F-pentueen kokous 1.10.2000

 

1.10.2000 ihana lämmin ruskasää suosi pitkämatkalaisia heidän ajellessaan F-pentujen puolivuotistreffeille Vaasaan (ja vielä kotiin päinkin!).

Kahdeksasta F-pennusta viisi pääsi saapumaan huoltojoukkoineen koirahalli Sopulaan: Apri, Retu, Raisa Kalle ja Hannes.

 

Vapaan leikkimisen ja tutustumisen jälkeen Rantalan Mari (Epun "äiti") kertoili snautserin koulutuksesta ottaen huomioon rodun ominaispiirteet, mm se, mikä toimii muu koirarodun kanssa, ei välttämättä toimi snautserin suhteen lainkaan. Mari osoitti Epun kanssa, että snautseri oppii mitä vaan ja tekemään sen iloisella mielellä, kunhan ohjaajalla on kärsivällisyyttä opastaa koiraa usein mutta lyhyitä jaksoja ja vaihtelevasti, koiran kiinnostus ylläpitäen.   Ei pidä myöskään antaa snautserin luulla itsestään "liikoja" (sehän luulee jo muutenkin...) vaan on hyvä odottaa että koira itse hakeutuu kontaktiin ja oppii kunnioittamaan ohjaajaansa eikä sen perässä "hyysätä"! ½-1 -vuotias snautseri voi olla Marin mukaaan toivoton opetettava - pitää vaan aikaansaada perusluottamus ja perusasioitten totteleminen kuntoon - vuoden iässä sitten on aika perusteellisempien koulutusten aloittamiseen!Sen jälkeen kahviteltiin ja rupateltiin kuulumiset. Koirien mittauksessa tuli ilmi, että nartuista tulee narttujen kokoisia ja uroksista urosten - kaikki tulevat olemaan rotumääritelmän haarukassa, joten mainiota! Kivekset olivat tallessa ja hampaat ojennuksessa. Leikkimielisen nopeuskisan (ohjaajan yhdellä jalalla hyppely + koiran luoksetulo) voittivat niukasti Kaarina & Apri ! Palkinnoksi matolääke... (mahtoikohan Apri paljoa arvostaa...?).

Kirsi kertoili vielä näyttelytouhuista kylläkin jo vähän väsähtäneelle treffiporukalle - Eppu näytti missin mallia (tosin neidin kippurahäntäkin jo alkoi "lötsähtää" takaa-ajoleikkien väsyttämänä...). Parin kaverin karvojen siistimisen jälkeen viimeisimmätkin kaverit aloittivat kotimatkan.

KIITOS teille Mikko, Lisen, Jocke, Mervi, Kaarina sekä kohta korvaamattomat avut Riku & Mari. Kiitos myös Vaasan agility-seuralle hallin lainaamisesta!

 

Kennel Doctor's Order