Pelaaja: Anja Suomalainen
Päivä alkoi melko kiireisissä merkein, useita laivoja saapui satamaan, ja kaikki huoneemme päätyivät käyttöön. Kapakkaan päätyi niin merimiehiä kuin -rosvojakin, kaappareita, peräti aatelisperhe sekä harmikseni myös paikallinen huora. Tunnelma vaikutti hieman vaivautuneelta, eikä ihme, olihan tiedossa merirosvouksen viimeinen päivä. Se sai minut ajattelemaan Rojodoradoa, mitä lie hänkin päättänyt asian suhteen?
Törmäsin Asafaan, ja sitä kautta tietysti myös Augustinoon sekä heidän laivansa kapteeniin, Silent Samiin. Valahdin kalpeaksi kapteenin nähdessään, ei niinkään miehen itsensä, mutta hänen hattunsa takia. Rojodoradon hattu! Koska vieraita riitti ja sitä kautta kiirettä, en voinut heti tivata asiaa Samilta, ohimennen kysyessäni hän kuitenkin määritteli hatun voiton merkiksi. Tiesin heti, ettei se voinut tarkoittaa hyvää. Kapteeni, varsinkaan Rojodorado ei helpolla hatustaan luovu!
Satamaan saapui Englannin laivaston alus, joka sai tietty kaikki paikalla olevat merirosvot varpailleen. Suureksi iloksi ja yllätykseksi laiva toi luokseni pitkästä aikaa myös Evan ja Annan. Kapakassa syntyi hieman hämmennystä, kun majoitin hienoiksi leideiksi pukeutuneet tytöt huoneeseni vaihtamaan vaatteitaan, jotta he voisivat palata takaisin normaaleihin vaatteisiinsa - housuihin ja repaleisiin paitoihin. Laivan mukana saapunut kuninkaan edustaja loi jännitystä ympärilleen tehdessään julistuksen alasalissamme merirosvojen kohtalosta. Kuinkakohan moni oikeasti myöntäisi ja antautuisi? Armahdustahan he lupaavat, mutta siihen en jaksa uskoa, hengen menoa se lienee. Eivät tytötkään erityisemmin tuntuneet tietävän, mitä olisi soveliasta päättää.
Augusto pyrki puheilleni, ja vei minut rannalle kävelemään kuin mikäkin herrasmies. Hän oli huomaavainen, ja oli seurannut minua katsellaan jo pitkään aiemmin päivällä työskennellessäni. Hän vaikutti vaivautuneelta, kaivaessaan taskustaan pussin, jossa sanoi olevan minulle jotain. Sydämeni sykähti, niinkuin naisella aina tällaisissa tilanteissa. Ei kai hän sentään kosi minua! Kaikki käytös vaikutti viittaavan juuri siihen, eihän sitä voi tietää mitä miehen päässä milloinkin liikkuu. Huokaisin kuitenkin helpotuksesta, huomatessani, että kysessä oli ainoastaan kaulakoru. Mietin aluksi olisiko se soveliasta, mutta tiesin Auguston olevan hyvä mies. Korun antaminen ei kuitenkaan ollut hänen ainoa keskustelun aiheensa, ja selvisi pian hänen olevan Samin asioita juoksuttamassa. Sam halusi tietää Rojorodadon aarteesta. Puhuin ympäripyöreitä, ja valehtelin, etten tiennyt asiasta mitään. Raivostuin asiasta, mutta arvostin kuitenkin, että Augusto myönsi suoraan mistä oli kyse.
Tämän myötä uskaltauduin keskustelemaan vihdoin myös Samin kanssa, ja omalla tavallaan toivon, etten olisi sitä tehnyt. Hän haukkui Rojodoradon, myönsi laivojen välisen, ja hänen ja Rojodoradon välisen taistelun. Hän kertoi Rojodoradon kuolleen oman kätensä kautta. En voinut uskoa korviani! Kuuna päivänä ei Rojodorado tappaisi itseään! Hän kuulemma ennemmin teki niin, kuin antautuisi. Korvissani soi, enkä enää halunnut jatkaa keskustelua. Juoksin huoneeseeni ja päätin, etten enää tekisi töitä sinä päivänä. Kerroin tilanteesta myös Annalle ja Evalle, ja pyysin heitä yrittämään selvittää asiasta enemmän.
Vaistoni oli oikeassa, ja Sam oli valehdellut minulle päin naamaa. Punakulta ei kertoisi aarteestaan, ja sitten tappaisi itseään. Sam oli kiduttanut häntä, ja näin saanut tietoonsa aarteen olemassaolon. Miten tekopyhää! Ensin moittia ja halveksia rakastani hänen toiminnastaan, ja alentuu itse samaan? Annoin miehen kuulla kunniansa, ja vaadin häneltä tuon hatun itselleni. Sanoi sen olevan voitonmerkki, eikä olisi kovinkaan innokas luopumaan hatusta. Asafa seurasi tilannetta vierestä, ja varoitti Samia -ja syystä-. Suoraan sanottuna en tiedä mitä olisin tehnyt, jos Sam olisi ruvennut hankalaksi. Koko hänen miehistönsä ympärillä vaikutti olevan varuillaan. Sain hatun vastineeksi siitä, että kertoisin mitä tiedän Punakullan aarteesta. Mitäpä nainen merirosvon aarteesta tietäisi. Sam ei kuitenkaan sen kummemmin tivannut asiaa, ihme kyllä.
