NALLE PUH JA KUMPPANIT
Simo Lumpeen Nalle Puh on ottanut suomessa kansallisperhon maineen, se pelaakin loistavasti nimenomaan suomen oloissa, koska se on loistava jäljitelmä munivalle/pinnan yläpuolella lentelevälle vesiperhoselle. Ja vesiperhosethan ovat ehkä tärkein ravinnonlähde erityisesti Etelä- ja Keskisuomen koskien taimenille. Perholla on mahtavat kelluntaominaisuudet joten se mahdollistaa kovienkin koskipaikkojen kalastamisen. Kovat virrat ovatkin ehkä parhaita paikkoja käyttää Puh-perhoja. Myös niskoilla viistättäminen on tuonut Hyviä tuloksia. Puh-perhoja on lienee suunniteltu satoja eri värisiä, ja suurin osa niistä lienee toiminut kohtuullisesti. Jos sinulla ei siis ole kaikkia materiaaleja, voit oman mielesi mukaan muunnella perhoja miten haluat. Parhaiten minulla on toiminut tummanruskea #12 koukkuun sidottu Puh, mutta erityisesti suurtaimenet ovat napanneet mielellään myös suurikokoisiin #6 koon perhoihin ja jopa koko #4 on tuottanut teräviä tärppejä. Varovaisille kaloille vähän pienempiä väliltä 12-16. Ja eikun sitomaan Puhheja koko ensi kesäksi. Kaikki Puh-tyylin perhot sidotaan saman kaavan mukaisesti, vain materiaalit vaihtuvat, TOIVOTAAN KIREITÄ SIIMOJA YSTÄVÄMME NALLE PUHIN KANSSA!
RESEPTIT:
NALLE PUH:
KOUKKU:
6-16# PINTAPERHO KOUKKU
DARK PUH:
KOUKKU:
6-16# PINTAPERHO KOUKKU
HONEY PUH:
KOUKKU:
6-16# PINTAPERHO KOUKKU
NÄIN SIDOTAAN PUH-PERHO.
RESEPTIT JA SIDONTA OHJE WORD-TIEDOSTONA.
PS. Erä-lehden numerossa 10/96 oli loistava juttu Koko puh perheestä suosittelen!