Mitään
hepokatin tapaista Artur ei ollut koskaan nähnyt. Se oli jonkinlainen sekoitus
kissaa ja hevosta ja näytti varsin kummalliselta. Se oli kissan kokoinen, mutta
kun muistetaan,
että maahiset ja Artur olivat niin pieniä, oli hepokatti heille lähinnä
norsun kokoluokkaa.
Sen silmät olivat hohtavanvihreät kissansilmät ja hevosmaisesta turvasta
kasvoi tuuheat viiksikarvat.
Artur vilkaisi Sebiä levottomana.
"Kuule, eihän se vain syö hiiriä kuten kissat?"
"Ei syö", Seb vakuutti. "Hepokatti syö vain ja
ainoastaan ruohoa ja kauraa."
Hän rapsutti yhtä eläimen valtavista tassuista ja hepokatti kehräsi tyytyväisenä.
Hetken kuluttua se
kuitenkin huitaisi kissanhäntäänsä levottomasti ja Seb päätti, että oli
aika aloittaa matka. Hän hyppäsi
keltaisille rattaille ja kääntyi Kamomillaan päin. "Ojenna kätesi, niin
autan sinut kyytiin."
Kamomilla nyrpisti nenäänsä.
"En ole koskaan pitänyt tabbykuvioisista hepokateista.
Olisit nyt yrittänyt vuokrata vaikka suklaanaamion - se olisi ollut hyvin
elegantin näköinen."
"Muuta ei ollut saatavilla", Seb totesi lyhyesti ja Kamomilla
ojensi hänelle huokaisten kätensä.
Hetken kuluttua he istuivat kaikki kolme rattailla. Hepokatti otti muutaman
pehmeän askeleen ja
hirnahti hiljaa heilauttaen punaruskeaa harjaansa.
Artur
Hiiri ja ne pahuksen laavakivet
© Penny