"Aloitetaanpa nyt aivan alusta", Doc sanoi Martysta noin viidennentoista kerran sinä iltapäivänä kerätessään riisiä haarukkaansa. "Sinä siis osasit käyttää DeLoreania, koska...?"

Martyn katse siirtyi heidän vieraaseensa, joka näytti hieman punehtuneelta. "Löysin sen videokasetin autotallista", Darien sanoi pitäen katseensa jossain seinän ja lattian välimaastossa. "Sen, missä te... Missä lukee '26. lokakuuta 1985 – se toimii!' tai jotain sinne päin."

Clara kohotti kulmiaan katsoessaan mieheensä. "Emmett, kuinka monta kertaa minä olen sanonut, ettei niitä tavaroita olisi pitänyt jättää sinne? Mitä sinä ylipäätään säilytät vieläkin sitä vanhaa kasettia?"

"Sillä on tunnearvoa. Ensimmäinen onnistunut kokeeni", Doc selitti. "Enkä olisi ikinä arvannut, että ketään kiinnostaa katsoa muutamia vanhoja videokasetteja autotallissa, jossa varmasti on paljon mielenkiintoisempaakin nähtävää – jos nyt ylipäätään pääsee sisälle... Niin, sinulla oli siis jonkinlainen avain, jolla pääsit sinne?" Docin äänensävy oli hieman viileä hänen katsellessaan Darienia, joka yritti keskittyä edessään lautasella olevaan kanaan.

"Niin..." Darien selvitti kurkkuaan ja katsoi vihdoinkin suoraan Dociin. "Se on sellainen avainkorttilaite, joka murtaa koodeja."

"Mistä sinä sellaisen sait?"

"No... tuota, lainasin sitä ystävältä."

"Samalla laillako kuten 'lainasit' aikakonettakin?"

Darien hymyili vinosti. "Tavallaan."

"Ja sinä olet murtovaras, niinkö?" Verne kysyi katsellen Darienia silmät suurina.

"Entinen murtovaras", Darien korjasi automaattisesti.

"Entinen? No, mistä tässä aikakoneen varastamisessa sitten oli kyse – muistelitko vanhoja, hyviä aikoja?" Doc kysyi.

"Minä en oikein ymmärrä yhtä juttua", Marty sanoi otsa kurtussa ennen kuin Darien ehti vastata. "Sinä sanoit, että halusit estää itseäsi joutumasta vankilaan, mutta et sinä mitä ilmeisimmin ollut vankilassa silloin, kun varastit aikakoneen."

Darien pudisti päätään. "Ei, en ollutkaan. Olin päässyt pois."

"Mutta miksi sitten mennä menneisyyteen ja estää koko juttu?" Jules tiedusteli.

Vernen silmät loistivat uteliaisuudesta. "Tapahtuiko sinulle jotain kamalaa siellä?"

"Ihan niin kuin sillä olisi jotain väliä", Jules tuhahti. "Jessus, Verne, mitenköhän moneen kertaan isä on jo selittänyt sen, eikä siltikään mene jakeluun? Aikamatkustajalle jäävät hänen muistonsa, vaikka muut asiat hänen ympärillään muuttuisivatkin. Kaikki muut muuttuvat, mutta ei hän itse."

Verne pyöräytti silmiään. "Tiedän! Mutta ehkä Darien ei tiedä."

Darien räpytteli silmiään. "Eli tarkoitatko, että...? Mitä sinä tarkoitat? Että en voi muuttaa itseäni matkustamalla ajassa?"

"Et muistojasi", Doc nyökkäsi. "Siitä Marty voikin varmaan kertoa sinulle enemmän..."

Omituinen ilme käväisi nuoremman miehen kasvoilla Darienin katsoessa häntä. Sitten Marty huokasi ja haroi tukkaansa katsoessaan Darieniin. "Joo... Se oli se ihan ensimmäinen kerta, kun matkustin ajassa. Tapasin vanhempani teini-ikäisinä ja... no, sanotaan, että muutin epähuomiossa vähän asioita. Vanhempiani. Ja kun palasin tulevaisuuteen, kaikki oli erilaista. Äiti, isä, siskoni ja veljeni, talomme, jopa naapurimme... Minulla ei vieläkään ole minkäänlaisia muistoja siitä, kuinka kasvoin tämän uuden perheen parissa. Muistan vieläkin sen perheen, joka minulla oli ennen 26. lokakuuta vuonna 1985."

