syntynyt:
19.10.2002
ikä nyt:
6 vuotta, 2kk
kasvattaja:
Pippurin (lop.)
omistaja
My Love / Saana
hoitaja:
-
Vieraisiin ihmisiin Dara suhtautuu alkuun hieman varautuneesti.Hän leikkii salapoliisia ja katselee vierestä, kun muut koirat ovat vieraiden siliteltävinä ja hipsii lähemmäs sitä mukaa, kun 'uhri' ei katso häneen päin.Kaikki päättyy kuitenkin aina kunnon hännänheilutukseen ja ihmiset, jotka osaavat koiria oikein lähestyä, saavat eritäin helpolla naamansa märäksi Daran toimesta.
Vieraisiin paikkoihin mentäessä Dara joko rauhoittuu tai villiintyy entistä enemmän.Villiintymisiä näkee mm. koiranäyttelyissä, koska Darasta on aivan mahdoton ajatus pysyä paikallaan harjattavana, kun ympärillä kulkee paljon kaikkia kiinnostavia, uusiakin tuttavuuksia.Daran mielestä kaikki pitäisi haistella ja keskittyä siihen harjaamiseen sitten joskus, kun ympärillä ei ole mitään, tai mieluummin ei silloinkaan.Selvää rauhoittumista hänessä näkee kaupungeissa ja yleisillä kulkuneuvoilla mentäessä.Hän on hieman pelokas autoja kohtaan ja siksikin rauhoittuu.Sitä paitsi kaupungeissa ei yleensä ole niin paljon kiinnostavia koiria ja jos onkin, ne ovat toisella puolen katua, eikä emäntä jostain kumman syystä anna lähestyä niitä, vaikka Dara kuinka koittaa pomppia tien yli.
Vieraisiin koiriin Dara suhtautuu lempeästi.Omassa laumassa hän on kaikkien kaveri, ei murise eikä pure.Ainoat poikkeukset ovat silloin, jos liian vähäpätöiset urokset koittavat lähestyä liikaa, niille Dara nostaa hampaitaan varoittavasti.Lenkeillä ollessa Dara menee mieluusti haistelemaan uusia koiria ja tekee perinpohjaista tuttavuutta.Se ei pyri alistamaan muita koiria, vaan suostuu välillä jopa turhan helpolla toisen tossun alle ja sekin on yksi syy, miksi se tulee lähes poikkeuksetta kaikkien koirien kanssa toimeen.Pentujen kanssa Daralla menee välillä tosin hermot, mutta omia pentujaan pakon edessä kestettyään hän tajusi, että ei ne loppujen lopuksi niin kamalia olekaan - sitten kun niistä pääsee eroon.
Lenkeillä Dara kulkee siististi tien reunaa, mutta välillä turhankin hitaasti.Muita koiria hän jää välillä tuijottelemaan pitkäksi aikaa niiden mentyä ohi ja hajujen pariin hän jää myös mieluusti.Dara ei onneksi ole sellainen koira, jolta tilanteen tullen tukkiutuvat korvat, joten hänen kanssaan on aika pomminvarma kulkea missä vain - tottelee, kun pyytää.Koirapuistoissa hän pääsee omaan elementtiinsä ja siellä onkin aiina mukava käydä, koska Dara lähtee kutsumisen jälkeen kotiinkin, joskin vastahakoisesti, mutta silti.
Koulutettaessa Dara toimii niin kauan kuin sitä itseään huvittaa, joten häntä pitää palkita usein.Agilityn treenaamisesta hän pitää eniten ja jos esteitä on lähettyvillä, hän ei aina jaksa keskittyä tottikseen.Paras palkintatapa Daran kanssa ovat makupalat, niitä hän jumaloi ja, kuten sheltit yleensäkin, tekee mitä vain saadakseen pienenpienen palasen koirankeksistä.Jos käskyä ei tule tai se on liian epäselvä, mutta nami on kädessä (tai Dara luulee, että se on), Dara tekee kaikki äkkisälteen muistavansa liikkeet ja alkaa loppujen lopuksi haukkua, jos namia ei tule.Tokoliikkeistä Daralle vaikein on paikalla makaaminen, koska kun emäntä on jossain kauempana, hän ei ole aina aivan varma, mitä pitää tehdä ja muutenkin hänen ajatusmaailmansa pyörii 'minä teen, sinä palkitset' ja senhän on tapahduttava nopeasti.Helpoimpia Daralle ovat ehdottomasti seuraamiset ja esteen yli hyppäämiset, kaikki muut sijoittuvat sitten siihen väliin.Agilityesteistä hänen ykkössuosikkinsa on putki, sen hän tekee mieluusti missä vaiheessa vain, oli se radalla seuraava este tai ei.
Ruokatavoiltaan Dara on aika syöppö.Syö melkein mitä tahansa, milloin tahansa, missä tahansa.Kaikki menee suusta alas, mutta usein tulee myös ylös, koska Dara ei muista katsoa, mitä sinne suuhun menikään.Hän kiertää muiden kupit aina lopuksi, koska toivoo löytävänsä jämiä, vaikka eihän niitä löydy, muut koirat ovat oppineet varomaan.Oman annoksensa Dara syö kuitenkin aina nautiskellen, ei lainkaan hotkien.
