Kirjoitan tätä yöllä. Kun inspiraatio tulee, kannattaa toimia. Minun mielikuvitukseni liikehtii vilkkaimmin yöllä, täydessä hiljaisuudessa ja pimeydessä. Pimeys on kaunista, mystistä, rauhoittavaa ja samalla hyvin pelottavaa. Pimeys antaa mielikuvitukselle täyden vapauden, sekä hyvässä että pahassa.

Kirjoitin runonkin kerran. Aina ei voi onnistua. Alun keksii helposti, mutta jatkoa ei aina keksi vaikka kuinka yrittäisi. Joskus kuitenkin kannattaa vain antaa mennä, eikä ajatella liikaa. Niin minä nytkin teen. Joskus sopii olla kriittinen itselleen ja muillekin, mutta liiallinen kriittisyys voi olla pahasta. Joskus kannattaa uskaltaa tehdä jotain itselleen epätavanomaista, se piristää kummasti. Ei minua kovin usein nää runoa kirjoittamassa.

Varpaita paleltaa, taidan taas laittaa sukat jalkaan. Mitä sitä turhaan palelemaan kun kerran on mahdollisuus lämpimämpäänkin.

Tiellä on aivan hiljaista, ei ristin sielu mailla eikä halmeilla. Täysikuu, taitaa olla muitakin hereillä.

Unet ovat kiehtovia. Näen paljon unia, yleensä monta yössä. Joskus sitä ei muista yhtäkään unta. Olen aina nähnyt mitä omituisimpia ja sekavimpia unia. Niitä on lähes mahdotonta selittää niin, että kukaan ymmärtäisi. Hyvä kun itse ymmärtäisin.
"Mitä erityislaatuisempi, oudompi unennäkijän kokemus on, sitä lähemmäs unitarina näyttää tulevan myyttisiä pyhiä tekstejä ja niihin perustuvia syvällisiä taiteellisia ilmaisuja. Hämmästyttävät tapahtumat ovat niin outoja tapahtumia, että ihmisen on pakko pysähtyä niitä katsomaan. Unien tuoma hämmästys yrittää ohjata unennäkijän tajuamaan oman elämänsä erikoisuuden ja pyhyyden. Samalla uni ohjaa tajuamaan kunkin omia muista poikkeavia mielikuvia, koska niissä on kunkin yksilön perimmäinen erikoislaatu."
Mielenkiintoista.

Voisin pelata vielä muutaman pasianssin. Olisi pari kysymystä. Sitä yksinkertaisinta pasianssia, jota kukaan ei siltikään ymmärrä, taidan olla ainoa. Tai sitten vain luulen olevani. Sitä tapahtuu aika usein.

Valehtelin sinulle. Heti alussa. Mutta se oli vain valkoinen valhe jolla ei ole merkitystä kenellekään, ei sinulle, minulle, eikä kenellekään muullekaan. Vain sillä on merkitystä, että kerroin valehdelleeni. En valehtele usein, uskotko? Valehtelin kerran, voin siis tehdä sen toistekin. Et voi tietää vaikka kaikki kertomani olisi valhetta. Luulin valehdelleeni vain kerran, mutta huomasinkin sen johtaneen yhä uusiin valheisiin. Mutta eihän tällä ole merkitystä kenelläkään, vai onko? Et voi enää luottaa minuun? Pienet ja vähäpätöiset asiat voi antaa anteeksi, mutta jos kerran huomaa tulleensa petetyksi, epäilee lähes jokaista valehtelijan sanaa ja elettä. Anteeksi voi antaa, mutta epäilylle ei voi mitään.

Nyt sinua alkaa kyllästyttää, et enää ymmärrä mistä minä puhun, etkä tiedä oletko missään vaiheessa ymmärtänytkään. Kenties mietit mikä idea tällä kertomuksellani oli? Ehkä vielä ymmärrät.
Olen outo, tiedän sen. Tiedän myös, etten tästä muuksi muutu. Voit lähteä, ei tarvitse enää kuunnella. Voit jättää minut omaan rauhaani. Kiitän, kumarran, nyökkään ja käännän selkäni sinulle, joka minua kuuntelit.
Vaivun yksinäiyydessäni takaisin kauniiseen unimaailmaani.




_______________________________

runoja | @ | vieraskirja