TMWC-News



7.3. Uusia tuulia

Suomalaiseen verotuskäytäntöön kyllästynyt TMWC on toteuttanut uhkauksen jota mm. Nokian pääjohtaja Jorma Ollila on väläytellyt julkisuudessa. "Siirsimme TMWC:n operoimaan Jerseyn saarille ja järkeistimme talouspolitiikkaamme", valoittaa G. "Emme ole siirtyneet veropakolaisiksi, vaan olemme järkeistäneet kassavirtaamme ja näin ollen voimme palvella fanejamme yhä paremmin", jatkaa G.

Näitten muutosten takia on yhtyeen netti- sekä sähköpostiosoite muuttuneet. Uudet osoitteet ovat:

  • WWW: www.Geocities.com/TheMiestenWC
  • e-mail: TheMiestenWC@Yahoo.co.uk

    TMWC Afghanistanissa elokuussa 2001

    5.1. Aasian-kiertue peruttu

    Helmikuussa alkamaan suunniteltu Aasian kiertue on peruttu. Kiertueella ei ole mahdollista toteutua nykyisen maailmantilanteen aikana, mm. yhtyeen Kabulin konsertti olisi ollut maan ensimmäinen ulkomaalaisyhtyeen vierailu. "Sääli että näin kävi, mutta yhtyeen kontakteja myös Afghanistanissa jatketaan aktiivisesti ja uskon että kiertue toteutuu myöhemmin", kertoo M

    Kiertueen oli tarkoitus kiertää Afghanistanin lisäksi Irakissa, Iranissa, Pakistanissa, Intiassa, Tiibetissä, Kiinassa ja Pohjois-Koreassa

    1.1.2002 TMWC kommentit:

    G.Sundgwist: "Uskomatonta että Amerikan yhdysvallat ovat 'sivistysvaltio'. Kohtelu oli kummallista ja kyräilevää ja viimeistään silloin kun sotaretki Afghanistaniin alkoi, alkoi myös meidän 'leimaaminen'. Ehkä pitkät partamme ja outo kielemme oli jonkinlainen sysäys asialle, mutta meitä todellakin kohdeltiin kuin jotain terroristejä"

    M.Sundgwist: "Amerikka on paska maa!"

    U.Sundgwist: "Ei meillä mitään hätää ollut, meille tosin ei missään vaiheessa oikein kerrottu että mistä on kysymys. FBI:n miehet olivat harrasmiehiä ja ammattilaisia, joten yhteistyö sujui ihan hyvin. Miinusta voisi kyllä antaa Amerikkalaisviranomaisten hitaasta toiminnasta ja byrokratiasta"

    31.12. TMWC vapautettiin tänään!!!

    Epäselvyydet TMWC:n Amerikan-kiertuevarusteissa on saatu selvitettyä ja yhtye vapautettiin tänään New Yorkin liittovaltion vankilasta. Yhtyeen kommentit näet ensimmäisenä virallisilla nettisivuilla.

    16.10. Epäselvyyttä kiertuetavaroissa

    Odotuksista huolimatta ei TMWC päässytkään tänään vapaaksi, vaan heidän pidätystään jatkettiin "kiertuetavaroiden epäselvyyksien takia". Lähteittemme mukaan kyseessä olisi U:n keskiaikaisten soitinten kokoelma, jota Yhdysvaltalaisviranomaiset ovat pitäneet jonkinlaisina terroristiaseina.

    15.10. TMWC pääsee vapaaksi tänään?

    TMWC:n Amerikan kiertuepromoottori on saanut tiedon, että yhtye vaputettaisiin tänään. "Olemme hyvin toiveikkaina, että tämä tilanne saataisiin korjattua ja asiat vihdoinkin selväksi", kertoo John Doe

    11.9. TMWC:n jäsenet pidätetty New Yorkissa!!

    Tämän päivän järkyttävien tapahtumien aikana on TMWC:n jäsenet pidätetty New Yorkin John F.Kennedyn lentokentällä. Yhtyeen jäseniä ei ole pystytty kuulemaan tai ylipäätään tavoittamaan, mutta bändin Amerikan kiertuepromoottori John Doe on luvannut selvittää tilanteen.