Hoitaessa Dara on yleensä ihan nätisti, mutta puunaamista ei todellakaan voi sanoa hänen lempipuuhakseen.Dara on kuitenkin sen verran nöyrä tyyppi, että muutaman inhokatseen ('Harja? Hei c'moon...') jälkeen hän painaa päänsä alas ja tyytyy vain huokailemaan.Jalkojen pesusta Dara nauttii kuumalla ilmalla, mutta kokopesut - hyi yök.Kynsiä leikatessa Dara kiemurtelee minkä pystyy, siitäkään hän ei pidä.Mutta trimmaus, ah, se on ihanaa, sekä trimmaajalle, että koiralle.Dara seisoo silloin ryhdikkäästi ja antaa leikata pahimmat tupsut pois.Välillä hänen täytyy kuitenkin pitää taukoja tai saada maata, koska seisominen alkaa nopeasti väsyttää.Siinä saa kuitenkin emännän huomion kokonaan, joten...!
Vuodenajoista Dara inhoaa eniten talvea ja talvessa uutta vuotta.Raketit ovat hänen mielestään aivan kamala juttu ja uutena vuotena hänelle on laitettava rauhoittavaa musiikkia, ettei rakettien räiskyntä kuuluisi.Kesällä hän ei pidä uimisesta, mutta välillä, kun on oikein kuuma ja muita koiria tai ihmisiä ui kauempana, hän vinkuu ja ulisee ja lopulta aivan vahingossa hyppää järven ja saattaa jopa uida hieman, ennen kuin lähtee räpiköimään kohti rantaa tajuttuaan, mitä meni tekemään.Säiden suhteen Dara ei kuitenkaan ole nirsoilija, se lähtee lenkille millä säällä tahansa.
Dara oli My Loven B-pentueen emä, mutta mahdollisesti sille teetetään toisetkin pennut, koska edellinen pentue jäi melko pieneksi.Muutenn jatketaan näyttelykehien valloittamista, Dara nauttii esiintymisestä, agilityä, jossa ollaan lähellä luokanvaihtoa ja mahdollisesti myös tokoa, vaikka Dara agilitystä enemmän pitääkin. :)
Dara osaa tottelevaisuusliikkeet koepuolella määritettynä avoimeen luokkaan asti ja muutamia voittajaluokan liikkeistä.Agilityssä hän tunnistaa kaikki esteet käsi- ja äänimerkein.Erilaisina hupiliikkeinä hänen kanssaan on harjoiteltu kaikennäköistä sormien tunnistamisesta kierimiseen. ;) Taulukossa ne on siisteyden vuoksi jaoteltu karkeasti niihin, joita yleisimmin tokokokeissa tarvitsee ja sitten muihin, perus- tai hupitaitoihin:
"Tokokoekäskyt" | Muut |
Istu
-> istuu Maahan -> menee makuulle Sivu -> istuutuu ohjaajan vasemmalle puolelle Seuraa -> kävelee ohjaajan vasemmalla puolella hakien katsekontaktia Paikka -> jää paikalleen Seis -> pysähtyy Vapaa -> vapautus Nouda -> hakee heitetyn esineen Eteen -> kulkee suoraan eteenpäin Hyppy -> hyppää esteen yli Tule -> juoksee ohjaajan luokse perusasentoon Seiso -> seisoo paikallaan Vasen -> kääntyy vasemmalle |
Täällä
-> tulee lähemmäs ohjaajaa Mene -> saa tehdä mitä lystää ;) Ole hyvä -> saa ottaa Ei -> ei saa tehdä noin Oikku -> istuutuu ohjaajan oikealle puolelle Tassu -> antaa oikean tassunsa (asento mikä hyvänsä) Toinen tassu -> antaa vasemman tassunsa (asento mikä hyvänsä) Häntä -> laskee häntänsä alas Rauha -> ei hätää, ei tarvitse haukkua tai murista Nam -> lipoo huuliaan Pam -> "kuolee" |
Opettelussa | |
Kurre
-> seisoo kuten orava Rait [right] -> kääntyy oikealle |
Daralla ei elämänsä aikana ole ollut suurempia sairauksia tai muita vikoja.