Minun oli hyvin hankala suhtautua Samiin. Sisälläni kiehui, olihan hän tappanut ihmisen, joka niin kierolla tavalla oli erittäin tärkeä minulle. Kaiken sen ajan, kun keskustelimme (tai lähinnä, kun minä huusin ja raivosin) hänelle, hän vaikutti kylmän rauhalliselta, tyyni, mitäänsanomaton ilme kasvoillaan. Hän ei ole tyhmä tai varomaton mies, se on selvää, ja jollain tavalla tuo mies kiehtoo minua. Ehkä siinä on sitä jotain samaa vinksahtuneisuutta, kuin Rojodoradossakin. Merirosvous tekee kummia asioita miehen mielelle ja moraalille.. Kirotut merirosvot! Olemassaolollaan he ovat turmelleet elämäni täysin. Hirteen he piruvie kuuluisivatkin! En voi kieltää, etteikö mieleni olisi ollut kostaa Samille kunnolla, ja sitä kautta hänen koko miehistölleen, ja kaikille merirosvoille, jotka sillä hetkellä sain silmiini. Kuinkakohan helposti Englannin laivaston edustajille voisi paljastaa miehet merirosvoudesta, mitä vaaditaan siihen, että he uskoisivat lausuntoni? Sitä todentotta harkitsin!
Yritin rauhoittua ja sulkeuduin huoneeseeni kihlasormus ja Rojodoradon hattu käsissäni. Nämä oli ainoat muistot koko miehestä, ja siitä tuhoutuneesta tulevaisuudesta, joka meitä odotti. En osannut sisäistää asiaa, aivan kuin Rojodorado olisi vain merillä seilaamassa, niin kuin aina ennenkin. Tällä kertaa vain tiesin, ettei pitäisi enää odottaa. Entä mikä nyt oli tulevaisuuteni? Loppuikä Sailor's Restin tarjoilijana? Sitä en piruvie tule hyväksymään! Kaiken tämän jälkeen vaadin itselleni edelleen kunnollisen arvon omaavan miehen, joka turvaa loppu elämäni.
Isäntä yritti lohduttaa minua parhaansa mukaan, hän tosiaan oli huolissaan. Koko elämäni vain näytti niin lohduttomalta.. Päätin, että lähden, mahdollisimman pian pois. Mutta millä ja minne?
Eva ja Anna halusivat tietenkin hekin tiedustella, jos vain jotain aarteesta tietäisin. Ensin hieman kiukustuin asiasta, mutta hairahtuessani rommihaarikkaan, myönsin tietäväni aarteen sijainnin. Heitä ei sen odottanut sen kummemmin parempaa jatkoa elämään kuin minullakaan. Kolmestaan ehkä selviäisimmekin. Halusin niin kiivaasti pois tältä kirotulta saarelta! Pyysin tyttöjä etsimään meille laivakyyti Espanjaan ja epätoivoissani menin kai lupaamaan osan Rojodoradon aarteestakin. Omalla tavallahan se heillekin kai kuuluu, olivathan he tehneet töitä kapteenin alaisena. Samalla päätin yrittää järjestää kyytiä itselleni myös toista kautta, mitä pikemmin pääsisin pois, sitä parempi. Elämän velkaan vedoten vaadin Augustinoa järjestämään minulle kyydin, ja tuo reppana mies tietty pyrki tekemään kaikkensa, jotta se onnistuisi. Illan myöten hän tuntui vain kittaavan rommia yhä enemmän, tiedä sitten onko siitä enää mihinkään..
Merirosvot ovat aina merirosvoja, eikä heidän luonnetta ja kullanhimoaan muuta kai mikään. Eva ja Anna olivat yhä selkeämmin aarteeni perässä, ja tiedustelivat sen sijaintia. Hah, ihan kuin minä sitä heille kertoisin! Syvällä sydämessäni olin hyvin pettynyt, sillä todellakin uskoin, että he haluavat auttaa minua, vaikka todellisuudessa he tekivät sen puhtaasti itsekkäistä syistä.
Huomasin olevani yksin tämän kaiken kanssa, eikä ainakaan heti kyytiä Espanjaan järjestynyt. Yksikään alus ei ollut lähdössä siihen suuntaan, muutamalla aluksella olisi kai päässyt Englantiin. Päätin kuitenkin olla hätiköimättä, ja odottaa ainakin jollain asteella suoraa ja turvallista kyytiä. Evan ja Annan kanssa sitä matkaa en tekisi, en vain enää kykene luottamaan heihin. Augustino on kuitenkin jollain asteella kunnollinen mies (eikä sitä paitsi tiedä että aarre tosiaan on hallussani), joten toivon että hän tosiaan auttaa.
Tulevaisuuden suunnitelmissani on siis odottaa sopivaa laivaa, teetättää itselleni edes yksi sukuni arvon mukainen asu, ja saapua Espanjan rannikolle nuorena aatelisnaisena, joka menetti kihlattunsa (ja jo aiemmin perheensä) meritaistelussa, joka on suruaikansa jo surenut ja pyrkii nyt uusiin naimisiin arvoisensa miehen kanssa. Koska enhän tietenkään ehtinyt miehen kanssa naimisiin, en perinyt mitään. Rojodoradon aarre ja säästöni Sailorsista takaavat kuitenkin jonkinlaisen pätevyyden tarinalleni ja arvolleni.
Vaikka suunnitelmani noudattaa hyvin pitkälti sitä, mitä olen uskotellut elämältäni haluavan, se kuulostaa kuitenkin kolkolta. Luopuisin siitä kaikesta, jos vain saisin Rojodoradoni takaisin.."