    10.9. Amerikan kiertue alkaa

    TMWC matkustaa tänään New Yorkiin josta Yhtye aloittaa Amerikan-kiertueensa 11.9."Ennen kiiruhdettiin keikkapaikalle jo monta päivää aikaisemmin, että päästiin hieman 'katselemaan paikkoja', mutta nykyään arvostan enemmän omaa rauhaani huvilallani Sipoossa", kertoo yhtyeen työjuhta U. Bändin ensimmäinen keikkapaikka on New Yorkin Madison Square Garden Manhattanilla jossa ensimmäiset soinnut isketään 11.9. klo 22 paikallista aikaa.

    Porvoon salakeikka

    15.8. Salakeikka Porvoossa

    TMWC teki harjoituskeikan ennen Amerikan kiertueen alkua Porvoolaisessa Bar Mary:ssa. Yhtye oli liikkeellä "kevennetyllä kalustolla" eli mukana oli vain yksi rekallinen TMWC:n kalustoa. Yllättyneet Porvoolaiset saivatkin nähdä Suomessa harvinaista herkkua, koska TMWC:llä on odotettavissa Amerikan- ja Aasian-kiertue tulee seuraava Suomen keikka olemaan aikaisintaan talvella 2003.

    Huomenna 16.8. TMWC lähtee Aasian-kiertueen promotointiin, samalla sovitaan kiertuemaista ja aikatauluista. Kiertueen on tarkoitus alkaa Helmikuussa 2002 heti Amerikan-kiertueen jälkeen.

    20.7. TMWC Amerikan kiertueelle!

    TMWC tekee paluun rytinällä ja aloittaa kiertueensa Amerikasta. Kiertue alkaa syyskuussa ja käy ainakin New Yorkissa, Bostonissa, Dallasissa, Los Angelesissa ja Miamissa (varmistuneet kiertuekaupungit)

    17.4. Back to business

    Yli kahden vuoden tauon jälkeen TMWC on aloittelemassa paluuta estradeille kertoo M.Sundgwist,"olemme käyneet harjoittelemassa U:n huvilalla Sipoossa ja keskustelleet paluusta. Paluu on ajankohtainen varmaan tuossa kesän jälkeen ja studiota on suunniteltu talvelle 2001-2002"

    28.2. TMWC:stä kirjoitetaan kirja

    Kirjailija Kari Hotakainen on kertonut ykkösen Kaken pesulassa että aikoo kirjoittaa kirjan TMWC:stä."Kirjasta ei tule niinkään kronologisesti eteenpäin kulkeva tarina, vaan ennemminkin puolifiktiivinen kertomus ilmiöstä nimeltä TMWC. Tosin kun TMWC:stä on kyse, niin ongelmana on materiaalin ylitarjonta, eli ei ole oikeastaan edes väliä onko materiaali faktaa vai fiktiota, koska jokainen TMWC:stä kerrottu juttu on toistaan hurjempi ja on vaikeaa muutenkin erottaa totuutta tarusta", sanaili Hotakainen

    2.1.2001 G ja M joutuivat poliisikuulusteluun tappelun takia

    Vuodenvaihteessa yhdessä keikkailleen TMWC:n uudenvuodenjuhlat päättyivät poliisikuulusteluun. Poliisi jouduttiin kutsumaan paikalle, kun G ja M selvittivät välejään äänekkäästi Helsinkiläisessä Casino RAY:n tiloissa. "Pojat olivat ottaneet hieman miestä väkevämpää ja tunteet kai nousivat pintaan", kertoo Casino RAY:n johtaja

    "Niin pitkään kun mekin ollaan M:n kanssa tunnettu, johtaa välillä pieniin sanaharkkoihin", kertoo G. "Ei asiassa mitään kovin kummallista ole, tämmöistä vaan välillä sattuu. Olemme yhä hyviä ystäviä", kuittaa M

