Tallipäivis jatkuu :)
1.9.2002 Sunnuntai
Heräsin aamulla ennen seitsemää, jotta olisin tallilla klo 7.00. Poljin hurjaa vauhtia tallille. Menin suoraan siittola talliin, jossa mulla oli vuoro varattu. Moikkasin matkalla yksityistentallin talli työntekijää. Hepat hirnuivat ja syyttävästi ja kiiruhdin niiden luokse. Kävin katsomassa tarhauslistaa ja vein sitten tarhattavat hepat ulos. Vein nille tarhoihin myös aamu heinät. Sitten jaoin myös sisälle jääneille heinät. Aloin siivota tarhassa olevien hevosten karsinoita. Kahdeksan jälkeen jaoin aamu mössöt. Lakaisin vähän käytävää kun oli aikaa. Klo 9.30 menin laittamaan Remua kuntoon. Remu on Pokulan uusi asukki (oikealta nimeltään Star Theme's Carefree). Menin Remulla kentällä. Ensin mentiin vähän kouluratsastusta. Remu liikkui tosi kivan tuntuisesti sileällä, joten ajattelin kokeilla vähän esteitä. Remu kuumui vähän kun hypättiin n. 60-70cm esteitä. Se meni oikeastaan aika hyvin ja nosteli jalat korkealle, jotta ei varmasti osuisi puomeihin. Kiitin Remua tunnin jälkeen ja vein sen karsinaan. Ratsastin vielä Colorin. Menin sillä koulua ja loppu ajan maastossa hyppäsin. Colori meni myös tosi kivasti. Koulussa se oli vähän kärsimätön, mutta esteillä suber! Yhdeltä jaoin heinät ja kahdelta päivä mössöt. Kolmen aikaan oli aika vaihtaa tarhaukset. Siivoilin loput karsinat ja lakaisin pikaisesti käytävää. Sitten menin ratsastamaan Mounetilla. Menin Monulla maastossa. Hypättiin maastoesteitä. Monu meni tosi hyvin! Se kiihdytteli aika paljon suorilla, mutta ennen hyppyä se kokosi hyvin itsensä ja hyppäsi puhtaasti. Kerran Monu kielsi kun piti hypätä puron yli ja siitä yksi laukka ja tukki. Tokalla kerralla mentiin kuitenkin yli ja hyvin! Viilensin Monun jalkoja tallissa. Ratsastin vielä Camillan. Camulla menin koulua kentällä. Camu oli tosi villi ja pukitteli koko ajan. Hain tallista juoksutus liinan ja juoksutin Camua jonkin aikaa ravissa ja laukassa. Se pukitteli ja kiihdytteli koko ajan, mutta suostui lopussa rauhoittumaan. Menin Camun selkään ja kokeilin uudestaan. Nyt se tottelikin jo hyvin ja oli rento. Mentiin mm. väistöjä. Camu meni ne hienosti. Vein muutamia heppoja laitumelle kun olin Camun ratsinut. Illalla klo 19.00 jaoin kaikille iltaheinät ja 20.00 mössöt. Klo 22.00 hain kaikki hevoset sisälle ja sammutin valot. Menin kotiin *zzz*
Terveisin Anna

15.9.02 Sunnuntai
Heips vaan! Tulin tänään aamulla aikaisin tallille, sillä minun oli määrä tehdä vuoro siittolatallissa. Heti ensitöikseni menin viemään muutamia hevosia tarhoihin. Sitten jaoin kaikille heinät (myös pihalla oleville). Sen jälkeen melkein heti oli kaurojen jako aika. Vein myös tarhassa oleville ruuat. Sitten alkoikin karsinoiden siivous. Siivosin kaikkien pihalla olevien karsinat ja vein puhtaita puruja ja tammoille olkia. Putsasin myös kaikkien juoma- ja ruokakupit huolella. Sitten olikin vähän vapaa-aikaa. Menin kouluttamaan Appea (G.T's Aquajoint) kentälle. Kävelytin sitä ensin jonkin aikaa maastossa. Sitten tultiin kentälle. Aloin juoksuttamaan sitä. Appe oli tosi innoissaan ja pukitteli välillä oikein kunnolla! Sain sen kuitenkin rauhoitettua ja se käveli, ravasi ja laukkasi oikein mallikkaasti. Kävin vielä kävelyttämässä sitä maastossa ennen kun vein talliin. Kun aikaa vielä vähän oli päätin mennä ratsastamaan vielä Domilla (Frondon Leandro). Domi on vasta aloittanut ratsastuskoulutuksen, mutta hyvin se on silti mennyt. Menin Domilla kentällä vähän kouluharjoituksia ja siirtymisiä. Domi kuunteli tosi hyvin ja liikkui aika rennostikin. Hyppäsin sillä lopuksi vielä muutaman helpon ristikon ja matalan pystyn.
