Mitään hepokatin tapaista Artur ei ollut koskaan nähnyt. Se oli jonkinlainen sekoitus
kissaa ja hevosta ja näytti varsin kummalliselta. Se oli kissan kokoinen, mutta kun muistetaan,
että maahiset ja Artur olivat niin pieniä, oli hepokatti heille lähinnä norsun kokoluokkaa.
Sen silmät olivat hohtavanvihreät kissansilmät ja hevosmaisesta turvasta kasvoi tuuheat viiksikarvat.

Artur vilkaisi Sebiä levottomana. "Kuule, eihän se vain syö hiiriä kuten kissat?"
"Ei syö", Seb vakuutti. "Hepokatti syö vain ja ainoastaan ruohoa ja kauraa."
Hän rapsutti yhtä eläimen valtavista tassuista ja hepokatti kehräsi tyytyväisenä. Hetken kuluttua se
kuitenkin huitaisi kissanhäntäänsä levottomasti ja Seb päätti, että oli aika aloittaa matka. Hän hyppäsi
keltaisille rattaille ja kääntyi Kamomillaan päin. "Ojenna kätesi, niin autan sinut kyytiin."

Kamomilla nyrpisti nenäänsä. "En ole koskaan pitänyt tabbykuvioisista hepokateista.
Olisit nyt yrittänyt vuokrata vaikka suklaanaamion - se olisi ollut hyvin elegantin näköinen."

"Muuta ei ollut saatavilla", Seb totesi lyhyesti ja Kamomilla ojensi hänelle huokaisten kätensä.
Hetken kuluttua he istuivat kaikki kolme rattailla. Hepokatti otti muutaman pehmeän askeleen ja
hirnahti hiljaa heilauttaen punaruskeaa harjaansa.

Artur Hiiri ja ne pahuksen laavakivet
© Penny