etusivu

maili

viekkunen

orit

tammat

kasvatit

astutukset

kisailut

astutusinfo

yleistä

ikääntyminen

copyright


     Copyrights

copyright on väistämätön laki, joka kohtaa meitä myös täällä netissä, ehkäpä jopa enemmän kuin oikeassa elämässä ruudun toisella puolen. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että mitään toisen omaa ei saa kopioida ilman toisen lupaa. Tämä on nimenomaan laki, jonka rikkomisesta saa ihan oikeita sakkoja jos toinen vain suuttuu tarpeeksi.

Kaikkiin käyttämiini kuviin minulla on luvat, mutta jos esim. joku ilmainen kuvankopsimispaikka onkin lopettanut kuvien jakelemisen, enkä ole sitä huomannut yms, minulle voisi joku siitä ystävällisesti ilmoittaa. Ja sitten vielä; se, että minä olen kysynyt joltain henkilöltä lupaa saada käyttää hänen kuviaan, ei tarkoita sitä, että myös sinä saisit niitä käyttää ilman lupaa. Eli siis, jos jotkut kuvistani miellyttävät, niin saat kyllä ihan itse kysyä kuvien omistajalta lupaa niiden käyttöön, minulla ei ole niihin valtuuksia. En ole pistänyt jokaisen kuvan alle sen ottajaa, vaan näet kuvan omistajan kun pidät hiirtä hetken aikaa kuvan päällä. Piakkoin ilmestyy sellainen oikein ihana keltainen kyltti jossa lukee kuvan tekijänoikeuksien haltija. Olen tähän alle koonnut muutaman osoitteen mistä olen kuvia hakenut. Ne ovat kyllä linkitettyjä suurin osa, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi hakea samoja kuvia kuin minulla. Voihan niitä itsekin etsiä, kun kerran osaa. Eli tässä, ja jokaisesta on luvat:

Hevosgalleria
maijun kuvagalleria
EVRK
Monni
Ritva Väänänen
Annan hevoskuvia
Arroch
sekä muutamia muita

Ottakaa huomioon, että myös tekstit ja koodit ovat ihan omaa käsialaani, eikä niitäkään saa kopioida. Jos ei jotain osaa, voi aina kysyä. En todellakaan tahdo nähdä samanlaisia tai suoraan kopioituja lähdekoodeja joka puolella virtuaalimaailmaa..