Darien tuijotti Martya hämmästyneenä. "Sen täytyy olla aika outoa."

Marty kohautti olkiaan. "No, ainakin aluksi, mutta kyllä siihen tottui vähitellen. Ja enhän minä nykyään enää edes asu vanhempieni luona."

Darien nyökkäsi ja oli hetken ajatuksissaan tunkiessaan riisiä suuhunsa. "Siis..." hän mumisi lopulta saatuaan annoksensa nielaistua. "Vaikka minä olenkin kuollut, niin minä en siis itse kuole, vaan pysyn omana itsenäni? Tarkoitan..."

Hän hiljeni muiden vaihtaessa vaivaantuneita katseita. "Mitä?"

"Niin, no..." Doc tuijotti vuorostaan hetken keittiön pöytää ennen kuin nosti katseensa. "Se on vähän eri juttu. Tässä todellisuudessa sinua ei ole oikeastaan olemassa, joten..."

"Joten... minä kuolen?"

"Ei, et varsinaisesti kuole, vaan..."

"Lakkaat olemasta!" Verne auttoi.

Doc kurtisti kulmiaan nuoremmalle pojalleen Darienin suun loksahtaessa auki.

"Miten niin 'lakkaan olemasta'?"

"No, alat vaan sillä lailla yhtäkkiä häviämään, eikö niin...?" Verne vaikeni tavoittaessaan viimein isänsä katseen.

Darien pudisti päätään hämmentyneenä. "Minä en ymmärrä."

Marty hymähti. "Tervetuloa joukkoon. Minäkään en osaa ajatella neliulotteisesti."

"Tässä ei ole kyse tällä kertaa neljännestä ulottuvuudesta, Marty, vaan vaihtoehtoisesta todellisuudesta", Doc selitti ystävälleen ja kääntyi sitten Darienin puoleen. "Aika-avaruusjatkumo tuntuu toimivan tietyllä lailla niiden kanssa. Martyn tapauksessa hän tavallaan korvasi aikaisemman minänsä, sen, joka oli hänen paluuseensa asti elänyt tässä todellisuudessa. Tai sitten he jotenkin yhdistyivät. En ole itse asiassa varma. En välttämättä usko yhdistymiseen, koska Martylla ei todellakaan ole mitään aikaisia muistoja tästä todellisuudesta. Mutta Darien, sinulla ei ole täällä vastinetta, koska sinä olet kuollut. Siksi sinä todellakin… lakkaat olemasta, ellemme tee jotain asialle."

Darien nielaisi kuuluvasti. "Milloin? Miksi en ole jo hävinnyt?"

"Se johtuu heijastusvaikutuksesta, jota kutsun itse myös aaltoefektiksi. Tiedäthän, että kun heittää kiven veteen, veteen syntyy ympyröitä, jotka leviävät kauemmas ja saavat aikaan aina vain suurempia ympyröitä. Aika toimii vähän samaan tapaan. Kaikki tapahtumat ovat sidoksissa toisiinsa, ja pienikin muutos saattaa vaikuttaa kauaskantoisesti moniin asioihin. Tämän takia ajalta kestää hetken kuroa tapahtumat kiinni. Esimerkiksi Marty esti oman syntymänsä 50-luvulla, mutta kesti viikon, ennen kuin hän alkoi hävitä olemattomiin."

Darien, joka oli tähän asti istunut otsa rypyssä yrittäen parhaansa ymmärtää Docin selitystä heijastusvaikutuksesta, siirsi katseensa Martyyn ihmeissään. "Mutta hänhän on vielä kuitenkin olemassa!"

Marty naurahti. "No, sain vanhempani rakastumaan toisiinsa juuri oikealla hetkellä, enkä sitten hävinnytkään."

Darien oli juuri kysymäisillään, miten hän oli saanut vanhempansa rakastumaan toisiinsa, kun Verne päätti jälleen ottaa osaa keskusteluun. "Darien, sinä et vastannut siihen kysymykseen, että miksi halusit estää itseäsi joutumasta vankilaan, kun olit kerran päässyt sieltä jo uloskin..." poika muistutti.

"Niin..." Darien mietti, miten paljon uskaltaisi paljastaa. "No, sanotaan nyt vaikka niin, että tein vankilassa ollessani sellaisen sopimuksen, jota olen katunut tähän päivään asti."

"Millaisen sopimuksen?"

Darien rypisti otsaansa ja pohti jälleen kuumeisesti. "Se... se on salaista tietoa. En voi paljastaa."

