Parin viime vuoden aikana kovan kasvattajan maineen saavuttanut Eric Gray omistaa molemmat Dravenin vanhemmat. Nuorena poikana kouluratsastuksesta kiinnostunut Eric osti ensimmäiseksi kunnon kilpahevosekseen
Dopesick nimisen, väritykseltään mustan ja luonteeltaan kaikkea muuta kuin kilpahevoseksi sopivan orin halpaan hintaan eräältä Saksassa vähemmän tunneltulta kasvattajalta. Ori oli Ericille projekti, sillä orin upeasta liikehdinnästä ja sen potentiaalista huolimatta tuntui melkein mahdottomalta saada ori kulkemaan ylvään kouluratsun tavoin edes yhtä pitkää sivua maneesissa. Kuukausien työskentelyn jälkeen Dopesick oli valmis starttaamaan ensimmäisissä kisoissaan, vaativuustasoltaan luokka oli Helppo A. Taitavana hevosen käsittelijänä Eric sai ohjelman pysymään kasassa orin hölmöilyistä huolimatta, eikä lopputulos ollut loppujen lopuksi niin huono, kuin aluksi olisi osannut odottaa. Menestyksekkäästi Dopesick on kisannut intermediate I tasolla, vaikkakin mukaan mahtuu myös kausia, jolloin ori on napsinut vain häntäpään sijoituksia.
Dravenin emä,
Serpentina vaihtoi omistajaa Ericiin viisi vuotta Dopesickin hankinnan jälkeen. Tummanrautias tähtipäinen tamma oli täydellinen vastakohta Dopesickille, sillä Eric itse kuvaili tamman olevan lempein otus mitä maa päällään kantaa. Toki niinhän me kaikki omista kullannupuistamme sanomme. Kisaura tammalla oli keskivertainen, sillä kiireisenä kahden hevosen omistajana Ericillä ei aika riittänyt tasapuolisesti molempien hevosten treenaamiseen. Huomiota sai kiistämättä enemmän Dopesick, jonka mies on nauraen myöntänyt olevan hänen elämänsä hevonen, huolimatta sen kurjasta luonteesta. Serpentinan suvulla ei juuri voi kehuskella menestyneiden hevosten suhteen, vaikkakin hieman kauempana esiintyykin nimi
Black Cat, joka on kisaurallaan saavuttanut jos jonkinlaista meriittiä. Ericin aloitettua kasvatustoimintansa Serpentinalle tuli enemmän arvoa jalostuksessa ja tamman hienoista saksalaisista oreista synnyttämät varsat ovatkin pärjänneet keskivertoa paremmin kouluradoilla.
Geronimo löytyy Dravenin suvusta toisesta polvesta, edustaen orin isänisää. Orin vanhemmat ovat tyypillinen yhdistelmä tavallisesta harrastekisaratsu tammasta
Aeromethista ja hyvin menestyneestä kilpa- ja siitosorista
Sodomanazista. Geronimosta kaavailtiin isänsä seuraajaa kouluradoille, mutta ori petti karvaasti omistajansa pärjäämällä ainoastaan keskivertoisesti. Orilla oli kuitenkin hyvä elämä siitä huolimatta että se omistajansa silmissä ei kovin kummoiselta näyttänytkään. Geronimo sai viettää elämänsä synnyinkodissaan toimien perheen ratsuna ja lemmikkinä astuen silloin tällöin muutamia tammoja. Niinikään myös tummanruunikko tamma
Amnesty, Dravenin isänemä, kuoli tapaturmaisesti varhaisessa isässä liikenneonnettomuuden seurauksena. Tamman tilanne todettiin toivottamaksi, sillä yhteentörmäys kuorma-auton kanssa oli niin voimakas, että koko traileri oli kirjaimellisesti rypistynyt kasaan. Eläinlääkärin saapuessa onnettomuuspaikalle sille annettiin välttömästi lopetuspiikki, jotta Amnesty pääsisi kärsimyksistään. Ennen kuolemaansa tamma vietti kelpo kisauran kahlaten läpi Helppo A - Vaativa B tasoisia luokkia. Jälkeläisiä tammalla oli Dopesickin lisäksi vain yksi orijälkeläinen.