    31.12. TMWC ESIINTYI VUODENVAIHTEESSA YHDESSÄ!

    TMWC on esiintynyt ensimmäisen kerran yhdessä yhdeksän kuukautta sitten alkaneen keikkatauon jälkeen. Kyseessä oli erään hyväntekeväisyysjärjestön uudenvuodenjuhlat joissa TMWC esitti tunnin tiiviin setin. Setissä kuultiin vanhoja klassikoita ja jopa aivan uutta tuotantoa! "Ehkä tämä leikkaa siipiä huhuilta hajoamisestamme", sanailivat silminnähden hyväntuuliset G ja M

    30.9. U:lla riittää vientiä

    TMWC:n U.Sundgwistilla on riittänyt kiireitä tauosta huolimatta. Kesällä U nähtiin vierailevana muusikkona Porin Jazzeissa, Kuhmon kamarimusiikkiviikolla sekä Roskilden festivaaleilla Tanskassa, jossa hän esiintyi oranssilla lavalla mm. Lou Reedin kanssa.

    Alkukesästä U vieraili Ultra Bran uutukaisen äänityksissä vierailevana tähtenä, "tämä lienee alkusoittoa Ultra Bran hajoamiselle", vitsaili U

    Nyt Aika-yhtyeen (ent. Aikakone) Maki Kolehmainen on väläytellyt yhteistyötä U:n kanssa, jotta tämä Suomessa mainetta niittänyt yhtye saataisiin nousukiitoon myös maailmalla. "U on vanha ystävä ja hänen kontaktinsa muusikin tekijöihin ympäri maailmaa ovat uskomattoman laajat", kertoo Maki, "voihan olla että me sävelletään U:n kanssa vaikka Suomen Euroviisubiisi"

    18.8. G julkaisee sooloalbumin

    TMWC:n G.Sundgwist on julkaissut ensimmäisen sooloalbuminsa "Human voices for lavatories". "Ajatus sooloalbumista oli kypsynyt jo pitkään ja nyt kun TMWC on tauolla, avautui loistava tilaisuus tälle mahdollisuudelle", kertoo G.

    Levyn tuottajana on toiminut mm.CMX:ää tuottanut Fait no moren basisti Billy Gould ja se on nauhoitettu "studiolivenä" Hervannan vesitornissa."Asuttiin M:n (M.Sundgwist) kanssa joskus Hervannassa kimppakämpässä ja katsottiin Hervannan vesitornia sillä silmällä, että siitä voisi irrota megalomaaninen äänimaailma. Ajatelkaa vessanpöntön vetoa ja kertokaa se tuhannella ja ette pääse vielä lähellekään", kommentoi G outoa äänityspaikkaa.

    Levyn julkaisu noudattelee samoja linjoja TMWC tuotannon kanssa, eli ko. äänitettä on saatavana vain nettiversiona ja sitä voi tilata suoraan TMWC sähköpostiosoitteesta.

    1.4. Avoin kirje medialle (vapaa julkaistavaksi)

    Lontoossa tapahtuneen kaaoksen takia katsomme että yhtyeemme on aika pitää hieman taukoa. Tämä tarkoittaa sitä että TMWC on tästä päivästä lukien toistaiseksi keikka- ja julkaisutauolla. Tauon pituudesta emme vielä tiedä mutta olemme vakuuttuneita siitä että TMWC palaa vielä "bisnekseen". Tauon aikana on yhtyeemme jäsenillä aikaa pitää hieman lomaa pitkän työrupeaman ja keikkaputken jälkeen, sekä keskittyä perheisiin, ystäviin ja sooloprojekteihinsa.
    Toivomme faneiltamme kärsivällisyyttä ja ymmärrystä päätöstämme kohtaan.

    G,M ja U.Sundgwist
    Helsingissä 1.4.2002

    30.3. TMWC aiheutti kaaoksen Lontoossa

    Lontoossa järjestetyssä nettimusiikkia jakelevan yrityksen nimikirjoitus ja promootiotilaisuudessa Trafalgar Squarella tapahtui kaaos kun tuhannet ihmiset yrittivät päästä näkemään idoleitaan ja pyytäessään heiltä nimikirjoitusta.