Doc yskähti hiljaa. "Salaista? Ja luuletko, että minä pistän sanomalehtiin ilmoituksia autotallissani olevista toimivista aikakoneista?"

"Aikakoneista? Tarkoitatko... onko niitä useampia?" Darien tuijotti keksijää kiinnostuneena muistaessaan vanhan höyryveturin, jonka oli nähnyt autotallin kellarissa.

"Darien, keskittyisitkö olennaiseen?" Doc pyysi. "Kiitos. Tarkoitin, että sinä tiedät jo meidän salaisuutemme. Ja minä haluan tietää kaiken tilanteestasi ja siihen johtaneista tapahtumista, että voin varmasti auttaa sinua."

Darien tuijotti Docia epämukavan tunteen jäytäessä häntä. "Mutta... se on valtionsalaisuus."

Darienin hämmästykseksi vanha tiedemies iski hänelle silmää melkeinpä ilkikurisen näköisesti ja heilautti kättään huolettomasti. "Me emme kerro, jos sinäkään et kerro. Salaisuus salaisuudesta, eikö niin?"

Muut pöydässä olijat – Marty Junioria ja Marlenea lukuun ottamatta – nyökyttelivät päitään kiinnostuneen näköisinä. "Se on ainoastaan reilua", Martyn vaimo, Jennifer, sanoi ottaen ensimmäistä kertaa osaa keskusteluun.

"Mutta... en edes tiedä, liittyykö se mitenkään siihen, miksi olen kuollut! Tarkoitan, että en itsekään tiedä, miksi kuolin."

"Me voimme ottaa siitä selvää syötyämme", Doc sanoi. "Verne voi auttaa sinua, eikö niin?"

Vaaleatukkainen poika nyökkäsi kärsimättömästi ja tiedusteli taas Darienilta hänen tekemästään sopimuksesta ja siitä, mikä siitä teki niin salaisen.

Darien kulautti maitolasinsa tyhjäksi ja nyökkäsi lopulta. "Hyvä on. Minähän olen jo valmiiksi kuollut, joten Virkailija ei voi vahingoittaa minua vaikka puhuisinkin sivu suuni..."

"Kuka on Virkailija?" kysyivät Jules ja Verne kuin yhdestä suusta.

"Pomoni. Okei, minä kerron teille..." Darien nojautui taaksepäin tuolillaan ja pyöritteli haarukkaa kädessään. Hän oli kiusallisen tietoinen kuudesta silmäparista, jotka kaikki tuijottivat häntä odottavasti. Jopa Martyn ja Jenniferin kaksoset, vaikkakaan eivät varsinaisesti katsoneet häntä, olivat hiljentyneet.

"Puolitoista vuotta sitten minä jouduin vankilaan jäätyäni kiinni murtovarkaudesta", Darien aloitti. "Se oli kolmas rikokseni, joten sain elinkautisen. Minun isoveljeni oli tiedemies, kuten sinäkin, Doc. Hän työskenteli hallituksen salaisen projektin parissa, ja kuultuaan elinkautisesta hän teki minulle ehdotuksen. Pääsin vapaaksi, mutta minun täytyi suostua..." Hän hengähti. "Suostua hänen koekaniinikseen."

"Eikä!" Marty huudahti. "Ja suostuitko sinä?"

Darien nyökkäsi hitaasti. "Oli pakko. En olisi selviytynyt elinkautisesta siinä vankilassa, jonne ne olivat minua pistämässä. Ja Kevin – veljeni siis – vakuutti, ettei kyseessä ollut mitään peruuttamatonta..."

"Mitä ne tekivät sinulle?" Verne vingahti hiljaa.

"Verne, laitahan ruokaa välillä suuhusi ennen kuin se jäähtyy kokonaan", Clara muistutti poikaansa, jonka lautanen näytti lähes koskemattomalta.

Darien puri alahuultaan. "Minun piti mennä leikkaukseen..."

"Ja?" Verne yllytti. "Mitä ne tekivät?"

Darien hymyili vinosti ja antoi katseensa kiertää ympäri pöytää. Selittäminen kävisi ehkä melkein nopeammin, mutta häneen iski vieläkin toisinaan – kuten nyt – yhtäkkinen halu mahtailla kyvyllään silloin kun vain sai siihen tilaisuuden. "Jos kaikki ovat syöneet, näyttäisin sen mieluummin kun selittäisin."

