveksuntaan yhdistyvä pikkupojan väkivallanpalvonta todella sellaista "kansanomaista maanpuolustustahtoa", jota armeija haluaa ja tarvitsee?
Armeijan kasvatustavoitteita ei pidetä toivottavina
Kun Aseistakieltäytyjäliiton nettisivuilla oli vielä keskustelupalsta - sittemminhän se on jouduttu lakkauttamaan sen jälkeen kun muuan tasapainoton henkilö tämän kirjoittajan menneisyydestä oli viskonut siellä alkukantaisia henkilökohtaisia solvauksiaan jo puolentoista vuoden päivät - siellä kävi mielellään häiriköimässä muuan perin pittoreski hahmo, joka käytti taiteilijanimeä Klaus. Vaikka hänellä oli jonkin verran kirjallisia lahjoja, mikään älyllisesti kyvykäs henkilö hän ei ollut. Klaun käsitykset siviilipalvelusmiehistä olivat provinsiaalisten ennakkoluulojen tasolla kaikkine kliseineen epämiehekkyydestä, kommunismista ja homoseksuaalisuudesta, eivätkä ne tietenkään olleet asiallisella väittelyllä muutettavissa.
Eräs Klaun lempiteemoista oli hänen vertauksensa ammattikoulun Kakesta. Hänen mielestään näet sivariin hakeutuvat ennen kaikkea nynnyt intellektuellit, jotka välttelevät ruumiillista rasitusta; koska he ovat koko ikänsä olleet fyysisemmin suuntautuneiden poikien vainoamia, he kokevat parhaansa mukaan kiistää ruumiillisten suoritusten arvon. Loppujen lopuksi, Klaus julisti, me ruipelot sivarihomointelletkut vain pelkäämme joutuvamme sen meitä koulussa aina kiusanneen ammattikoulun Kaken simputtamiksi. Emme halua tunnustaa, ettei meistä ikinä voi tulla "oikeita miehiä", kuten Kakesta, joten pakenemme arvonkieltämiseen ja intellektuelliin norsunluutorniin.
Tietenkin Klaus on oikeassa. Mutta hänen edustamansa arvomaailma, jonka mukaan on olemassa yksi ainoa mieheyden määritelmä - ikään kuin munat ja mulkut jaettaisiin Mäkilän hyllyltä armeijassa (Näin pieni!, sanoisi Rahikainen) - ja kaikki siitä poikkeava on torjuttavaa homoutta, nynnyyttä, sivariutta ja toiseutta, ei liity millään asiallisella tavalla maanpuolustuksen tarpeisiin eikä edes isänmaallisuusperinteisiin: on kuvaavaa, että jääkärivärväri Artturi Leinonen saattoi kirjoittaa talvisodan aattona pasifistisen näytelmän - koska se oli juuri sitä vapautta, jota talvisodan sankarien piti puolustaman. "Pehmous" ja "machous" on ideologisoitu vasta viime vuosikymmeninä - minun isoisäni määritteli itse mieheytensä ja oli sekä pehmo, macho että tuhat muuta asiaa, ja hän piti miehistä pullistelua lapsellisena, epäkypsänä ja puolirikolliselle rääsyproletariaatille ominaisena.
Armeija paikkana, jossa pojista tehdään miehiä on syvästi epäilyttävä suomalainen myytti, sillä se jos mikä kuulostaa poliittiselta aivopesulta - puhumattakaan siitä, että armeijan kasvatustavoitteeksi mielletty miehinen kovuus ja machoilu liittyvät monien nuorten miesten silmissä väkivaltaiseen, alkoholisoituneeseen isään, joka juuri miehisyyskoulutuksessa on omaksunut taipumuksia, jotka tekevät hänestä perheenisänä kyvyttömän ja toistaitoisen; on varsin ymmärrettävää, jos nuoret miehet kapinoivat tällaisia mieheysmalleja vastaan.
Sanottakoon, että Klaus ei ole ihan väärässä, jos hän haluaa nähdä jotain ihanteellista demokratiaa siinä, että ammattikoulun Kake ja yliopiston professori palvelevat samoissa harmaissa. Siinä on paljonkin hienoa demokraattisuutta. Mutta Klaus näki asian mieluummin niin, että intellektuellit eivät halua mennä armeijaan ammattikoulun Kaken simputettavaksi - hänen mielestään ilmeisestikin Kaken luovuttamattomiin oikeuksiin oikeana, kovana miehenä, jota sivistys ei ole vielä päässyt turmelemaan nynnyksi, kuuluu oikeus saada simputtaa kaikenlaisia yliopistoälykköjä. Klaulta vain on päässyt unohtumaan, että kaikki yliopistoälyköt eivät kieltäydy aseista - puhumattakaan siitä, että suuri osa sivareista on nuoria "systeemiin" katkeroituneita työttömiä punkkareita.
Sitä paitsi ammattikoulun Kake on saanut rääkätä intellektuellin alkuja koulun pihalla joka tapauksessa jo riittämiin. Jos armeijan on tarkoitus luoda solidaarisuutta Kaken ja professorin välille, sen tulee pikemminkin eheyttää ja luoda umpeen heidän välisensä kuilu, ei leventää sitä ennestään.
Vastustetaan armeijan yhteiskunnallista roolia armeija vs demokratia on ristiriita mutta miksei puhuta
Vastustetaan yhteiskunnan yleistä militaristista ilmapiiriä
Vastustetaan isänmaallisuuspropagandan valheellisuutta
Varsin monella nykysivarilla on läheinen suhde isoisäänsä, ja kaikki sodan käyneet isoisät eivät suinkaan suhtaudu yksiselitteisen kielteisesti aseistakieltäytymiseen. Monet rintamaveteraani-isoisät rohkenevat olla jopa sitä mieltä, että oikeus sivariin on juuri sitä vapautta, jota he ovat olleet puolustamassa.
Siviilipalvelusmiehiä kiusataan usein vetoamalla pateettisesti siihen, "mitä isoisäsi sanoisi". Monet sivarit tietävät hyvin, mitä isoisä sanoi tai sanoo, ja heitä ärsyttää syvästi se, että sotaveteraani-isoisää, jonka he tuntevat henkilökohtaisesti yksilönä, ollaan tunkemassa valmiiseen isänmaallisen isoisän muottiin. Monella sivarilla on ollut isoisässään (tai on yhä) kunnon miehen malli niiltä vanhoilta hyviltä ajoilta, jolloin mies oli vielä mies eikä "macho" tai "pehmo", ja hänen kannaltaan on suorastaan isoisän muiston mustaamista, että tämän suuhun propagandistisesti tungetaan asioita, joita hän ei todellisuudessa koskaan olisi sanonut.
Kumpi muka loukkaa "isovanhempia" ja "veteraaneja" enemmän: siviilipalvelusmies, joka on henkilökohtaisesti tuntenut oikean veteraanin ja antanut tämän vaikuttaa katsomuksiinsa ja mielipiteisiinsä - vai isänmaallinen propagandisti, joka sivareille suuntaamissaan moraalisissa moitteissa vetoaa hatusta vetäisemäänsä operettiveteraanikliseeseen ja jolla ei luultavasti ole itsellään ollut elävää kosketusta isoisien sukupolveen ollenkaan?
Vastustetaan isänmaallisuuden ja maanpuolustuksen yksipuolisia määritelmiä kulttuuri-isänmaallisuus ympäristönsuojelu