| Enkelin Kasvoinen Ophiure '03 { Kertoo Angelin elämästä jolloin hän vielä eli, muuttumisesta vampyyriksi ja tärkeistä tapahtumista } Joskus toivon näkeväni taas auringon, tuntea sen nautinnon. Kun vielä kuulin oman sydämeni, joka pysähdyksissä on ollut iäti. Muistelmissani vuosia satoja taaksepäin, näin minä menen yllättäin, siihen päivään, kuolemani päivään, jolloin viimeisen kerran sain ihmisenä elää. Olin pahaa ihminen, kadun sitä? Isääni kuunnellut en, vaan yöt aina rellestin. Naisia, rahaa, viinaa, irstailuja! Ne olivat nuoruuteni päivät, ja mitä silmäni näkivät! Darla, hän kaunis oli, niin viehkeä ja koristeellinen. Houkutteli minut pimeään kadulle, en voinut antaa periksi halulle. Niin päättyivät päivät ihmisyyteni? Hän kaulaani hampaansa terävät, verta imeäkseen puraisi. Minusta tuli ikuinen, vampyyri enkelikasvoinen. Ensin kostaa tahdoin isälleni, ja lopetin jokaisen jäsenen perheeni. Tapoin sisareni, piikani, kaikki. Oli se helpotus, kun kuoli koko sakki! Silloin se tuntui hyvältä ajatukselta, pääsin karkuun isäni hapatukselta? Jatkoin eloani kanssa Darlan, oli luojani antanut minulle hyvän karman. Liikuimme ympäri maailman karttaa, enkä enää muista aikaa tarkkaa. Kun näin Drusillan, tiesin että hän on erikoinen. Näkijän lahjat hän omasi, ja minun mieleni häntä halusi. Ajoin hänet reunalle hulluuden, vähitellen alkoi hänen mielensä yli partaan mennäkin. Hänen perheensä tapoin yksi kerrallaan, nautin siitä suunnattomasti, kun näin hänen pelkäävän. Nunnaksi aikoi hän, tapoin minä jokaisen pyhän sisaren, lopulta hänet kuolemaan sysäsin ja tein hänestä omankaltaisen! Jatkuivat päivät, jatkuivat yöt, lopulta totesi Drusilla jälkeen hirmutyön: ?Olen yksinäinen, tahdon leikkikaverin. Saanhan sellaisen! Oi kiltti, Angelus!? Lupasimme hänen saavan ottaa, runoilijan joka huonolta vaikuttaa. Runonsa pahoiksi haukutut olivat, William Veriseksi sen takia kutsuivat. Hänet Drusilla löysi, kun oli jättänyt, rakastettu naisensa maahan lyönyt? Hänestä tuli jäsen seurueeseemme, iloinen olen siitä vaikken häntä itse tehnyt. Nimensä hän sai, kun kidutti ihmisiä vahvoin nauloin. Ei hän väheksynyt lain, vaikka nimeksensä tulikin Spike. Menivät vuodet, vierivät ohitsein. Oli aika syntymäpäivieni, muistan sen. Antoi Darla lahjaksi minulle, pienen, hennon mustalaisnaisen. Vaan eipä tykännyt heimonsa siitä, eivät he minua prinsessansa tappamisesta kiitä. Kirouksen ylleni langettivat, sieluni sisääni jälleen tallettivat. Ei se pahalta lainkaan tuntunut aluksi, muuttuneeni kuitenkin jotenkin tajusin. Omatuntoni halveksui minua asioista mitä olin tehnyt, en muuta kuin kuolleita silmieni edessä nähnyt. He tahtoivat minut ottaa mukaansa, toiselle puolelle, tuonelaansa. Yritin olla vielä kerran, paha, tunteeton vampyyriherra. Naisen kadulta vangitsin, hänen kätensä kahlitsin. Haistoin pelon, tunsin sen, sisältäni uupuvan villiyden. Annoin hänen olla, lähdin pois, Darlan luokse, apua hänellä jos ois. Kuulivat siitä myös Drusilla ja Spike, minä sieluton enää ollut en. Joten päättivät he näyttää, kuinka vampyyri hampaita käyttää. Mustalaiset minut kironneet tappoivat ja imivät tyhjiksi viimeiseen pisaraan. Mutta Darla ei enää minua silmissään sietänyt, käski lähteä pois, koska sieluni takia en enää miellyttänyt. Alkoi elämäni erakkona, tuskissani kadunvarsilla vaelsin. En tiennyt minne menin, elin vähin rotin verin. Välittänyt en ollenkaan mistään, miksi olisinkaan. En voinut ketään purra, ilman, että alkaisin surra itseäni sekä uhriani. Tiesin olevani kamala näköinen, haiseva likainen. Päälläni riepuiset vaatteet sain, ne joltain kuolleelta hain. Pimeissä viemäreissä, kaduilla