    Tapahtuman takia koko Lontoon Cityn liikenne jouduttiin pysäyttämään kolmen tunnin ajaksi. Satoja poliiseja, palomiehiä ja sairaanhoitohenkilökuntaa jouduttiin kutsumaan apuun että tilanne saatiin purettua. Kaikeksi onneksi vakavammilta onnettomuuksilta vältyttiin, mutta aineelliset vahingot nousivat mittaviksi.

    "Onni että ollaan vielä hengissä", totesi tuoreeltaan TMWC:n puhemies G, "en ole varmaan koskaan nähnyt niin paljon fanaattisia faneja kuin tänään. Jatkossa tulemme todella tarkkaan harkitsemaan kaikki julkiset tilaisuudet joissa olemme läsnä". Tapahtuman järjestäjän edustaja kuvasi tapahtumaa katastrofiksi:"on mahdollista että tästä nousee suuri vahingonkorvausvaatimusten aalto joka tulee vaikuttamaan vahingollisesti koko IT-alaan"

    8.1.2000 TMWC -hitit nyt netissä

    TMWC-ep Kaikki käyvät

    Ensimmäisenä Suomen huippubändeistä TMWC astuu 2000-luvulle ja alkaa julkaista tuotantoaan ainoastaan MP3 muodossa. Esimakuna, jo legendaariseen asemaan noussut, vain radioita varten tehty TMWC-ep: "Kaikki käyvät" on nyt imuroitavissa näiltä sivuilta ja aivan ilmaiseksi.

    Syksyllä 2000 onkin sitten odotettavissa MP3:na jakeluun koko TMWC-pitkäsoitto, joka tässä vaiheessa tunnetaan työnimellä: " 12 kauneinta kakkauslaulua"

    "Tämä on taloudellinen takaisku, koko kotimaiselle äänilevybisnekselle" kommentoi yhtyeen päätöstä Lahden Free Rekord Shopin myymäläpäällikkö Antti Kannelin Etelä Suomen Sanomissa tuoreeltaan. Pettymystään julkituovat myös samassa artikkelissa haastateltujen Kouvolan Peltirummun ja Porvoon Riverside Recordsin myymälävastaavat. Muutoinkin TMWC:n edistyksellinen julkaisupolitiikka on aiheuttanut tyrmistystä maamme musiikkipiireissä."En voi käsittää bändin päätöstä" tiuski EMI:n Gabi Hakanen viimeisimmässä Soundi-lehden jutussa.

    17.12. Vältä huonolaatuisia kopiopaitoja!

    Kuten arvata saattaa on markkinoille ilmaantunut jo piraatti-TMWC-fanituotteita, jotka tunnistaa halvasta hinnasta ja luokattomasta laadusta. Erityisen ikäviä ovat olleet virolaiset TMWC-T-paidat, joista on ensimmäisessä pesussa kadonnut logo ja kutistunut koko.

    Muistutamme, että aidot The Miesten WC T-paidat valmistaa porvoolainen silkkipaino K.T.-seri, ja niitä voi tilata viidenkympin hintaan osoitteesta: Kai.Turpeinen@jallu.pp.fi ( firman muita tunnettuja hittipaitoja ovat mm. Kurt Cobainin ampumaseura, Verohallinto ja supersuosittu Viva Fidel! ).

    19.11.Ohjelmatoimistot kilpasilla

    Ohjelmatoimistojen tarjouskilpailu TMWC:stä on päättymässä PTO-viihteen voittoon."Meillä oli tarjota henkilökohtaisin palvelu", kehuskeli ilmeisen tyytyväisenä Jari Malja, PTO-viihteen pitkäaikainen ohjelmamyyjä. Tulevista rundeista tiedusteltaessa, Malja vastaa monimielisesti:"Tämän tason yhtyeitä ei myydä keskiolut-kuppiloihin."

    21.10. TMWC kielsi laulunsa käytön

    Lahtelainen iskelmätähti Laura Voutilainen aikoi esittää TV-showssaan instrumentaaliversion (sellolla) TMWC-klassikosta:"Kaikki käyvät".Lopullisen version kuultuaan, yhtye kielsi coverin julkisen esittämisen välittömästi. "Se oli Ö-luokan Apocalypticaa." todettiin yhtyeen kannanotossa.

