Etusivu            Tennesseenwalkerit            Muut hevoset           Kasvatustyö            Kilpailutoiminta
Tervetuloa virtuaalitalli Bayou d'Armensin sivuille

Bayou d'Armens on virtuaalinen talli, joka on ollut toiminnassa 1. tammikuuta 2005 lähtien. Matkaa on siis taivallettu jo neljä vuotta, ja tuohon aikaan mahtuu jos jonkinmoista tapahtumaa. Talli on kerran vaihtanut nimensä (alkuperäinen nimi Metsämäki), kasvatusrodut ovat vaihtuneet, toimintamuodot ovat vaihdelleet ja omistajiakin on ollut joskus kaksi. Tällä hetkellä ruorissa on kuitenkin yksi ja se alkuperäinen tallin pitäjä. Bayou d'Armensin, tutummille vain Bayoun, päätehtävä on kasvattaa ja jalostaa hevosia. Pääkasvatusrotunamme on amerikkalainen tennesseenwalker, joka on pysynyt kasvatusrotuna jo syksystä 2005 lähtien. Walkerimme painottuvat pääsääntöisesti askellajeihin ja westerniin, ja pyrimme kasvattamaan hevosista rotunsa tapaan hyväluontoisia yksilöitä joita on helppoja käsitellä. Kuitenkin tämän yhden hevosrodun lisäksi meiltä löytyy kirjava määrä eri rotuisia hevosia, jotka ovat niin kilpailu- kuin jalostuskäytössäkin.

Kasvatuksen lisäksi järjestämme kilpailuja laidasta laitaan. Vaikka pääkasvatusrotu painottuukin kahteen lajiin, ei järjestyspuolella olla niin rajoittuneita. Kilpailujen lisäksi järjestämme myös erilaisia tapahtumia, esimerkkinä vaikkapa "Bayou d'Armens Four Season Breeding Fest" eli kasvattajapäivät. Lisää myös kehitellään jahka aikaa ja resursseja riittää. Majoitamme Bayouhun myös yksityisiä hevosia, asiasta löytyy lisää infoa yksityiset -kohdasta. Otamme myös hevosillemme hoitajat, ja hoitajille pyritään järjestämään kaikkea pientä kivaa päivien piristykseksi.

Kaiken tämän perusteella Bayouta voisi hyvinkin kutsua monitoimitalliksi, mutta itse kutsumme itseämme siittolaksi tai yksinkertaisesti vain talliksi. Toivon mukaan vierailijat viihtyvät sivuillamme ja tulevat myös uudestaankin käymään; vieraat kun otetaan aina avosydämin vastaan! Jos tutustumisesi aikana päähäsi pälkähtää ihan mitä tahansa kysyttävää, niin ota rohkeasti yhteyttä!

Rakkain terveisin, mmango sekä tallin uljaat että vähemmän uljaat hevoset

TIEDOTUSLAATIKKO
Bayou d'Armens on perustettu tammikuussa 2005.
Sivut on päivitetty 28. huhtikuuta 2009.
Yhdistyksen sähköposti: viidakkomango@postiloota.net


Bayou d'Armens on toiminnaltaan täysin virtuaalisesti toimiva. Tallin kaikki materiaali on suojattu tekijänoikeuslailla eikä sitä saa käyttää missään yhteydessä ilman erillistä lupaa.

28.4.2009 -- Toimintaa lähdetty muuttamaan ja uusia sivuja rakennettu


Kuukauden orivalinta;
MD Silwer Express

Kuukauden linkkivinkki;
Ionic


Kävijälaskuri lisätty 20. huhtikuuta 2007
© all rights reserved

1