L'O Harhaluulo

Nimi L'O Harhaluulo "Harha" Rotu ja skp Suomenhevonen, ori
Ikä (s. 5.1.2008) Säkäkorkeus 162cm
Omistaja RR Pronssi Kasvattaja Loren
Ennätykset 28,2ly - 33,4ke - 35,8pi Voittosumma 11 570v€
Statistiikka 34: 3-2-4-3



Kuvat © Hippola/Jukka Niskanen



Luonnekuvaus
Hoitaessa: Harha potkii joten hoitamisessa on oltava todella varovainen, eikä takapään lähelle ole juuri menemistä. Harha näyttää kaikille aina hapanta naamaa ja luimii, mutta ei koskaan silti pure vaikka uhkaileekin. Ori ei juurikaan pidä hoitamisesta, varsinkaan jos sen kanssa puuhaillaan paljon, vaan vetäytyy mielellään omiin oloihinsa. On ihan tyytyväinen jos kaikkea hoitoa on sopivan vähän.

Ajaessa: Harha kuuntelee tarkasti ohjastajan ohjeita ja juoksee niiden mukaan. On todella herkkä suustaan joten orilla on käytettävä pehmeitä kuolaimia. Maastossa Harha rakastaa juosta, se juoksee täysillä ja välillä tekee pieniä ilopukkejakin. Radalla Harhalla ei sitten niin paljoa enää kiinnostakaan juosta. Se laiskottelee eikä pieni raipaniskukaan saa vauhtia oriiseen. Varsinkin alkumatka on todellista taistelua, lopussa Harha yleensä alkaa vasta taistella sijoittumisesta. Harhaa ei hiitata muuta kuin maastossa ja hiittisuoralla metsässä, jotta juoksuhalut radalla olisivat paremmat ja että ori saa juosta siellä missä se eniten tykkää.

Aitauksessa: Kaipaa muiden hevosten seuraan, eikä missään nimessä tekisi muille pahaa. Harhaa pidetäänkin kilttien orien kanssa samassa tarhassa, koska yksin Harha stressaantuu ja saattaa loukata itsensä hermoillessaan.

Kengittäessä, eläinlääkärillä & kuljetuksessa: Kengitys vaikeaa koska Harha potkii. Eläinlääkärillä ei kummempia ongelmia. Kuljetus mahdollista vain muiden hevosten kanssa, koska yksin potkii, hyppii pystyyn ja on todella hermostunut ja on muutaman kerran loukannutkin itsensä.





Sukutaulu
i. Liinaharjan Hopea ii. Hopean Nemesis
ie. Liinaharjan Saturnus
e. Requén Lumpeenkukka ei. Pikku-Jere EVM
ee. Aallon-Tyttö EVM



Kilpailukalenteri
PV.KK.VV Paikka Sijoitus Aika Voittosumma
1.4.08 Narrilaivan KL, LÄPI! 44,5ke 50v€
6.4.08 RR Unikuva 1/16 35,2ke 800v€
11.4.08 RR Ajaton 6/9 46,0ly 0v€
15.4.08 RR Pronssi (villit) 8/12 36,4ke 0v€
16.4.08 Narrilaivan 2/9 38,3ke 1800v€
17.4.08 Narrilaivan (villit) 9/15 36,6ke 0v€
20.4.08 Starberry 12/16 42,7ly 0v€
22.4.08 Narrilaivan (villit) 5/13 41,2kex 600v€
26.4.08 Starberry 4/16 31,8ly 300v€
30.4.08 RR Ajaton 8/15 47,7ke 100v€
2.5.08 Ravihaipakka 2/12 31,2ly 1200v€
4.5.08 Ravihaipakka (villit) 6/11 39,1ly 1000v€
6.5.08 Ravihaipakka 3/10 34,1ly 900v€
7.5.08 Loren 1/16 30,1ly 1200v€
10.5.08 RR Silwer 3/12 37,0ake 610v€
16.5.08 Narrilaivan (villit) 9/14 41,3ke 0v€
16.5.08 Raidallinen 7/8 40,4ke 0v€
17.5.08 RR pronssi 5/16 39,9ke 100v€
18.5.08 Raidallinen 6/12 45,7ake 80v€
20.5.08 RR Unikuva 10/13 38,7pi 0v€
21.5.08 RR Silwer 4/8 34,2ake 430v€
22.5.08 PT Hennan Hepat 4/16 35,8pi 300v€
23.5.08 Raidallinen 3/8 36,6ke 300v€
27.5.08 Starberry 10/16 39,1ly 0v€
27.5.08 Narrilaivan (villit) HLL - 0v€
28.5.08 RR Pronssi 11/16 39,9ke 0v€
30.5.08 RR Ajaton (villit) HPL - 0v€
31.5.08 RR Unikuva 11/16 44,4ke 0v€
6.6.08 Taikasumun talli 11/11 39,5ke 0v€
13.6.08 Taikasumun talli 4/10 37,9ke 400v€
21.6.08 Narrilaivan - - -
25.6.08 RR Pronssi 1/16 28,2ly 800v€
28.6.08 Taikasumun talli 3/12 33,4ke 600v€
2.7.08 Teijan Talli 8/12 40,8ke 0v€
4.7.08 Kerystonin Kartano HML(7.) - 0v€
11.7.08 Loren - - -
18.7.08 Kerystonin Kartano (villit) - - -
20.7.08 RR Pronssi - - -
27.7.08 Vaski - - -


Jälkikasvu
PV.KK.VV Nimi Isä/Emä Omistaja
00.00.00 -- -- --
00.00.00 -- -- --