![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Pipsan Pulinapalsta | ||||||||||||||
< -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------> | ||||||||||||||
![]() |
||||||||||||||
3.4.2005 - sunnuntai Sunnuntaina aamu valkeni Ylöjärven urheilutalon tienoilla kauniina ja hieno tuli Ylöjärven Ryhdin salibandynaistenkin päivästä, kun hyvien pelien jälkeen sarjapaikka lopulta saatiin säilytettyä. Päivän ensimmäisessä pelissä vastaan asettui sarjakolmonen FoSu eli Forssan Suupparit. Peli alkoi Ryhdin kannalta synkissä merkeissä, kun jo reilun kahden minuutin pelin jälkeen FoSu pisti verkot töttörölle ja siirtyi 0-1 johtoon. Kaksi minuuttia tästä Ryhdin Terhi Aliska kuittasi kuitenkin vahingon, ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin lukemissa 1-1. Ryhdin toinen maali jäi toisen erän ainoaksi maalimerkinnäksi, maalin tekijänä kunnostautui tällä kertaa Johanna Heinimäki ja syöttäjänä Marjo Alkula. Päästiin aina kolmannen erän viimeisille minuuteille saakka, ennen kuin FoSu pääsi harmillisesti tasoittamaan ylivoimalla pelin loppunumeroiksi 2-2 Saila Lammin saatua jäähyn Ryhdin jatkuvan väärän pelitavan vuoksi. Ensimmäisestä pelistä saatu piste oli hyvä alku sarjapaikan säilyttämistaistelussa, mutta tuntui vähän laimealta, kun pitkään oli kaksi pistettäkin lähellä. Toisessa pelissä vastustajana oli sarjakakkonen JyTah Jyväskylästä. Ensimmäistä kertaa koko kauden aikana tuntui maalinteko maistuvan oikein kunnolla: Ryhdittäret takoivat reilussa kahdeksassa minuutissa taululle jo 3-0 lukemat. Maalareina toimivat Marika Ahlgren, Outi Paldanius ja Leena Vuori, syötöt tarjoilivat Jaana Jokihaara ja Marjo Alkula. Tämän jälkeen koko joukkue joutuikin melkoiseen kipsiin ja vaikea oli sanoa, puristiko nainen mailaa vai maila naista, sen verran tilanteessa oli jännitettä. Jännityksen seurauksena peli-ilo katosi hukka -nimiseen paikkaan puolentoista erän ajaksi ja vastustaja rankaisi tästä - onneksi vain kertaalleen. Kipsi murtui vasta kolmannessa erässä, kun Terhi Aliska viimeisteli taululle 4-1 lukemat Marjo Alkulan napatessa jo päivän kolmannen syöttöpisteensä. Koko turnauksen viimeisessä pelissä PIsku-PaPo ratkesi sitten viimein se, että Ryhdin naiset jatkavat ensi kaudellakin naisten kakksodivisioonassa: kun PIsku hävisi PaPolle 1-3, säilyttivät Ryhdin naiset sarjapaikkansa pisteen erolla TFT:hen ja PIskuun. Paistoi se päivä viimein Ylöjärven perukoillekin, ja kuten muutamat vastustajatkin myönsivät: ansaitusti. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta kautta ja uusia kujeita. *** 21.3.2005 - maanantai Hieman on viimeaikoina pitänyt kiirettä ja Pulinapalstan päivitykset ovat työkiireiden vuoksi jääneet, joten laitetaanpa tähän tiivistelmää siitä, mitä naisten kakkosdivisioonan Sisä-Suomen lohkossa pelaavalle Ylöjärven Ryhdin joukkueelle kuuluu: --- Ylöjärven Ryhdin salibandynaisten tie naisten kakkosdivisioonassa on ollut tällä kaudella aika kivikkoinen ja sarjapaikan säilyttäminen on loppukauden tavoitteena erittäin haasteellinen tehtävä. Helmikuun alussa Ryhdin naiset käväisivät Vaajakoskella vain palatakseen takaisin tyhjin käsin: karvas 5-3 tappio TFT:lle ja 2-0 tappio MIG II:lle takasivat sen, että paluumatka sujui melkoisen apeissa tunnelmissa. Helmikuun lopun turnauksessa Toijalassa sen sijaan SBS Tamppi kaatui luvuin 3-5, mutta jälkimmäisessä pelissä sarjakärki SBT PaPoa vastaan tuli jälleen niukka 2-1 tappio, mikä jäi kirvelemään monen pelaajan mieltä. Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna pelatussa yksittäisessä pelissä PaPoa vastaan Ryhti pääsi maksamaan edellisen viikonlopun kalavelat sarjakärjelle ja kuittasi pisteet Kaukajärvellä tiukan väännön päätteeksi lukemin 1-0. Viimeviikonloppuna Ryhti matkasi Parkanon muovilaatikkoon, mistä tuomisina oli jälleen kaksi pistettä: MIG II oli parempi lukemin 2-1, mutta Var-Ti puolestaan kaatui samoin lukemin, kun kolmannen erän lopussa kapteeni Outi Paldanius pääsi tykittämään voittomaalin Marika Ahlgrenin hienosta syötöstä maalin perukoille ylivoimalla. Ennen kauden viimeistä turnausta Ryhti majailee