Kaikki nyökkäsivät innokkaasti – vaikkakin Clara kurtisti kulmiaan Vernen lautaselle – ja Darien nousi tuolilta jaloilleen.

"Hyvä", hän mutisi ja virnisti. "En haluaisi, että kukaan tukehtuu ruokaansa..."

Brownin ja McFlyn perheiden katseen alla Darien hengähti syvään ja sulki silmänsä keskittyäkseen. Hänen ei itse asiassa puolentoista vuoden jälkeen tarvinnut enää edes sen kummemmin miettiä rauhasen aktivoimista ennen kuin oli jo muuttunut näkymättömäksi, mutta hän tunsi itsensä turhan itsetietoiseksi kaiken huomion keksipisteenä.

Hän lähetti Elohopearauhaselleen alitajuisen käskyn ja tunsi vain muutaman hetken päästä, miten kylmä aine levisi hänen niskastaan ympäri hänen vartaloaan. Kun hopeinen aine peitti hänet melkein kokonaan, hän kuuli teräviä hengähdyksiä ja lopulta hämmästyneitä huudahduksia sen muuttaessa hänet täysin näkymättömäksi.

Hän avasi silmänsä ja katsoi ällistyneestä ilmeestä toiseen. Marlene ja Marty Junior katselivat ympärilleen uteliaina ("Äiti, mihin se meni?" kyseli hämmentyneen näköinen Marlene, mutta Jennifer ei näyttänyt kuulevan). Jules ja Verne istuivat paikoillaan suu auki ja Claran käsi oli noussut hänen suunsa eteen.

Nopeasti Darien antoi Elohopean pudota jälleen päältään, ja hän palasi näkyvien piiriin. Muut toljottivat häntä yhä typertyneen näköisinä.

"Pyhä pamaus!" Doc hengähti. "Mitä...?"

Darien kohautti olkiaan ja tunsi suupieliensä nykivän ylöspäin. "Uuden vuosituhannen näkymätön mies. Tadaa."

"Rankkaa!" Marty tuijotti Darienia siniset silmät ymmyrkäisinä.

Verne, joka oli pidätellyt henkeään, päästi vihdoinkin ilman pihalle ja vetäisi uudestaan terävästi happea keuhkoihinsa. "Sinä vaan... muutuit näkymättömäksi!"

"Niin tein", Darien nyökkäsi.

"Vau."

Darien kohautti olkiaan äh-ei-se-nyt-ollut-mitään-tyyliin ja virnisti. "No jaa, henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että aikakone on paljon enemmän 'vau' kuin näkymättömyysrauhanen, mutta meitä on moneksi."

"Mutta sinä pystyt menemään minne vaan eikä..."

"Rauhanen, sanoitko?" Doc keskeytti Vernen selostuksen kiinnostuneen kuuloisena.

Darien nyökkäsi. "Sanoin. Se on biosynteettinen rauhanen, joka erittää Elohopea-nimistä hormonia, joka taittaa valoa."

"Kiehtovaa..." Doc nousi myös seisomaan tuoliltaan ja alkoi kävellä edestakaisin keittiön lattiaa. "Miten sinä saat rauhasen erittämään sitä Elohopeaa?"

"En minä oikein tiedä..." Darien sanoi hämmentyneenä. "Aluksi muutuin aina välillä vahingossa näkymättömäksi, mutta nyt pystyn jotenkin hallitsemaan sitä alitajuisesti. Lääkärini pisti minut harjoittelemaan biopalautetta."

"Mutta sinun vaatteesikin muuttuivat näkymättömäksi! Miten sinä sen teit?"

"Öh, niin... Minä pystyn muuttamaan muitakin esineitä näkymättömäksi. Minä tavallaan hikoilen Elohopeaa ihohuokosistani."

"Hei, voisitko sinä sitten muuttaa minutkin näkymättömäksi?" kuului Vernen innostunut ääni Docin selän takaa.

Darien hymähti. "Katsotaan nyt, Verne. En mielellään vaan käyttäisi Elohopeaa kovin paljoa, koska... no, sanotaan vaikka niin, että meillä on toinenkin aikaa rajoittava tekijä kuin minun, öh, häviämiseni."

Doc kohotti kulmiaan. "Ja mikä se on?"

"Tämä kaveri." Darien siirsi rannekelloaan ja näytti Docille oikeaa rannettaan koristavaa käärmetatuointia. Marty, Jules ja Verne kerääntyivät myös Darienin ympärille nähdäkseen, mistä Darien oli puhunut.