Lonkat: A/A
Polvet: 0/0
Silmät: terveet pentuna, terveet aikuisena
vanhemmat | isovanhemmat | isoisovanhemmat |
Pippurin Night Rider | ? (evm.) | ? (evm.) |
? (evm.) | ||
? (evm.) | ? (evm.) | |
? (evm.) | ||
Pippurin The Right Stuff | ? (evm.) | ? (evm.) |
? (evm.) | ||
? (evm.) | ? (evm.) | |
? (evm.) |
5.4.2004 Copperkiss Proudly Presents
7.4.2004 My Love's Bluetta ('Mette') ja My Love's Bluella ('Della').
Dara syö 2 kertaa päivässä, eli aamulla ja illalla, kumpanakin kennelin "normaaliin" aikaan, eli aamulla klo 7-8 ja illalla klo 19-20.Kummallakin kerralla annetaan 2 dl kuivamuonaa, joko kuivana tai mieluummin kostutettuna (tai kunnolla liotettuna, ½ tuntia).Ruuan sekaan voi laittaa maksalaatikkoa, jauhelihaa tai mitä syltäväksi kelpaavaa sattuukin löytymään, mutta kuitenkin kohtuullisesti, koska Dara syö niin paljon kuin sille vain annetaan ruokaa ja ruokkijan on vahdittava, etteivät kilot turhaan nouse.(Pentujen yms. erityisen aikana tietysti eri ruokavalio. ^^)
Daran turkki harjataan kostutettuna kerran viikossa ja korvantaustakarvat noin joka toinen päivä.Kynnet leikataan sitä mukaa, kun ne kasvavat, eli n. kerran kuukaudessa.Kokopesu tehdään vain pari kertaa vuodessa, mutta valkoiset alueet (kaulus, tassut, hännänpää) pestään aina ennen näyttelyitä.Trimmaukset tehdään tarpeen mukaan, mutta jos tehdään, niin noin viiikkoa ennen näyttelyä.Koska karva on kuitenkin pitkää, kannattaa lenkkejen jälkeen tutkia, ettei mukana ole tullut takiaisia, muita kasveja tai punkkeja.Hampaat harjataan joka ilta.
Ulkoilutuksista ei muuta, mutta kun Dara tarhailee, niin mieluiten muiden shelttityttöjen kanssa.Kuten sanottu, Dara kyllä pärjää kaikkien kanssa, joten voi huoletta laittaa pienempienkin kanssa ulos ja miksei isompienkin, kunhan ne eivät tallo Daraa.Lenkkejä Dara jaksaa mielin määrin, kunhan niitä ei tehdä liian kuumalla ilmalla tai huonolla alustalla.
Käytössä olevat: Punainen karsta, punavarrellinen metallikampa, ruskea nahkahihna, nahkakaulapanta, ruoka- ja juomakuppi (metalliset), nimikoitu punavalkoraidallinen pyyhe, viininpunainen kori, jossa vaaleanpunasävyinen patja (myös muiden käytössä: trimmaussakset, kynsisakset, shampoo, suihkepullo, punkkipihdit, tassujen pyyhkimistä varten pienet pyyhkeet, hiljainen kuivaaja, näyttelyhihna, puukapula)
Hoitajan ostamat tavarat: -
Ikiomat tavarat vaaleanpunaisessa nimikoidussa muovikorissa. :)
Paikka & pvm. | Luokka | Tuomari | Tulos |
Mastiffi 24.12.2003 | AVO | Blumh? (DK VNL) | ERI PN1 SERT ROP |
Fidéle 31.12.2003 | MIDI I | Ankelo (VAL) | 10. |
Ravenhill 20.1.2004 | MIDI I | Minna (VAL) | HYL. (väärä rata) |
Superbe 20.-21.3.2004 | AVO | Laura H. (FIN VNL) | EH |
Auringonpaisteen 1.4.2004 | MIDI I | Lagu (VAL) | 1. VKUMA |
Gilmor's 6.4.2004 | AVO | Saija (EE VNL) | EH |
PA & Pilvilaakson 10.-11.4.2004 | AVO | Zandie (KRE VNL) | ERI PN3 |
Fluffy Sweetie's 12.4.2004 | MIDI I | Ankelo (VAL) | 3. |
Banana Split 1.6.2004 | AVO | Seija (EE VNL) | EH |
Lovely Dog 13.6.2004 | MIDI I | Azca (VAL) | 1. VKUMA |
F VNL 25.6.2004 | AVO | Sooz (F VNL) | ERI |
Lady Scarlett's 1.7.2004 | AVO | Zandie (KRE VNL) | ERI |
Dwarven's 4.7.2004 | MIDI I | Azca (VAL) | 12. |
AprilFlower's 17.7.2004 | AVO | April (SWE VNL) | EH |
May 14th 29.-31.7.2004 | AVO | Sham (FIN VNL) | H |
Lady Scarlett 1.8.2004 | AVO | Blumh (KRE VNL) | EH |
"Toivoisin hiukan pidempää kaulaa ja parempaa ryhtiä. Suora selkälinja. Tyydyttävät kulmaukset." (Sham, May 14th 29.-31.7.2004: H)
"Kauniin värityksen ja karvan omaava narttu. Ystävällinen ilme. Erinomainen pää sekä hyvät raajat." (Blumh, Lady Scarlett 1.8.2004: EH)
Kuvien © Kamarlee (kuvissa
Shelridge Planet Suite
)
My Love on virtuaalikennel, jossa asuu virtuaalikoiria.Koirat ja kennel ovat täysin kuviteltua, eli epätotta.
Ulkoasun © Saana
Tekstejen © Saana
Luvaton kopiointi tältä sivulta on tekijänoikeuslain nojalla kielletty.