sarjataulukossa viimeisellä putoajan paikalla kolmanneksi viimeisenä, mutta toisaalta kaikki on vielä mahdollista, kun seuraavaan joukkueeseen PIskuun on matkaa vain pisteen verran. Kauden viimeinen turnaus ja Ryhdin viimeiset kaksi peliä pelataan 4.3. Ylöjärven urheilutalolla, jossa vastaan asettuvat sarjakakkonen JyTah ja sarjakolmonen FoSu. Kaikki mukaan kannustamaan Ryhdin naiset tärkeisiin voittoihin! --- SSBL/JLe 21.3.2005 NAISET II-DIVISIOONA PaPo 14 11 1 2 43- 24 23 JyTah 14 8 3 3 41- 30 19 ----------------------------- FoSu 14 8 3 3 52- 31 19 Var-Ti 14 6 2 6 42- 37 14 MIG II 14 7 0 7 34- 29 14 Pisku 14 5 3 6 31- 41 13 ----------------------------- Ryhti 14 6 0 8 30- 33 12 TFT 14 5 1 8 40- 35 11 Tamppi 14 0 1 13 16- 69 1 *** N2D Sisä-Suomi su 9.1. turnaus Toijalassa Kertakaikkisen farssin piirteitä saanut naisten 2.divariturnaus pelattiin tällä kertaa Toijalan monitoimitalolla, jossa ensimmäisen ja sattuneista syistä ainoan (asiasta lisää jäljempänä) Ryhdin pelin vastustajaksi asettui PIsku Hämeenlinnasta. Ryhti aloitti ottelun tehokkaasti ja ensimmäinen maali syntyi jo tasan minuutin pelin jälkeen, kun Anita Antti-Roiko viimeisteli Terhi Aliskan syötöstä pallon maalin perukoille. Koko hyökkäyskolmikko oli ilmiliekeissä ja aiheutti vastustajille harmaita hiuksia koko erän ajan. Kun Terhi Aliska teki toisen maalin Lisa Lentolehdon syötöstä ja Anita Antti-Roiko kolmannen jälleen Terhi Aliskan syötöistä, oli tilanne Ryhdille jo 3-0. PIsku pääsi vielä erän lopuksi kaventamaan luvuiksi ylivoimalla 3-1, mutta erä oli Ryhdin hallintaa. Toisen erän alussa PIsku sortui jäähyilyyn ja Ryhti rankaisi: Johanna Heinimäki heilutti maaliverkkoa Marjo Alkulan syötöstä ja toisen erän jälkeen lukemat olivat jo ratkaisevan oloiset 4-1. PIsku ei kuitenkaan antanut periksi, vaan rynnisti kolmannen erän alkuun tarmoa täynnä ja tulosta syntyi – kun kolmatta erää oli pelattu vasta neljä minuuttia, lukemat olivat kaventuneet 4-3:een ja Ryhdillä oli aikalisän paikka. Aikalisä auttoi ja peli selkiytyi, lopullisen niitin iski Outi Paldanius Leena Vuoren syötöstä kolme ja puoli minuuttia ennen päätösvihellystä. Loppulukemista 5-3 oli hyvä lähteä loppuverryttelyyn ja valmistautumaan päivän toiseen peliin. Mutta kuinkas kävikään: kesken naisten kakkosdivisioonaturnausta paikalle asteli joukkio miehiä, joka ilmoitti, että heillä on miesten 1. divisioonan futsal -turnaus samaisella urheilutalolla SAMAAN aikaan kuin naisten on tarkoitus pelata omia salibandyn divisioonapelejään, joille aika oli varattu puolta vuotta aiemmin. Jotta päivä sai kaikkea muuta kuin arvoisensa lopun, saapui paikalle hallin toiminnasta vastaava henkilö, joka ilmoitti, että "miehet pelaavat ja naiset saavat lähteä, kun kerran sopuratkaisua ei ole syntynyt". Kun häneltä kysyttiin nimeä ja puhelinnumeroa, ei vastausta saatu, vaan herra tyytyi ilmoittamaan, että "kyllä täältä hallilta aina jonkun kiinni saa". Ainoan viisaan päätöksen tämä todellinen älyn jättiläinen teki poistumalla takavasemmalle nopeammin kuin viimeyönä puhaltanut myrskytuuli. Samainen henkilöhän on hallin toiminnasta vastaavana vastuussa siitä, jos halli on kahteen kertaan varattu, joten olisikohan ollut syytä katsoa ensin peiliin ja miettiä sen jälkeen vaikkapa sitä, kenen se sopuratkaisu olisi kuulunut saada aikaan… Summa summarum: jälleen tuli todistettua se, kuinka paljon naisurheilua tässä maassa, etenkin Toijalassa, arvostetaan. Järkevä ratkaisu olisi ollut se, että pojat olisivat odottaneet pelivuoroaan kaksi tuntia ja päässeet sen jälkeen pelaamaan pelinsä, kun nyt Toijalassa peliään tuntikaupalla odotelleet Ryhti Ylöjärveltä ja PaPo Parkanosta joutuivat odottelun jälkeen lähtemään kotiin ja pelaamaan ottelunsa joskus muulloin. Myös TFT Toijalasta ja Var-Ti Tampereelta joutuvat pelaamaan keskinäisen ottelunsa myöhemmin. |
![]() |
|||||||||||||
Linkkejä: | ||||||||||||||
Syyskuun pulinat | ||||||||||||||
Lokakuun pulinat | ||||||||||||||
Kuka ihmeen Pipsa? | ||||||||||||||
Ylöjärven Ryhti - salibandy | ||||||||||||||
< -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------> |