Tervetuloa Siittola Capulloon

Olet juuri saapunut virtuaaliselle tallille, Siittola Capulloon. Tallin nimi on vaihtunut jo kolme kertaa. Kaikki alkoi Tähtisumun talli nimisestä tallista jonka perustin vuoden 2004 alussa muistaakseni, jolloin aloitin tämän "harrastuksen". Jo elo-syyskuussa(-04) tallin nimi vaihtuikin. En vain muista että tuliko Tähtisumun tilalle heti Oriasema Capullo jota nimeä en kauan pitänyt kun se muuttui Siittola Capulloksi.
Tallissa kasvatan koulupainoitteisia Suomalaisia Puoliverisiä, joista pyrin kouluttamaan korkean luokan kouluhevosia. Varsoillemme tahdon hyvän ja kisaavan kodin, jokainen varsa siis on koulupainoitteinen. Omat hevoset pyrin valitsemaan siten että sen molemmat vanhemmat olisivat FWB:itä, niitten vanhemmilla taas ei niin väliä. Oman varsan kun teetän kasvatti-nimelläni niin sen vanhemmat ovat myöskin molemmat FWB:itä.

Tallissa on aikoinaan löytynyt muitakin rotuja. Yhdessä vaiheessa kasvatimme Suomalaisten Puoliverisien kanssa Suomenhevosia. Siihen rotuun kiinnostukseni vain jotenki lopahti. Myös Arabialaisia Täysverisiä on löytynyt ja niitä on siis kasvatettu myös.
Harvinaisuuksia on myöskin löytynyt yhden rodun verran. Paint hevoskasvatusta pidimme yllä tosin vain muutaman kasvatin verran, koska tuntui että varsoilla ei ollut kysyntää. Nykyään tallista löytyy vielä pari Paint hevosta, ehkä tulevaisuudessa muutama lisää. Kasvatamme myös pienimuotoisesti Shetlanninponeja ja New Foresteja muutaman ponin verran ja niissäkin painotamme kouluratsastukseen.

Äänestä tätä tallia VRL:n tallilistalla!



- Mira.L

Yhteydet: vieraskirjan kautta, MSN&sähköposti: mirkku@postiloota.net


Viimeisin päivitys: 13.6.07, klo 15.35