Kyselin ANTIDOTEN laulaja/kitaristi Nino Laurennelta bändin viime kuulumisia ja historiaan
liittyviä faktoja.
Mike Steel:
Underground Metal -piireissä ANTIDOTE alettiin noteerata vuoden -90 Epoch of Insanity -
demon myötä. Kyseinen demo sisälsi harvinaisen pätevää
Speed Metallia ja olinkin melko varma, että tuo demo toisi teille levytyssopimuksen, vaikka
silloin toki jo suomalaisten levy-yhtiöiden suurin innostus Speediin oli jo lopahtanut.
Harmittaako että hyvä demo ei johtanut mihinkään vaikka vuosi pari aiemmin
levytyssopimus olisi irronnut heikommillakin eväillä?
Nino Laurenne:
Epoch of insanity on demo jolla diili SHARKIN kanssa saatiin, eli "hyvä" demo ei siis mennyt
hukkaan.
Vuosi pari aiemmin ANTIDOTEN demojen taso oli sitä luokkaa että sillä ei
kyllä mitään demoa olisi lohjennut, ja luonnollisesti kun tänä
päivänä kuuntelee Epochia niin huh huh!!
Mike Steel:
Epoch -demo avitti uraanne sikäli
että demo levisi todella tehokkaasti tape-tradingin kautta maailmalle. Muistankin
nähneeni sen ulkolaisissa listoissa jo ennen kuin olin edes itse ehtinyt tsekata demoa.
Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että kaikki tuon aikakauden bändit sai hyvän
alkusysäyksen toiminnalleen sen aikaisen vireän Metal undergroundin avulla.
Minkälaisena pitäisit UG:n merkitystä ANTIDOTELLE?
Nino Laurenne:
Underground on helevetin hieno asia bändeille joilla ei ole diiliä, mutta tosi asia on se
että sen merkitys pienenee jos bändi saa diilin vähänkin "isommalta" levy-
yhtiöltä.
Mutta kyllä täytyy myöntää että underground oli yksi
niistä asioista jonka takia
jatkoi aina eteenpäin, varsinkin kun demot saivat ihan ok arvosteluja.
Mike Steel:
80-luvun lopussa oli pääkaupunkiseudulla paljon METAL MASSACRE ynnä muita
vastaavia useamman Speed -bändin tapahtumia. Soittelitteko te paljon sellaisissa ja oliko
niissä hyvä meininki?
Nino Laurenne:
Itseasiassa muistaakseni ANTIDOTE ei tainnut soittaa yhdessäkään METAL
MASSACRE
-tapahtumassa, mutta kyllä ne ihan jees keikkoja oli kovimpina thrash/speed kulta-
aikoina.
Mike Steel:
ANTIDOTE on yksi harvoista ton aikakauden suomalaisista Metal -bändeistä joka on
edelleen kasassa. Nythän Metal on taas lievässä noususuhdanteessa (ainakin
Suomessa), mutta oliko teillä motivaatio vaikeuksia pahimpina aallonpohja vuosina kun
coolimpaa olisi ollut soittaa grungea?
Nino Laurenne:
Sen jälkeen kun diili tuli, niin ei ole ollut motivaatio vaikeuksia, koska kokoajan piti
miettiä että mitä seuraavaksi.
Ja vaikka myynnit eivät olleet mitään huimia, silti mikään mahti
maailmassa ei olisi saanut minua soittamaan "sitä vitun grungepaskaa". Voima se on saatana
joka puhuu musiikissa eikä perkeleen grungemiljonäärit jotka valittaa kun on
faneja jotka ei jätä rauhaan...vittu!
Mike Steel:
Teitte kaksi levyä SHARK RECORDSIN kanssa joka ei ole niitä kaikkein
hyvämaineisimpia lafkoja. Itselläni tulee mieleen ainakin epäselvyydet mitä
muistaakseni oli SEPULTURAN kahden ekan lp:n kanssa. Arveluttiko yhtään
pistää nimeä paperiin?
