etusivu  *   hevoset  *   toiminta  *   kontakti

hannover-t. NEMESIS, aka "Sissi"
synt. 06.12.2007,   v. (YIL)
ruunikko, 165cm, VH-37922
ko helppo B - re 150cm, estepainotteinen
kasv. K Gård Hanoverians, om. Siiri K. / HR WB's

Kilpailee tällä hetkellä aktiivisesti rataesteillä noin metrin luokissa.






© Jacques Toffi


Nemesis tuli minulle helmikuussa 2008, oikeastaan täysin heräteostoksena. Koskaanhan minulla ei sen kummemmin ole aikeita ostaa uusia asukkaita, mutta kun huomasin noahin ilmoituksen myytävistä hevosistaan, kiinnostuin tottakai heti. Kaupan olikin pari erilaista yksilöä arabialaisista puoliverisiin, ja minä kiinnitin silmäni kauniiseen estetammaan, josta sitten lopulta päädyin tarjoamaan ja noah möi hevosen minulle.

Luonteeltaan Nemesis, parhaiten tunnettu ihan "Sissinä", on varsinainen suuri persoona. Se on hyvin tammamainen ja oikea tallin prinsessa, joka olettaa kaiken tulevan kultatarjottimella suoraan turvan eteen ja - tottakai - mahdollisimman täydellisenä. Tarkkasilmäinen ja hyvin rutiininomainen hevonen, jolle arkipäivän askareet tulee hoitaa juuri oikeassa järjestyksessä. Välillä tuntuu tamma olevan hyvinkin hankala, mutta mitä nyt pohjimmiltaan kuitenkin ihan symppis kaveri.

Hoitaessa Sissi käyttäytyy kuten prinsessat ruukaavat yleensä käyttäytyä: kaikista pienistä virheistä olisi ihan hyvä hoitajaa napauttaa ja muutenkin saisi käyttäytyä vähän hienostuneesti; esimerkiksi sadesäällä Sissin mielestä ei ole ulos mitään asiaa, eikä oikein sen jälkeenkään. Tamma on oikein neitimäinen, ja mutalammikot se (onneksi kylläkin) jättää täysin omaan arvoonsa tarhassa. Sissi onkin usein aika puhtoinen yksilö, eikä sen karvaa tarvitse tuntikaupalla puunata vaikka ennen kisapäivää. Se on kuitenkin harjausprosessien aikana hyvin tarkkana siitä, mistä hoitaja saa harjata ja kuinka voimakkaasti: tamma on melko herkkä, eikä siedä kauheaa jynssäämistä etenkään mahan alueella. Sissin hoitajan tulisi olla vähintäänkin yhtä tarkka ja täsmällinen kuin hoidokkinsakin; tamma on tarkka arkirutiineista ja pienikin muutos aikataulussa saa sen pasmat pahemman kerran sekaisin.

Taluttaessa Sissi kulkee hyvin hoitajansa perässä sen kummempia mukisematta, mutta hoitajan tulisi varautua siihen, ettei tamma varmastikaan aio lähestyä askeleellakaan mitään mikä vähänkin näyttää likaiselta tai myöskään tehdä tuttavuutta jonkin erikoisemman näköisen esineen kanssa. Oikeastaan ulkoilmaan päästessä pystyy huomaamaan, miten riippuvainen tamma onkaan ihmisistä; onhan se välillä vähän arkakin, eikä ihan joka paikkaan uskalleta ilman hoitajaa mennä. Sissi käyttäytyy kuitenkin kiitettävän hyvin ja aika rauhallisesti, joten se on helppo pitää hallinnassa vaikka suuremmassakin hälinässä.

Ratsastaessa Sissi on vähän hankala, eikä se sovellu aivan pienimmille. Tamma osaa olla vaativa, ja vääränlaisen ratsastuksen ansiosta se helposti heittäytyy veteläksi ja rupeaa niskoittelemaan. Se on melko vaikea tästä "nollapisteestä" motivoida taas uudestaan työntekoon, sillä oikean tilaisuuden tullessa vastaan Sissi ei varmastikaan epäröi käyttää sitä hyväkseen. Oikeanlaisella ratsastajalla tamma kuitenkin toimii varsin hyvin, sillä tamma harvemmin ryhtyy testailemaan ratsastajaansa alkuvaiheessa vaan tekee kuten pyydetään. Se on vain hyvin hidas syttymään, joten herätellä saa ja reippaasti ennen kuin tästä kaunottaresta se todellinen estehevonen kuoriutuu. Sopivan vaihteen löytyessä alkaa Sissikin väläyttelemään kykyjään esteratsuna, kunhan sen ja ratsastajan yhteistyökin luonnistuu.



  i. Ch. Olympos   ii. Olianter's Willy   iii. The Walk of Fame
  iie. Vilionka
  ie. D'Or Cecilie   iei. Casanova
  iee. Cleopatra II
  e. Soapspud   ei. Dinnergreyish   eii. Dinnertime
  eie. Greyhound
  ee. Amathyst   eei. Mickeysco
  eee. Alannyah


Jälkeläiset

01: hannover-t. Libertad HRW, s. 31.04.2008, i. Lithium Rest


Kilpakalenteri (vain voitot ja sijoitukset)

ERJ-esteratsastus - yht. 16 kpl.
05.05.2008 lk. 100cm, Representa, sija 5/50
07.05.2008 lk. 100cm, Daron Warmbloods, sija 1/75
13.05.2008 lk. 100cm, Kensington, sija 2/40
16.05.2008 lk. 100cm, Torasydän, sija 5/34
19.05.2008 lk. 90-100cm, WWR, sija 1/21
20.05.2008 lk. 100cm, Daron Warmbloods, sija 6/57
21.05.2008 lk. 100cm, Daron Warmbloods, sija 1/55
24.05.2008 lk. 120cm, ROWDY, sija 2/29
24.05.2008 lk. 100cm, ROWDY (2), sija 5/30
05.06.2008 lk. 150cm, Skurvash, sija 5/26
13.06.2008 lk. 120cm, Lacrima, sija 3/57
15.06.2008 lk. 120cm, IFT, sija 2/15
17.06.2008 lk. 130-140cm, Kiaisas, sija 3/11
17.07.2008 lk. 140cm, Unafraid, sija 2/25
17.07.2008 lk. 140cm, Unafraid (2), sija 1/25
20.07.2008 lk. 140cm, Satulinna, sija 3/177
Layout © Siiri K.  *   Koristekuvat © Jacques Toffi