"Tatuointi?" Julesin ääni oli kysyvä. Hän ei näyttänyt ymmärtävän, mitä tekemistä tatuoinnilla voisi olla minkään kanssa, mutta hänen veljeään ei moinen pikkuseikka tuntunut vaivaavan.

"Upea", Verne sanoi kunnioittavasti ja katsoi toiveikkaasti isäänsä, joka ravisti päätään.

"Me olemme jo puhuneet tästä, Verne. Ei."

Verne huokasi ja siirsi taas silmänsä käärmeeseen. "Missä tuo tehtiin? Paljonko se maksoi?"

"Itse asiassa ei mitään", Darien sanoi huvittuneen kuuloisesti. "Ja sen teki minun lääkärini."

"Mutta miten tuo käärme muka rajoittaisi aikaamme?" Doc tahtoi tietää.

"Ei mitenkään, ellette te halua joutua tekemisiin raivohullun psykopaatin kanssa. Näettekö nämä punaiset ja vihreät osiot tatuoinnissani?" Darien osoitti sormellaan kohtaa, jossa käärme vaihtoi väriä vihreästä punaiseksi, ja muut nyökkäsivät. "Tämä ei ole mikään tavallinen tatuointi. Se mittaa aikaani... no, selväjärkisenä. Elohopea nimittäin toimii eräänlaisena estojenpoistajana, se tekee minusta Elohopeahullun. Se tapahtuu silloin, kun käärmeeni on kokonaan punainen."

Clara oli tullut paikalle huolestuneena kuullessaan Darienin selostuksen, ja hän tuijotti nyt tatuointia otsa rypyssä muiden katsoessa edelleen heidän vierastaan. Käärme oli enemmän kuin puoliksi punainen. "Miten kauan siinä sitten kestää, että tatuointisi muuttuu kokonaan punaiseksi?" hän kysyi.

"Kuusi päivää, jos en muutu liikaa näkymättömäksi. Nyt sanoisin, että jäljellä on..." Darien katsoi jälleen kerran rannettaan kulmat kurtussa. "No, ehkä vähän päälle kaksi päivää. Jos en muutu paljon näkymättömäksi."

Clara nyökkäsi vakavan näköisenä. "Mutta kai sille voi tehdä jotain?"

"Voi toki. Saan säännöllisesti vasta-ainepiikin."

"Ja sittenkö olet taas normaali?" Jules tiedusteli kiinnostuneen näköisenä.

"Niin."

"Mielenkiintoista!" Doc huudahti innokkaasti. "Että joku on ylipäätään keksinyt valoa taittavan hormonin ja tehnyt siitä biosynteettisen rauhasen! Mutta onko tämä Elohopea jotain, josta olet tullut riippuvaiseksi, vai miksi se tekee sinusta raivohullun? Annetaanko sinulle sitten lisää Elohopeaa, kun olet kuluttanut sitä liikaa?"

Darien toivoi äkkiä, että Claire voisi olla täällä vastaamassa Docin kysymyksiin – nuo kaksi tulisivat varmasti hyvin toimeen keskenään. "Ei", hän vastasi tiedemiehen viimeiseen kysymykseen. "En itse asiassa tiedä, mitä vasta-aine sisältää, mutta Elohopeaa se ei ainakaan ole." Pelkkä ajatuskin Elohopeasta suoraan suoneen puistatti häntä.

Darien nyökkäsi. "Juuri niin... ainakin niin olen ymmärtänyt. Nuo jutut menevät minulta joskus vähän yli hilseen."

Doc hymähti. "Etkö sinä voi saada tuota vasta-ainetta mistään?"

"Se olisi aika vaikeaa. Täällä ei ole olemassa vasta-ainetta, koska sen keksijä on vankilassa. Tai niin ainakin oletan."

"Täällä? Tarkoitatko, että omassa todellisuudessasi asia ei ole niin?"

"Tarkoitan."

"Mitä sinä teit?"

Darien katsoi Dociin, mutta ei pystynyt lukemaan tiedemiehen ilmettä. "Arnaud de Föhn on sveitsiläinen terroristi, joka oli soluttautunut mukaan Elohopea-projektiin. Hän kehitti Elohopeahulluuden sekä myös vasta-aineen siihen. Minä sain tämän selville vähän liian myöhään, ja hänen miehensä hyökkäsivät labraan ja tappoivat kaikki, myös veljeni." Darien oli hetken hiljaa ja selvitti kurkkuaan. "Ennen kuin lähdin kotoani, otin mukaani Interpolin etsintäkuulutuksen Arnaud'sta ja lähetin sen menneisyydessä ollessani Kevinille. Arnaud'n on täytynyt paljastua sen takia, koska täällä Kevin on vielä elossa eikä Elohopeahulluutta – eikä vasta-ainetta – ole olemassa."