    13.10 Brittikriitikot suopeina

    Suomalaisten tanssiaktien esittelykokoelma arvioitiin modernin popin raamatussa, englantilaisessa Sub-Magazinessa 9/99. Kokoelmalla mukana olleet JS16, Boomfunk MCs, Finnteligence ja Mobiles keräsivät myönteisiä mainintoja, mutta potin räjäytti odotetusti TMWC:

    "There is a new champion: The Miesten WC "Perkele"!!! Winner and champion! And the song is as fucked as the title (nearly). One-riff lounge core, I guess. Farfisa organ played like it was a fucking Gibson SG through a broken Marshall. And the goofy harmonies between the guitar and organ parts suggest some Pet Sematary version of death metal and lounge music. Fucking incredible! It's safe to say I've never heard anything like this. Way-intricate riffing and lots of vocals I don't understand on the top. Sweet!" Ian C Stewart

    2.9 Tunkua Miesten WC:n reviirille

    TMWC:n järjettömän suosion innoittamana on kotomaassamme syntynyt Miesten WC:n tyylisiä orkestereita, kuin lakritsia Halvan liukuhihnalta. Ensimmäisenä levytysstudioon on matkijoista ehtinyt vaasalainen Filttiketju, joka varsin helposti on tunnistettavissa paikallisen Klamydia-yhtyeen kyhäelmäksi. Filttiketjun lyriikat painiskelevat varsin samojen probleemien ympärillä, kuin esikuvana toimineen TMWC:n tekstit, mutta sävellyksissä "Vaasan WC:ltä" puuttuu TMWC-hiteille ominainen tarttuvuus.Miesten WC-yhtyeen markkinointivastaava T.Tolonen arvioi, että jonkinlaisena innokkeena Klamydian projektille on toiminut, jo viime toukokuussa Kråklundille postitettu TMWC:n "Kaikki käyvät ep:n" ennakkokasetti.

    30.8. Naiset kiittää

    Viimeisimmässä Femina-lehden numerossa maamme julkkisnaiset (mm.Laila Snelman, Carmen Mäkinen, Virpi Kytöaho ja Kata Kärkkäinen) arvioivat maamme ykkösbändien ulkoista imagoa. Ehdottomasti seksikkäimmäksi varsin yksimielisesti naiset julistivat TMWC:n. "Minua kiehtoo miehet, jotka ovat älykkäitä ja miehekkäitä" tuumi Kata välittömästi, kun kritisoitavaksi lyötiin TMWC:n "Kaikki käyvät" ep:n kansi.

    29.8. Mestarit kiittää

    Kaupungilla on pyörinyt sen verran sitkeä huhu, että sen voinee jo uutisena julkaista. Taannoisessa UPM-Kymmenen 75-vuotisjuhlilla esiintyneen Mestarit-kvartetin kerrotaan loppu illasta esittäneen accapella-versioita TMWC:n tuotannosta. Erityisen sukseen oli saavuttanut klassikko" IDO 59", olihan paikalla kyseisen pönttötehtaan hallintoneuvoston jäseniäkin. Kai teosto-ilmoitus on täytetty kyselee TMWC mestareilta.

    15.8. ESEK:iltä myönteinen päätös

    TMWC ennakoi jo vuoden 99 alussa tulevan räjähdysmäisen suosionsa kasvun ja anoi ESEK:iltä kahden miljoonan markan apurahaa pienlentokoneen ostoa varten: "Ottaen huomioon maamme haja-asutus ongelman, on yhtyeemme päätynyt ainoaan mahdollisuuteen harjoittaa ammattimaisesti keikkailua, nimittäin vesitasoon. Siksi anomme 2-3 miljoonan markan apurahaa pienlentokoneen ostoon. Ohessa lähetämme kuvan Cesna 517:a ( leikattu TM 8/86 ), jonka kaltaista olemme ajatelleet."

    ESEK:in päätös 14.8.:"Olemme myöntäneet The Miesten WC yhtyeelle 2,47 miljoonaa suomen markkaa Cesna 517:n ostoa varten. Tositteen kaupasta pyydämme säästämään verotusta varten."