Pohjantalli










...Ahtolanniemessä sijaitsee Pohjantalli. Mitään sen kummempaa historiallista taustaa omaamatta nykyisen 12-paikkaisen tallin tilalla on aiemmin ollut useita tallirakennuksia, joita on aikojen saatossa niin tuhoutunut tulipalossa, purettu, remontoitu, kuin uudelleenrakennettukin. Nykyinen tallirakennus on rakennettu vuonna 2004, eikä siis ole kovin vanhaa tekoa.

Alkuvuodesta 2009 valmistui vielä pieni tallirakennus joka sisältää karsinapaikat kuudelle hevoselle. Lisäksi rakennuksesta löytyy pesupaikka sekä tilat valjaille ja hevosten rehuille. Tämä "pikkutalli" on pääsääntöisesti meidän nuorison käytössä.

Pohjantalli sijaitsee kuten yllä on jo mainittukkin, rauhallisella maaseudulla Ahtolanniemessä. Vain noin kilometrin päässä sijaitsee Vuojolanjoki, joka laskee Koronjärveen. Alueella on aiemmin sijainnut monia vaikuttavia hevostiloja, kuten mm. Koronjärven Oriasema joka myöhemmin muuntui pelkäksi Koronjärven talliksi. Pohjantallin tilukset ovat kyllin suuret noin parikymmenpäiselle hevoslaumalle. Ja kuten me täällä Pohjantallissa keskitymmekin ravihevosten valmentamiseen ja kasvattamiseen, treeni- ja ajomaastoja löytyy silmänkantamattomiin metsäteitä myöten kymmeniä kilometrejä. Käytössämme on myös 800 metrin mittainen hiittisuora, joka on hiekkapintainen. Lähellämme sijaitsee Loiston Maaseututalli sekä pitkä matka ei ole myöskään Blue Jay Trottersiin, joista jälkimmäisessä piipahdamme hiittaamassa hevosia muutaman kerran viikossa.

Pohjantallilla teemme hevosillemme heinät itse pelloiltamme, jotka toimivat myös oivina ajo-maastoina heinäntekojen jälkeen. Kaurat sekä loput tarvittavat heinät ostamme erikseen lähiseudun pienviljelijältä. Tallimme kalustoon kuuluu Valtra 6400 sekä Valmet 455-traktorit, jolla suoritamme heinätyöt pikkupaalien osalta. Pyöröpaalien tekoon pyydetään urakoitsija. Uskolliset valmettimme suorittaa myös muita tallin asioita, kuten hiittisuoran kunnostuksen sekä lumityöt talvisin. Rehunjako tallissa tapahtuu käsin, heinät jaetaan sekä muita pienempiä kuormaustöitä suoritetaan Avant 320S-pienkuormaajan avulla.

Hevosten kuljetuskalustoon meillä on kuuden hevosen kuorma-auto, jota kuljettavat joko valmentajamme Marko, ohjastaja-Harri tai Markon oppipoika Mike. Pihalta löytyy myös kahden hevosen UmeSläp-telitraileri, joka on myös yleensä aktiivisesti liikenteessä. Tallillamme on hevosten ajoa varten kahdet chevin koppakärryt, yhdet customin jarrukärryt, kahdet customin hiittikärryt sekä yhdet masterin hiittikärryt. Kilpakärryinä käytämme customin malleja flexure, joita löytyy kolmet kappaleet sekä mallia F.C.S. yhdet kilpakärryt. Tämän lisäksi löytyy yhdet vanhemmat chevin reflexit, jotka yleensä on hiittiajossa, harvemmin starttikäytössä, ellei ole useampia hevosia startissa samana päivänä.




...On meillä Pohjantallilla lähinnä sydäntä. Suomalaisten oma suomenhevonen! Panostamme omalta osaltamme virtuaalisen Suomenhevosen kasvatukseen omien mieltymysten mukaan, yksikään varsa ei täällä synny turhaan, vaan jokainen hevonen on hyvä jossain! Valitsemme isäoriit tammoille huolella, jokainen varsa on ennalta tarkkaan suunnitellun ja hyvän työn tulos. Suosimme sekä vanhoja sukujuuria sekä uutta verta jalostuksessamme.

Kasvatteja meillä syntyy suht harvakseltaan, emätammoja ei ole kuin muutama kerrallaan. Yksi tavoitteistamme on, ettei kukaan varsoistamme jäisi vain pyörimään bittiavaruuteen, vaan jokainen saisi hyvän kodin, jos ei muualta, niin sitten edes meiltä täältä Pohjantallista. Emme hirveästi kiertele markkinoita ostamassa muilta kasvattajilta hevosia, vaan lähinnä pidämme omia kasvattejamme kotona, elleivät ne kelpaa maailmalle. Muutamia hevosia, jotka ei ole omia kasvattejamme on kuitenkin matkanvarrelta mukaan aina tarttunut ja meillä on hyviä suhteita ulkomaille, muunmuassa amerikkaan sekä ruotsiin, josta olemme tuoneet suomeenkin jonkinverran lämminverisiä.





Pohjantalli on virtuaalitalli, mikään näillä sivuilla ei siis ole todellista!
Pohjantalli is a SIM-game stable, nothing in these page isn't real!