Doc näytti Darienista hieman järkyttyneeltä hänen lopettaessaan selostuksensa. Silmät suurina tiedemies tarttui Darienia hartioista ja sanoi hiljaisella äänellä: "Tajuatko, mitä olet mennyt tekemään?"

Darien ei osannut vastata tuohon millään lailla, joten hän vain tuijotti Docia hämmentyneenä. Hänestä vanhemmassa miehessä tuntui olevan hiukan teatraalisia ominaisuuksia.

"En keksinyt aikakonetta henkilökohtaisiin tarkoituksiin, vaan mysteereiden selvittämiseen ja oman historiamme tutkimiseen", Doc sanoi vakavasti irrottaessaan kätensä Darienin olkapäistä. "Tarkoitus oli saada selville, mistä tulemme ja mihin olemme menossa. Kun alamme käyttää aikakonetta itseämme varten, sattuu vahinkoja."

"Mutta..."

"Ne tiedemiehet siellä laboratoriossa, jotka sanoit että tämä Arnaud tappoi. Montako heitä oli?"

Darien pysähtyi miettimään niitä ihmisiä, jotka oli tavannut Elohopea-laboratoriossa ollessaan reilu vuosi takaperin – ei ainoastaan tiedemiehiä, vaan myös muuta henkilökuntaa... Hän kohautti olkapäitään. "En tiedä... ehkä siinä kymmenen."

"Pyhä pamaus! Kymmenen ihmistä, joiden olisi kuulunut kuolla..."

"Hei, hetkinen nyt!" Darien huudahti ärtyneenä. "Tarkoitatko, että he ansaitsivat kuolla? Ja että vaarallinen terroristi saisi olla vapaalla jalalla? Osa heistä oli perheellisiä ihmisiä. Heillä oli lapsia! Ja nyt... näin heidän perheensä ei ole tarvinnut käydä läpi minkäänlaista tragediaa. Kaikki on paremmin, kun Arnaud on vankilassa."

Docin ilme pehmeni hieman, ja hän viittasi Darienia seuraamaan itseään olohuoneeseen. Clara alkoi raivata pöytää Jenniferin avustuksella, ja Marty, Jules ja Verne seurasivat nopeasti Darienia ja Docia ennen kuin heidät ehdittiin värvätä keittiötalkoisiin. Doc katsoi heihin empien nojatuolistaan, mutta päätti lopulta antaa kolmikon jäädä kuuntelemaan ja ehkä ottamaan myös osaa keskusteluun. Myös Julesin ja varsinkin Vernen oli hyvä tietää aikamatkustukseen liittyvästä vastuusta. Hän oli jo liian kauan antanut poikiensa matkustaa ajassa painottamatta kunnolla kaikkia siihen liittyviä riskejä.

Darien huokaisi syvään ja istui alas sohvalle kädet puuskassa. Löydettyään jokseenkin mukavan asennon hän katsoi odottavasti Dociin, joka oli istahtanut vastapäiseen nojatuoliin. Tämän selityksen oli parasta olla hyvä.

Darienin haastavalla katseella ei näyttänyt olevan minkäänlaista vaikutusta Dociin. Tiedemies katsoi häneen vakavasti ja oltuaan hetken aikaa hiljaa nousi jälleen ylös ja alkoi harppoa edestakaisin olohuoneen lattiaa. Verne katsoi isäänsä, kohautti olkiaan ja lysähti alas juuri vapautuneeseen tuoliin Julesin ja Martyn istuessa Darienin viereen sohvalle.

"Sinun", Doc aloitti ja pysähtyi hetkeksi aloilleen katsoakseen tiukasti Darienia, "ja teidän muidenkin" – Verne sai oman osansa katseesta, ja Jules hymyili tyytyväisen näköisenä – "täytyy aina pitää mielessä se suuri vastuu, joka liittyy aikamatkustukseen."

"Tiedetään." Verne pyöräytti silmiään.

"En usko, että tiedätte. Kun matkustatte ajassa, kirjaimellisesti koko maapallon kohtalo on teidän käsissänne."