Palattaessa tarkastelemaan Dravenin emänpuolen sukujuuria vastaan tulee toisesta polvesta orimme emänisä
Pilgrimage. Niin este- kuin koulukentilläkin viihtynyt ori teki näyttävän ja menestyneen uran kilpakentillä ja jatkoi sitä myöhemmässä vaiheessa jalostuksen puolella. Jalkavaivojen takia eläkkeelle siirtynyt ori ei koskaan saanut uralleen sitä kullanhohtoista loppuhuipennusta, mutta teki silti vaikuttavia suorituksia. Suvultaan ori on sekoitus Saksan aatelishevosten parhaimmistoa, mutta mukaan mahtuu myös tavallisista tuntiratsuista aina harrasteratsutasolla oleviin yksilöihin. Mielenkiintoinen ja harvinainen sukulinja Saksan hevosten keskuudessa, sillä Pilgrimagen suku ei sisällä Saksassa suorastaan kantahevosten asemaan kohonneita yksilöitä.
Slowburn on arveltu periyttäneen orille hyviä luonteenpiirteitä, emältään Black Catilta Pilgrimagen oleksutaan perineen kilpahevosen viettinsä.
Sinctuary on Dravenin suvussa nimi, jota ei juurikaan tapaa trakehnereiden suvussa. Samoin tamman emä ja isä ovat jääneet melko varjoon Dravenin sukupuussa. Sinctuaryn tiedetään toimineen eräässä arvstetussa saksalaisessa ratsastuskeskuksessa tuntiratsuna, jossa ratsujen taso on kautta vuosien ollut vähintäänkin törkeän kova. Jos tamman suku ei ole ratsastuskoulun omistajia säväyttänyt, on Sinctuaryn jollain tapaa täytynyt tehdä omistajiin vaikutus, että se on tarkan seulonnan läpi päässyt talliin asumaan.

KRJ Kisat (61 sijoitusta)
Pvm.
|
Paikka
|
Laji / Jaos
|
Luokka
|
Sijoitus
|
11.11.2007
|
Skurvash
|
KRJ
|
Int II
|
5/30
|
11.11.2007
|
Virnia
|
KRJ
|
GP
|
1/59
|
14.11.2007
|
Virnia
|
KRJ
|
Int II
|
3/67
|
17.11.2007
|
FSRa
|
KRJ
|
GP
|
1/30
|
18.11.2007
|
Neverdale
|
KRJ
|
GP
|
1/38
|
20.11.2007
|
Ghazi Arabians
|
KRJ
|
Int II
|
3/48
|
22.11.2007
|
Skurvash
|
KRJ
|
Int II
|
1/16
|
22.11.2007
|
Skurvash
|
KRJ
|
GP
|
1/23
|
23.11.2007
|
De Duivel
|
KRJ
|
Int I
|
5/37
|
24.11.2007
|
De Duivel
|
KRJ
|
Int I
|
5/39
|
24.11.2007
|
De Duivel
|
KRJ
|
GP
|
2/32
|
30.11.2007
|
Kirveltäjä
|
KRJ
|
Int I
|
4/30
|
30.11.2007
|
Yksityistalli Hulmu
|
KRJ
|
Int II
|
1/137
|
30.11.2007
|
Southern E Arabs
|
