SILMIIN SATTUNEET KOIRAJUTUT |
Seuraavat teksit on julkaistu Hämeen Sanomissa: 25.10.2001 (LlmaSTT-Reuters) PERU JULISTI KOIRAN KANSALLISPERINNÖKSI Peru on julistanut karvattoman koirarotunsa kansallisperinnöksi. Lailla annetun säädöksen onmäärä taata,ettei rotu pääse koskaan kuolemaan sukupuuttoon. Karvaton koira ei olekaan turha otus, jos sen maine perustuu totuuteen. Näiden koirien uskotaan kykenevän helpottamaan ihmisen reumatismia ja astmaa. - Maatalousministeriö antaa tällä lailla säännöt perulaisen karvattoman koiran suojelusta, jalostuksesta sekä myynnistä ulkomaille, ilmoitti maan kongressi lausunnossaan. Perussa väitetään, että pitempi kontakti tämän koirarodun lämpimään ihoon voi parantaa reumatismia ja helpottaa astmaa. Historioitsijat arvioivat, että erikoinen koirarotu on asuttanut Perun rannikoita jo noin 4000 vuoden ajan. Näitä koirahahmoja esiintyy seudun muinaiskulttuurin taiteessa. >>>>>>>>>>>> 23.03.2002 (silmiin sattuneet -palsta) KOIRIEN JA KISSOJEN DIABETEKSEN TUTKIMUKSESTA APUA IHMISILLEKIN Diabetes on ikääntyvien kissojen ja koirien yleisimpiä sairauksia, joita lemmikkien omistajat eivät tunnista selvistä ulkoisista merkeistä, kuten lisääntyneestä veden juomisesta ja laihtumisesta huolimatta. Ruoan mukana tulevien sokerien aineenvaihdunnan häiriöiden mekanismi tunnetaan, mutta syitä taudin puhkeamiseen ei täysin tiedetä. Näihin syihin pureutuu kokeellisesti yhdysvaltalaisen Kansasin valtionyliopiston professori thomas Schermerhorn, joka selvittää sokeriaineenvaihdusntaa säätelevän insuliinihormonin erityksen epäonnistumista lemmikkien soluissa, kertoo ScienceDailyMagazine -verkkolehti. Haiman ns. beetasolujen insuliinia sisältävät jyväset kulkeutuvat ja kiinnittyvät solukalvostoihin "odottamaan toimintakäskyä" sokeripitoisen aterian jälkeen. Monet aineet estävät tuon käskyn perillemenon. Kissojen ja koirien beetasolujen reaktioiden analysoinnilla haetaan vastausta insuliinitoimintojen estymiseen. Tieto auttaisi kehittämään diabeteksen hoitomuotoja yhtä hyvin lemmikeillä kuin ihmisilläkin. |