"Ei tarvitse heittäytyä noin melodramaattiseksi."

Darien hymähti Vernelle ja kiirehti sanomaan sanottavansa tähän väliin nähdessään Docin pöyristyneen ilmeen. "Kyllä minä ymmärrän tämän kaiken, uskokaa pois, en ole aivan tyhmä. Olen kyllä tietoinen tästä koko ups-astuin-vahingossa-liitukaudella-kasvin-päälle-ja-nyt-koko-maailma-on-tuhoutunut-ja-niin-poispäin-jutusta, enkä mennyt tapaamaan omaa itseänikä..."

"Entä mitä tiedät aikaparadokseista?"

Darien suuntasi katseensa hänet keskeyttäneeseen poikaan, ja hetken häntä hämäsi, miten suuresti tummatukkainen ja vakavakasvoinen Jules muistutti häntä Kevinistä. "No, en minä tietääkseni mitään sellaistakaan ole mennyt aiheuttamaan. Niin kuin olin äsken sanomassa, minulla ei ollut pienintäkään aikomusta joutua minkäänlaisiin tekemisiin toisen minäni kanssa."

"Aikaparadoksin voi saada aikaan muullakin lailla", Doc sanoi. "Pienikin muutos menneisyydessä, aivan mitättömän pieni ja yksinkertainen..."

"Okei, okei, ymmärrän! Mutta en minä mitä ilmeisimmin ole saanut mitään sellaista aikaan, minkäänlaista katastrofia en ole tapahtunut, ja minun tietääkseni minä olen ainut, joka tässä on häviämässä olemattomiin. Näkymättömänä miehenä sanoisin tätä jo aikamoiseksi ironiaksi..." Darien vaikeni ja puri alahuultaan tyytymättömän näköisenä.

"Olet erittäin onnekas, kun mitään sen pahempaa ei tapahtunut", Doc huokaisi. "Kun ajattelenkin kaikkea, mikä olisi voinut mennä pieleen..."

Darien kohautti olkiaan. Hän tunsi itsensä yhtäkkiä hyvin väsyneeksi ja tajusi, ettei ollut nukkunut yli vuorokauteen. "Mutta mitään ei sattunut. Mikään ei mennyt pieleen."

"Miksi sinä sitten kutsuisit kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat täällä hengissä, vaikka heidän kuuluisi olla kuolleita?"

"Oikeudeksi", Darien sanoi järkähtämättömästi. "Kymmenen ihmistä on hengissä, mitä sitten?"

"Mitä sitten?" Doc toisti ja alkoi ravata entistä kiivaammin olohuoneen lattioita pitkin. "Heidän kuului kuolla. Se oli tarkoitus. Näitä asioita ei saa mennä muuttamaan oman edun takia. Kymmenellä ylimääräisellä elämällä saattaa olla hyvinkin kauaskantoiset seuraukset. Entä jos joku heistä saa joskus tulevaisuudessa lapsen, joka päättää ryhtyä vaikka presidenttiehdokkaaksi?"

"Aika kaukaa haettua."

"Entä jos hän voittaisi vaalit?" Doc jatkoi välittämättä Darienista. "Entä jos hän kannattaisi ydinaseita? Tulevaisuutemme saattaisi nähdä ydinsodan, jota ei koskaan kuulunut tapahtua."

Darien ravisti päätään. "Minä en halua alkaa leikkiä jossitteluleikkejä. Mahdollisuudet tuon tapahtumiseen ovat minimaaliset."

"Mutta niin kauan kuin ne mahdollisuudet ovat olemassa, me emme missään nimessä saa puuttua menneisiin tapahtumiin, emme edes onnettomuuksiin. Tiedän, että se tuntuu vaikealta ja epäreilulta, mutta niin se vain on. Ymmärrättekö?"

Marty ja Jules nyökkäsivät ensimmäisinä, Verne ja Darien jälkijunassa.

"Eli minun pitää vain antaa heidän kuolla?" Darien kysyi. "Kevininkin?"

Doc pudisti päätään. "Ei, Darien. He ovat jo kuolleita, ovat olleet jo kauan aikaa."

"Eivät täällä."

"Sinä loit itse tämän todellisuuden. Ja sinä myös katoat tänne, ellemme tee jotain."

Darien nyökkäsi hitaasti ja nosti sitten katseensa ylös lattiasta, jonne se oli pudonnut muutaman viimeisen lauseen aikana. "Mitä? Minä en vieläkään tiedä, miksi olen täällä kuollut."

