JULIMPIA-KISOJEN PÄÄPERIAATTEET:
Suomessa järjestetään kiitettävän paljon virallisia kilpailuja koirille sekä epävirallisia kilpailuja virallisilla säännöillä, jotka ovat suunnattu ensisijaisesti jo koiraharrastoiminnassa aktiivisesti mukana oleville ihmisille.
Julimpia-kisat taas on tarkoitettu aloitteleville harrastajille sekä kotikoirien omistajille, jotka eivät vielä ole tutustuneet eri harrastusmuotoihin. Siksi Julimpia-kisojen säännöt on suunniteltu helpommaksi kuin vastaavien virallisten kilpailuiden.
Julimpia-kisojen tavoitteena on saada innostuksen kipinä syttymään aloittelevissa harrastajissa sekä kotikoirien omistajissa, jotta he alkaisivat harrastamaan koiransa kanssa aktiivisemmin vaikkapa koirakerhoissa, joita Suomessa on runsaasti. Koirajärjestöjen kautta tiedot ja taidot koiranpidosta lisääntyvät. Mainittakoot aina ajankohtaisena esimerkkinä koirankakkojen kerääminen, josta käydään kiivasta keskustelua. VALISTUKSELLA SAADAAN AIKAAN ENEMMÄN KUIN VALITUKSELLA.
Julimpia-kisoihin voi myös "vanhat" konkaritkin tulla, kunhan muistaa että leikkimielisyys ja hauskuus on ensiarvoisen tärkeä seikka kisoissamme.
Julimpia-kisat ovat Suomen monipuolisin epävirallinen kilpailusarja aloitteleville koiraharrastajille, johon ovat vilpittömästi tervetulleet pidempääkin harrastaneet HUUMORILLA varustetut koiraihmiset.
|