Nino Laurenne:
Kyllä se niin on että kun Saksasta tulee kirje jossa sanotaan että "we are very
interested about your band" niin kyllä siinä alle parikymppiseltä kaverilta menee
pasmat sekaisin, ja sitä vaan kirjoittaa nimensä diiliin, ikäänkuin jos ei
pidä kiirettä niin ne vetää sen takaisin. Meillä kyllä oli toi
Päiväläisen Ande, joka tsekkasi sen ensin, mutta kyllä minä luulen
että nimet olis menny paperiin ilman sitäkin.
Eikä siinä ollut mitään kummaa, eli normaali orjadiili, mitä kaikille
tuossa asemassa oleville bändeille tarjotaan eli artisti maksaa aina kaiken (nimittäin
loppujen lopuksi rojalteistaan).
Mike Steel:
Viimeisimmällä Mind Alive -levyllä otitte askeleen melodisempaan ja ehkä
perinteisempään heviin. Miltä kyseinen levy maistuu nyt vuosi julkaisun
jälkeen? Onko levyn menekki ollut tyydyttävää?
Nino Laurenne:
Mind alive on levy jota voi kuunnella vielä näin vuosi julkaisun jälkeen, itse asiassa
ainoa levy jota voi kuunnella ilman että tulee paha mieli.
Tietenkin on juttuja jota tekisi nyt toisin, mutta hulluksihan tässä tulisi jos tuollaisia
alkaisi miettiä eli se on siinä ja pysyy!
Levyn menekki on tyydyttävää siinä vaiheessa kun Mr. Laurenne ajaa
vähintään Porschea eli aina voi myydä enemmän!
Mike Steel:
Kotisivultanne pisti silmään seikka, että basistin paikalla luki uusi nimi, Titus
Hjelm. Onko mies mistään aiemmista yhteyksistä tuttu? Miksi Peltonen poistui
riveistänne?
Nino Laurenne:
Joo, Titus soitti ennen kitaraa sellaisessa bändissä kuin INCREDIBLE BRAINSHELLS.
Peltonen poistui koska halusi tehdä kokonaan jotain muuta kuin musiikkia eli
mistään erimielisyyksistä ei ollut kyse.
Mike Steel:
Musanne pohja on vuosien mittaan pysynyt melko samana, vaikka Mind Alivella tiettyä
uudistumista olikin. Speed Metal juuret kuuluu edelleenkin läpi. Pyrittekö tulevilla
levyillä edelleenkin karsimaan tuota puolta soundissanne? Onko missään
vaiheessa tullut mieleen tyylin radikaali muuttaminen?
Nino Laurenne:
En koskaan ajattele että nyt mää teen piisin josa on trässiosa ja sen
jälkehen tullee spiidiosa. Se vaan on niin että tietyt jutut miellyttä mua ja jos
niillä on joku nimi niin hyvä niin.
Mutta täytyy myöntää että aivan perinteisemmät speed/thrash
jutut
vähenee...ehkä!
Nimittäin meillä on pari uutta biisiä jossa on sen luokan sahausta että voi
samperi!!!!!!
Tyylin muuttamisesta että.... EI TODELLAKAAN!!!!!!!!!!!!
Mike Steel:
ANTIDOTE on tähän saakka keikkaillut käsittääkseni
enimmäkseen pääkaupunkiseudulla. Onko suunnitelmissa klubi -kiertuetta
muualle maahan?
ANTIDOTE:
Oikeastaan suunnitelmia on ollut mutta ollaan niin saatanan saamaton porukka että ei ole
tullut tehtyä, mutta kyllä se täytyy joku päivä sekin ihme tehdä.
Mike Steel:
Minkä verran olette saanut uutta matskua valmiiksi? Kerro jotain uusista biiseistänne.
Onko seuraavan levyn purkittamisen ajankohta jo selvillä?
Nino Laurenne:
Minä olen oikeasti maailman hitain säveltäjä eli biisejä on ollut
melkein valmiina jo levyn verran mutta kun hylkäysprosentti on 99, niin ei siihen paljoa
pöydälle jää.
On niitä muutama, ja demo pitäisi tehdä ihan tässä alkutalvesta.
Uudesta matskusta sen verran että biisit on armotonta junttaa hyvin
melodisilla kertosäkeillä!
Uudesta levystä ei ole edes puhuttu vielä, mutta eiköhän se ennen vuotta
2000 tule.........ehkä!!!!