
Veprime Starr SIN, tutummin Vaarna on säyseä ja helppohoitoinen tamma. Fiksukäytöksinen pikkuneiti ei ole koskaan saavuttanut tallin rettelöitsijän titteliä, vaan tamma on melko huomaamaton neutraalin suhtautumisensa vuoksi karsinansa ulkopuolella tapahtuviin asioihin. Karsinaan Vaarna päästää kenet vain, se ei säiky uusia tuttavuuksia, vaan tutustuu mielellään ja ilman epäluuloja hieman kummalisempiikin asioihin.
Tammamaiseksi Vaarnaa ei juurikaan voi luonnehtia, sillä tamman käytös on useimmiten melko ruunamaista ja säyseää. Määrätietoinen ja halutessaan varsin omapäinen Veprime inhoaa syksyn kosteita kelejä, eikä juurikaan perusta mutakeleistä. Tuulisella ilmalla muuten rauhallinen ja helpostihallittava tamma poukkoilee tarhassa alati ympäriinsä ja siksi Vaarna viettääkin tuulisimmat päivät sisällä tallin lämmössä.
Perushoitotoimituksia vastaan tammalla ei ole mitään protestoitavaa, homma kuin homma hoituu sama sitten kuka harjaa heiluttaa tai kavioita nostelee. Taluttaessa tamma kulkee kauniisti hoitajansa ohjattavana, mitäpä sitä turhia poukkoilemaan jos taluttaja hommansa taitaa.
Jos Vaarnan luonne ei sano juuri mitään kun hoitajan jalat ovat tukevasti maassa, tulee tamman persoona paremmin esiin satulaan noustessa. Tempperamenttia tammalla on, mutta tästä huolimatta se ei juuri koskaan laita rikkaa ristiin vastustaakseen ratsastajansa ohjeita tai kyseenalaistaakseen niitä. Kauniisti liikehtivä tamma ei kuitenkaan siedä muita hevosia jaloissaan pyörimässä, vaan tamma pitää mielellään etäisyyttä muihin kentällä tarpojiin, tarvittaessa kavioitaan nostelemalla epämiellyttävän vierailijan suuntaan.
Maastossa vireä tamma näkee etenkin metsätaipaleelle saavuttaessa kaikenmaailman "mörköjä" joita se sitten on säikkyvinään. Liikenettä tamma ei juurikaan noteeraa, "antaa autojen rullata rattaillaan", tuntuu tamma tuumaavan liikenteen seassa tallustellessaan.
Laiskaksi tammaa ei voi syyttää, mutta eipä se tallin pikajunienkaan sarjaan kuulu, tasainen ja varma ratsastaa ja siksi mukava valinta kun ratsastaja itse tahtoo työskennellä hieman yhteistyöhaluisemman tapauksen parissa.
|