Kuunteluhuone

Kaavio on piirretty mittakaavassa, joten mittasuhteet ovat oikein.

Olen lähes tyytyväinen huoneeni soundiin. Ryijyn lisäämisen jälkeen ei juurikaan tule häiritseviä heijastuksia paljaista pinnoista. Basson vasteen olen saanut huoneen järjestystä muuttamalla ja kokeilemalla melko tasaiseksi, kun huone on ylläolevan pohjapiirroksen mukainen. Lastulevyseinät estävät seisovien aaltojen muodostumista. Bassot ovat kuitenkin hivenen vaimeat ilman taajuuskorjausta, mikä myös johtunee lastulevyseinistä.

Alapuolella huoneestani tietokoneella Spectrogram Version 5.1.6 -ohjelmalla mitattuja vasteita. Mikrofonikapselina oli SP-Elektroniikan halkaisijaltaan 6 millimetrin elektreettimikrofonikapseli á 15mk (tilauskoodi EM 2), jonka yläpään vasteen kehuvat olevan suoran lähes 19 kHz asti. Mikin runko on rakenettu Tee itse hifilaitteita -kirjan mukaan kahdesta teleskooppiantennin putkesta ja suojaritilä vesihanan sihdistä. Mikki oli sama millä mitattiin Jaakon laitteiston taajuusvasteet. Mittasignaalina käytettiin vaaleanpunaista kohinaa.

Myöhempien kokeilujen perusteella tämä mikki korostaa diskanttia selvästi.

Tämän näköinen mikrofoni on. Koska se on elektreettimikki, se tarvitsee etuvastuksen kautta johdetun käyttövirran. Liittimen sisälle laitoin 9,1V zenerdiodin kapselin rinnalle suojaamaan sitä tahattomilta ylijännitteiltä.

 

 

 

 

Lopuksi näkymä huoneesta, jos se nyt ketään kiinnostaa.

 

 

 

 

 

 

 

takaisin etusivulle

sähköposti:

Matti Nisula 19.10.2001