"Minä autan sinua ottamaan siitä selvää", Verne sanoi nousten seisomaan.

Juleskin nousi ylös suoristaen housujaan. "Minä myös. Tietokone on Vernen huoneessa, me voidaan etsiä vanhoja lehtiartikkeleja internetistä. Tule, mennään."

---

"Eihän se ole edes varmaa, löytyykö minusta mitään täältä..." Darien mietti ääneen tutkiessaan Vernen tietokonetta laimean kiinnostuneena. Hän ei ollut nähnyt missään aivan tällaista konetta, mikä sanoi jo jotain kun otti huomioon kaikki ne modernit laitteet, joita Claire, Alex ja Eberts olivat Toimistolle hankkineet anomalla, vaatimalla, uhkaamalla ja huijaamalla.

"Jos sinusta on vaikka kuolinilmoituskin, niin tällä se löytyy", Jules sanoi hieman omahyväisen kuuloisesti ja taputti konetta. "Täältä löytyy enemmän tavaraa kuin kirjastojen lehtiarkistoista. Kaikki tästä alueesta julkaistut uutiset kaikista mahdollisista kissanristiäisistä. Isä teki tämän hakuohjelman. Itse asiassa tämä on pieni salaisuus, koska jotkut elektroniset osat hän haki tulevaisuudesta, ja niitä ei kai ole vielä olemassa."

"Taisi hakea sieltä tämän koneenkin?"

Jules kohautti olkiaan. "Tässä", hän sanoi ja veti näppäimistöä lähemmäs itseään. "Tavaatko nimesi, niin osaan kirjoittaa sen oikein?"

Darienin epäilyistä huolimatta kone löysi enemmän tuloksia haulle kuin hän oli odottanut. Katsottuaan niitä tarkemmin hän huomasi, että osa käsitteli hänen veljeään. Muutamat artikkelit kertoivat jostain tutkielmasta, jonka Kevin oli kirjoittanut. Sieltä löytyivät myös pienet lehtiartikkelit hänen aikaisemmista ryöstöistään, mutta ei sitä kaikkein isointa, johon hän oli tottunut törmäämään vähän joka puolella. Artikkeli siitä, miten hän oli muka yrittänyt käyttää vanhusta hyväkseen, loisti poissaolollaan. Sen sijaan hakukone oli löytänyt aivan uuden jutun, jota hän ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin.

"Avaa tuo", Darien sanoi Julesille osoittaen jutun otsikkoa, josta hän ei pitänyt lainkaan. Artikkeli avautui muutaman sekunnin kuluttua, ja kaikki kolme syventyivät lukemaan sitä.

Kaksi kuoli ryöstöyrityksessä Old Townissa
(San Diego Union Tribune 26. marrakuuta 2000)

(San Diego) Kaksi ihmistä kuoli kolmen pikkurikollisen ryhmän tehtyä epäonnistuneen ryöstöyrityksen erääseen Old Townin arvokkaimmista taloista varhain 25. päivän aamuna. Poliisin mukaan tekijät saivat aluksi toimia kaikessa rauhassa, sillä syystä tai toisesta rakennuksen hälytysjärjestelmä ei toiminut. Osa perheenjäsenistä heräsi kuitenkin ääniin ja nousi ylös katsomaan, mistä ne olivat peräisin. "Pyysin vaimoani jäämään paikoilleen ja otin itse mukaan käsiaseeni lähtiessäni makuuhuoneestamme", kertoi asunnon omistaja Carl McCoy, 42, poliisille myöhemmin seuraavana päivänä. McCoy yllätti ryöstäjät asunnostaan, mutta ei huomannut kolmatta miestä sivullaan. "Hän iski minua olkapäähän ja yritti napata aseeni. Se laukesi vahingossa."

Harhalaukaus osui McCoyn tyttäreen, Emilyyn, 10, joka oli myös tullut katsomaan, mitä tapahtuu. McCoyn huolehtiessa tytöstä kaksi ryöstäjistä pääsi karkuun. Kolmatta McCoy ampui selkään. Pikkurikollinen Darien Fawkesiksi myöhemmin tunnistettu mies kuoli miltei välittömästi saamiinsa vammoihin. Emily McCoy menehtyi parin tunnin kuluttua sairaalassa.

Paenneet ryöstäjät eivät jättäneet jälkeensä sormenjälkiä eikä heitä ole onnistuttu tunnistamaan.