Seifén tie on tullut päätökseensä. Minä en jaksa enää. Olen aihauttanut niin monta riitaa, joita en ole todellakaan halunnut aiheuttaa. Minua syytetään kaikesta, pidetään julmana ja pahana ihmisenä. Asiahan ei ole niin. Kukaan nyt vain ei satu tuntemaan minua, tai ainakaan kukaan syyllistäjistä. En jaksa selitellä itseäni enää. Minulla ei ole halua miellyttää muita, yrittää esittää, kuinka maailma on aina kiltti ja kaunis. En minä silti ole kyyninen. Ei ole olemassa sellaista köyhää ihmistä, jonka puolesta en tuntisi hirveitä omantunnon pistoksia. Joissakin asioissa olen liian kiltti. Unohdan itseni. Ja silti samaan aikaan olen hirveä narsisti.
Toinen syy lopettamiseen on aika. Olen päättänyt hankkiutua eroon magiakouluista, sillä aikani ei riitä.  Joudun vastailemaan typeriin hakemuksiin, vaikka voisin ihan yhtä hyvin puhua nettiystävieni kanssa. Nyt siihen asiaan tulee kuitenkin loppu. En tule kuitenkaan täysin katoamaan magiamaailmasta. Kriittisestä palautteestani ette pääse eroon. (Jos muuten pidätte minua kriittisenä, teidän pitäisi nähdä ystäväni nimeltä Annu.) Antanyan boardeilla minuun voi törmätä aina silloin tällöin. Messengeristä minut saa kiinni päivittäin. ( vivi_ornitier@jippii.fi) Domainistani löydät kaikki sivuni. (http://ruiskukka.net)
Webdesign on nykyään paljon hauskempaa kuin magiakoulun pito.

Vielä lopuksi haluaisin kiittää muutamia henkilöitä.
Celeah: Sussulle kuuluu tietenkin kaikista suurin kiitos, sillä ilman häntä Seifé ei olisi koskaan valmistunut toista kertaa. Sussun ansiosta Seifé on ollut olemassa näinkin kauan. Sussun kanssa olen rehtoroinut Unicornia ja nyt Seiféä. Tämä jäi viimeiseksi projektiksemme.
Ailsa/Anaya: Mari on paras ystäväni, joten jo siitäkin pitäisi antaa kiitosta, mutta sehän ei liity Seiféen juuri mitenkään. Marille olen esitellyt teidän enemmän ja vähemmän simoja hakemuksia. (A)
Josha, Shila, Janya, Lunia, Angelina, Janya, Cherlen, Reo, Glarek, Fréya, Zliieir, Sírith. Siinä taisikin tulla koko Seifén aktiiviporukka.

Seifé ei tule enää palaamaan, sillä en jaksa sokeita ihmisiä. En jaksa niitä, jotka ovat jumiutuneet omaan tavallisuuteensa. Minulla on silti ollut hauskaa teidän kanssanne. Seiféstä tuli tunnettu koulu, vaikka en koskaan pyrkinyt siihen. Hymyillään kun tavataan. Seifén tarina alkoi 24.4.2002 ja päättyi 10.5.2003.

Kirja
Pelikirja