(c) Escher, the real horse in picture is Simeon Sadik
Kuvassa komea arabi-ori joka osallistuu seuraavaan orien ktk-tilaisuuteen, Metsälän Balador ox ! =)
OMA AIKA, OMA PAIKKA, OMA MIELI..
Nyt taitaa olla minun aikani pitää pieni paussi virtuaalimaailmassa; sain eilen tietää että pääsen vakituiseksi työpaikalleni, on lapsi hoidettavana ja mies ruokittavana. En tiedä kuinka kauan lomaa pidän, mutta luulisin etten ihan kokonaan pois jää, kun tulee vapaapäiviä, tietenkin minut täältä saattaa löytääkin.
Toivon kaikille hyvää jatkoa, onnea elämässä ja muutenkin, ketkä vielä käyvät yläastetta hyviä arvosanoja, ketkä lukiota / amista, hyvää ja kunnioitettavaa ammattia ja niin edelleen.
Minua saa tietenkin piristää maileilla, ne käyn lukemassa ja vastaamassa melkein päivittäin.
Vielä ilmoitusluontoisena asiana, että näyttelyt pidetään kaikesta huolimatta tietenkin loppuun saakka! Eli niistä ei huolta =)

Ystävällisin terveisin, Minttu Tennilä
rocai@jippii.fi
Hevos- ja ponitila Shadow aloitti toimintansa vuoden 2002 syyskuussa.
Tallillamme kasvatetaan monipuolisesti eri rotuja, pääasiassa kuitenkin arabialaisia täysiverisiä. Tallin omistaa Aida Rocwerh, oikealta nimeltään Minttu, jonka varmaan tunnet / tiedät upean ktk-I oriin Mintun Aladdinin kasvattajana, joistain edellisistä talleistaan tai Esteratsastusjaoksen perustajasta. Tallillamme keskitymme lähinnä vain ilmapiirien parantamiseen ja siitokseen, sillä aikani ei valitettavasti aktiiviseen hevosten kisaamiseen riitä eräistä syistä minkä moni ystäväni täällä internetissä jo tietääkin. Kasvatamme hevosia ja poneja alkuliitteellä Shadow's, eli esim. Shadow's Esmerald.

Hyvää syksyä kaikille, Aida Rocwerh / Minttu Tennilä
.::
rocai@jippii.fi ::.
Naapuritallinamme toimii upea arabialaisia täysiverisiä kasvattava talli, Amal Arabians! Suosittelen käymistä ! =)
Uutiset (20.9.)
Jalostusoriit
Tammat ja nuoriso
Tallin kasvatit
Astutuksista
Astutuskalenteri
NJ-Näyttelyt 13.10.
Linkkejä muille talleille
VIERASKIRJA