piilossa, pysyttelin kaukana elämän piirrosta. Kukaan ei välittänyt, nähnyt ei, minkälaisen pimeyden mukanani vein. Tiedän sen yhä olevan sisälläni, huutaen ulos pääsyä. Demonini verinen, joka tappoi ilman kärsimyksiä. Minut löysi kadun pientareelta mies, en tiennyt kuka hän oli. Hän sanoi auttavansa minua, kukaties? vapauttamaan pimeän puoleni. Mutta veikin hän minut pihalle koulun, ja näytti sieltä nuoren naisen. Kysyin miksi minut tänne toit. Hän vastasi: "Sinulle koitti aamunkoi." "Tuo tyttö, Buffy Summers nimeltään, on Tappaja vahva. Toivoisin hänen jo tajuavan, ettei tulevaisuutensa ole tavallinen." Tunsin silloin tarkoitukseni, tuo nuori tyttö oli nyt merkitykseni. Auttajani minua auttoi ryhdistäytymään, antoi minulle kunnon vaatteet, ja näytti missä voin tukahduttaa veriset aatteet. Teurastamolta verta saa, ne siellä eläinten veren pois kaataa. Muuttivat Buffy ja äitinsä Sunnydaleen, kun poltti hän salillisen vampyyreja. Sattumalta vain koulunsa liikuntasalissa, ei siellä katsottu häntä hyvällä? Mutta miksi juuri Sunnydaleen, paikkaan jossa sijaitsee Helvetin suu. Siellä asustaa pahimmat hirviöt, monet vampyyrit sinne pesiytyvät. Myös Mestari, ruma ja vanha, oli hänellä siellä olla tapanansa. Menin heidän mukanaan, eivät huomanneet minua ollenkaan. Se oli tarkoitukseni, etteivät heräisi epäilykset. Hänen kauneutensa öitäni piristi, oloani paransi. Tehtäväni oli häntä suojella, valvoin hänen liikkeitään huolella. Oli hänen tuleva Valvojansa muuttanut jo kaupunkiin, töihin meni hän Buffyn koulun kirjastoon. Sieltä löysi Buffy hänet, miehen järjellisen, ja pyysi lainaan kirjaa koulua varten, luulisin. Mutta paukautti opuksen suuren pöytään, ei Buffy tulisi nukkumaan yötään. Pitäisi partioimaan mennä, ja juhliin ei enää tyttönen ennä. Meni päiviä, öitä, viikkoja. Hänen treenauksensa olivat hyvinkin tiukkoja. Valvojansa Giles vanha, mutta taitava, opetti niksit ne joilla vampyyreita listit. Ja kehittyi Buffy, kauniiksi ja taitavaksi, hän ystäviä löysi tavallisia ja mukavia. Mutta pysyin piilossa, ja aina vartioin, siellä missä hänen tiesin partioivan. Lopulta en enää jaksanut piileskelyä, kannoin mukanani itselleni vaarallista helyä. Annoin sen hänelle tapaamisemme hetkellä, sanoin olevani Angel pienellä yöretkellä. Otti hän hopeisen ristin, jonka annoin. Sanoi pitävänsä ja niin hän sitä kantoi. Katosin ennen kuin aamu koitti, melkein syntyneet tunteeni voitti. Aloin häntä rakastaa, mutten sydäntään voinut varastaa. Olen vampyyri, yön lapsi, pysyn nuorena, kun toiset muuttuvat harmaaksi. Tahdoin hänen rakastuvan normaaliin ihmiseen, sellaiseen joka huolehtisi hänen sisimmästään. Olisinpa taas elävä, en vuosien kerääjä, kertoisin hänelle sen, etten ole ihminen. Mutta en minä voi, pidän salaisuuteni synkän. Ja odottamatonta kappas kuinka käykään. Kertoi hän Valvojalleen minut tavanneen, ja Valvoja viisas minun paljon aikoinani tappaneen. Tahtoivat minun hengiltä ottaa, helvetin tulissa elävältä polttaa. Jotenkin sain heidät uskomaan, ettei minusta olisi enää sydäntä kiskomaan. Etten voisi tappaa ihmistä tuntematta, kuulematta omantunnon surua. Luulen tapahtuman ratkaisevan henkeni säilymisen kannalta tärkeän olevan, se kun autoin Buffya tappamaan Darlan, oman luojani, entisen armaan. Suudelmamme ensimmäinen tuskallinen minulle, koska osui kaulassaan roikkuva risti iholleni paljaalle. Poltti ristin muotoisen arven jäljen, tuntenut en ollenkaan pistoa terävän kärjen, vaarnan vaarallisen. Ei Buffy minua tappanut silloin, ei nytkään, koskaan voisi. Rakkauteni kasvoi häneen, estänyt sen olisin, jos tietänyt mitä tulevaisuuden mukana tulisi. |