» Edelliset päivitykset

6. helmikuuta, 2007 - Kappas, päivitystauko on hiukan venähtänyt tässä, syvimmät pahoitteluni siitä. Tosin olen joutunut tässä järjestelemään domain-asioita, joten toivottavasti teiltä liikenee rippunen myötätuntoa. Eli siis, Elviksen sivuille tekstit ja kuvat, enpä oikeastaan muuta saanut aikaan. Nyt ei ole edes paras mahdollinen fiilis sivuja rakennella, paljon muitakin asioita tehtävänä. Näkemisiin.

2. tammikuuta, 2007 - Hioin Yleisesti -osion kuntoon. Enpä oikeastaan muuta tehnytkään, huomenna ajattelin valokuvata marsuja kamerallani.

1. tammikuuta, 2007 - Olen saanut nyt pienimmätkin linkkikoodit sekä värihommat viritettyä yhteen ja ulkoasu olisi kokonaisuudessaan tässä, ellen nyt sitten jotain pientä ala vielä lisäämään. Kommentteja työstäni ottaisin mielelläni vastaan, mielestäni ulkoasu on sopivan yksinkertainen ja onnistunut Paintilla tehdyksi (köh, sotkin kyllä aluksi Gimpillä, mutta loppujen lopuksi siitä ei tullut mitään).

31. joulukuuta, 2006 - Ulkoasunvaihdos, tämän leiskan kanssa olikin väkertämistä, eikä sen suunnittelua olla edes viety vielä loppuun asti. Etusivun tekstin uusin. Alan myös kehittelemään sivuston varsinaista sisältöä sekä lisäämään kuvia sinne tänne värittämään kokonaisuutta.


» Etusivu
» Kontakti

Tuholaisinfo
» Yleisesti
» Hankinta
» Hoito
» Tarvikkeet
» Ruokinta
» Sairaudet
» Puuhastelua

Tuholaiskaarti
» Elvis
» Priscilla
» Maitonaama
» Pikku Myy

Muu
» Sivuinfo
» Ylläpitäjä
» Tekijänoikeus
» Linkkilista



1