KRJ
|
Va A
|
2/57
|
1.12.2007
|
Ratsutila Istuva Poni
|
KRJ
|
Int I
|
7/53
|
2.12.2007
|
Skurvash
|
KRJ
|
Int II
|
4/36
|
2.12.2007
|
Skurvash
|
KRJ
|
Int II
|
2/30
|
3.12.2007
|
Bleyena
|
KRJ
|
GP
|
3/50
|
4.12.2007
|
FSRa
|
KRJ
|
GP
|
6/40
|
6.12.2007
|
Mörkövaara
|
KRJ
|
Int I
|
1/44
|
9.12.2007
|
WWR
|
KRJ
|
Va A
|
3/13
|
9.12.2007
|
Wequire Quiamo
|
KRJ
|
Va A
|
9/115
|
12.12.2007
|
Skurvash
|
KRJ
|
Int II
|
1/12
|
16.12.2007
|
WWR
|
KRJ
|
Va A
|
1/16
|
17.12.2007
|
Hamilton
|
KRJ
|
GP
|
1/36
|
17.12.2007
|
Cecilie Riders
|
KRJ
|
Kür Va B
|
5/36
|
18.12.2007
|
FSRa
|
KRJ
|
Int I
|
2/56
|
18.12.2007
|
FSRa
|
KRJ
|
Int I
|
6/53
|
20.12.2007
|
Mörkövaara
|
KRJ
|
Int I
|
4/24
|
20.12.2007
|
Southern E Arabs
|
KRJ
|
GP
|
3/30
|
22.12.2007
|
Southern E Arabs
|
KRJ
|
GP
|
4/30
|
23.12.2007
|
Kiaisas
|
KRJ
|
Int II
|
6/50
|
26.12.2007
|
LAC
|
KRJ
|
Va A
|
3/239
|
28.12.2007
|
Skurvash
|
KRJ
|
GP
|
3/16
|
29.12.2007
|
Cosgrove
|
KRJ
|
Kür GP
|
5/60
|
28.12.2007
|
Willoughby
|
KRJ
|
Int I
|
4/35
|
29.12.2007
|
Shiawase
|
KRJ
|
Int II
|
3/38
|
30.12.2007
|
FSRa
|
KRJ
|
GP
|
4/39
|
31.12.2007
|
Emperador
|
KRJ
|
Va A
|
2/139
|
31.12.2007
|
FSRa
|
KRJ
|
GP
|
2/41
|
6.1.2008
|
Soleil Stable
|
KRJ
|
GP
|
3/40
|
7.1.2008
|
Kirveltäjä
|
KRJ
|
Int I
|
6/50
|
13.1.2008
|
Hildegard
|
KRJ
|
Va A
|
3/40
|
20.1.2008
|
Evergrey
|
KRJ
|
He B
|
2/60
|
22.1.2008
|
Skurvash
|
KRJ
|
He B
|
3/30
|
23.1.2008
|
Heidin Koulukonit
|
KRJ
|
He A
|
7/80
|
23.1.2008
|
De Duivel
|
KRJ
|
He C
|
9/133
|
24.1.2008
|
FSRa
|
KRJ
|
Va A
|
3/64
|
24.1.2008
|
Evergrey
|
KRJ
|
He A
|
3/80
|
29.1.2008
|
Carmen Hanoverians
|
KRJ
|
Int I
|
5/40
|
30.1.2008
|
Skurvash
|
KRJ
|
GP
|
1/28
|
30.1.2008
|
Skurvash
|
KRJ
|
Int II
|
5/30
|
31.1.2008
|
Susilaakso
|
KRJ
|
Va B
|
5/40
|
31.1.2008
|
Ciawor Stables
|
KRJ
|
Int I
|
4/30
|
31.1.2008
|
Skurvash
|
KRJ
|
Int II
|
5/30
|
31.1.2008
|
Skurvash
|
KRJ
|
GP
|
1/30
|
3.2.2008
|
KK Kimakka
|
KRJ
|
Int II
|
4/163
|
3.2.2008
|
Piipari
|
KRJ
|
Va A
|
3/40
|
3.2.2008
|
Hampús
|
KRJ
|
Int I
|
1/40
|
7.4.2008
|
Skurvash
|
KRJ
|
Int II
|
1/30
|
8.4.2008
|
Skurvash
|
KRJ
|
Int II
|
1/50
|