Päiväruokinta alkoi klo 12.30. Silloin jaoin heinät ja yhden aikaan päivämössöt. Lakaisin vähän käytävää kun se oli niin heinissä ja puruissa. Kolmen aikaan hain sisälle aamulla viedyt hevoset ja tilalle vein sisällä olevat hevoset. Siivosin loput karsinat ja putsasin kupit. Sitten menin ratsastamaan Riinalla (Frondon Ferina). Harjasin Riinan ensin karsinassa ja laitoin sitten varusteet. Menin Riinalla kentällä koulua. Se liikkui tosi rennosti ja hyvin. Käytiin vielä maastossa sen jälkeen köpöttelemässä. Ilta kului ihan hyvin. Kävin hoitamassa hoitsujani Sunnya, Buddya ja Peggyä. Illalla klo 19.00 jaoin iltaheinät (ulkona olevien heinät laitoin niiden hevosten karsinoihin). Klo 19.45 jaoin kaikille iltakaurat. Lakaisin tallinkäytävät huolella. Kävin tarkistamassa, että Caron ja Aden varsat voivat hyvin. Exelin masu on myös aika iso kun se odottaa ensimmäistä varsaansa =)! Klo 22.00 hain tarhassa olevat hevoset sisälle ja katsoin, että talli jäi hyvään kuntoon. From Anna

2.1.03 Torstai, Kisapäivä
Siitä onkin piiitkä aika kun viimeksi kirjoittelin tänne. Heräsin tänään aamulla jo viideltä. Pukeuduin kotona ja söin. Sitten kiiruhdin tallille. Kisahoitajani tuli samoihin aikoihin paikalle. Osallistuisin tänään Vaahteran koulukisoihin, joten hevoset oli harjattava ja joidenkin harja myös letitettävä. Päätimme, että minä letitän ja hoitajani harjaa ja laittaa hevoset kuljetuskuntoon. Sain harjat letiettyä kun klo oli 7.00. Annoin kaikille heinää sisälle (kaikille yksityisille, myyntihevosille ja siittolan hepoille, koska tallityöntekijä tulee myöhemmin tarhaamaan ja siivoamaan boxit) ja katsoin mittaria, joka näytti -25!! Hirveän kylmä! Heinien jaon jälkeen valmistelin aamumössöt ja annoin jokaiselle omansa. Pakkasimme sitten hoitajan kanssa tavarat hevosautoon. Valmistelimme hevosauton johon menisivät Remu, Robin, Saku (hevoseni joka oli tuotu eilen väliaikaisesti tänne talllille) ja Lasse. Hoitaja ajaisi traikkua johon menisivät Omppu (väliaikaisesti Pokulassa) ja Kismet. Lastasimme kaikki hepat joka sujui hyvin. Lähdimme ajamaan Vaaheraan. Matka kului aika ripeässä tahdissa ja pian olimme perillä. Ilmoittauduin kansliassa ja hoitaja alkoi ottaa heppoja pois autoista ja viedä niitä väliaikaisiin kisokarsinoihin. Sitten kun tulin takaisin riisuin kuljetussuojia hoitajani kanssa hepoilta ja satuloimme ne hepat joilla menisin ensiksi He C luokassa eli Omppu, Saku ja Kismet. Vaihdoin nopsasti vielä kisavaatteet ja menin sitten verryttelemään Omppua. Hoitajani kävelytti sillä aikaa Sakua. Pian Minä ja Omppu menimme He C:n kouluradan. Omppu tuntui ihan hyvältä ollakseen ekoissa kisoissa. Sitten verkkasin Sakun ja hoitajani huolehti Ompusta ja toisi pian Kismetin kävelytettäväksi. Saku oli hermona, mutta radalla sain sen pidettyä paremmin kun verkassa. Saku ei kuiteikaan mennyt ihan hirveän tasaisesti tai hyvin, mutta koulu ei ole Sakun vahvin ala... Kismetin kanssa meni paremmin kun viime kisoissa joissa olimme viimeisiä Kismetin ollessa ihan hermona. Nyt se oli rauhallinen ja mukava. Pieni tauko jonka aikana hoidin Kismetin ja ehdimme hoitajan kanssa syödä. Sitten aloimme laittaa Remua, Robinia ja Lassea kuntoon. Menin ensiksi Remulla He A:n radan. Remu meni alun ja loppuosan hyvin, mutta keskivälissä oli pientä vastustelua. Robin tuntui hyvältä verkassa, mutta radalla se ei osoittanut ihan parastaan. Huono suoritus ei mielestäni ollut, mutta parantamisen varaa on. Lasse tuntui myös ihan hyvältä. Se meni koko radan tosi tasaisesti, mutta katsotaan mitä tuomarit tykkäsivät. Raskaan päivän jälkeen pakkasimme tavarat ja hepat autoihin ja lähdimme. Pokulaan tullessamme oli jo hämärää. Hepat vietiin karsinoihin. Pakkanen kiristyi jo -29!! Purimme tavarat. Hoitaja lähti kotiin kiitettyäni häntä. Karsinat oli putsattu ja tallimestari oli tarhannt hevosia, tosin vain vajaa kaksi tuntia kylmyyden takia. Ruokin illalla kaikki hepat ja hyvästelin. T: Anna