LÄÄKÄRIEN SANELUITA osa 1 - Ohessa resepti, jonka pyydän ystävällisesti syömään. - Syökää oheinen resepti loppuun, jonka jälkeen poliklinikalle. - Potilas kotiutuu lasikuituisella kipsiholkilla. - Kehotetaan vähentämään alkoholin, tupakan ja kahvin juontia. - Potilas on parantunut hoidosta huolimatta. - Lähettämisen syynä ovat lähinnä kävelyvaivat jaloissa. - Lisäksi vasen silmä sanoo, ettei kunnolla näe. - Ulosteen väri erittäin pahanhajuinen. - Kotitilalla tehty sukupuolen vaihdos, jotan työt vähenemässä. - Potilas saanut vasemman käden repaleisen koiran puremahaavan. - Tarvittaessa soittaa puhelimitse. - Kyseessä -87 leikattu munuaiskarsinooma, joka voinut täysin tyydyttävästi. - Käyttää molempia käsineitä. - Otetaan valokopio potilaasta ja annetaan mukaan. Vannotaan nyt olemaan kuulolaitetta käyttämättä aivan tarpeellisissa tilanteissa. - Korvakäytävät avoimet, poistetaan irtokorvat. - Palpoiden arkuus keskellä rintakehää edessä vasemmalla puolella. - Kaatunut pyörää ulkoiluttaessa. - Potilas lopetetaan kortisoni-annoksella muutaman päivän päästä. - Kertoo että korvalehdet saattavat aamulla olla kovin kivuliaat kun ne nostetaan tyynyltä. - Deporino-nenätipat pään ollessa ylösalaisin x 3. - Juonut kaksi pulloa kirkasta puoleen mieheen. - Oikean korvan käyttö ei ole vasemmalla puolella suositeltavaa. - Tulee vasemman pään kyynärpäävamman vuoksi. - Tämä vaiva todennäköinen yleensä ihmisillä. - Röntgenkuvassa ei. Mielestäni murtuma on. - Kertoo että melupaikan työtaso ei ole kovin korkea. - Varpaissa kynsivallin tulehdus, poistetaan kaikki viisi varvasta. - Potilas voinut puhua normaaliin tapaan oikealla korvalla. - Liikkuu vasemmalla kädellä spontaanisti. - Kyseessä vasemman silmän sisäisen vierasesineen jälkihoito. - Kotona koira, joka aivan normaalia. - Tilataan yhdellä jalalla seisovat lantiokuvat. - Potilas poistunut ilman lupaa pirteämpänä poliklinikalta noin klo 18.00 - Rasitettu yhteensä 6 minuutin ajan, jolloin lopetettu lähinnä jalkojen loppumisen ja exhaustion takia. - Saanut yksivuotiaaksi rintaa, sitten munaa. - Kertoo saaneensa Xanor-reseptin yksityiseltä lääkäriasemalta (yleiseen vitu- tukseen). - Perunoita kuoriessa oikea nilkka kipeytynyt. - Itsenäisyyspäivänä pudonnut wc-pytyltä ja 118 tullut apuun. - Ainakin kaksi päivää päässä soinut "Tango kohtalon". Nyt tuskastunut niin päässä soivaan musiikkiin, että yrittänyt itsemurhaa. - Aamulla huulet lähteneet laskeutumaan. - Tulosyy: Virtsan haju hengityksessä, pää tuntuu tohelolta. - Potilas kertoo että veri ollut punaista jo pari päivää. - Kotona kävelee pitkin seiniä. - Kun potilas menee WC:een, joutuu istumaan siellä tunnin, että jaksaa lähteä pois. - Tänä aamuna potilas mennyt vessaan. Tuolloin tullut kumma tunne siitä, että on ollut siellä aikaisemminkin. - 23-vuotias tuoteryhmäasiantuntija S-marketissa. Työkseen kantelee juomako- reja. - Kyseessä 78-vuotias nainen, joka tuttären kanssa puhuessaan nyrjäyttänyt leuat. - Potilas siis eilen kaatunut ja lyönyt vasemman päänsä. - Potilas kertoo olleensa aikoinaan muumio, tullut tellukselle. - Puhuttaessa Hesperian päivystyspoliklinikasta, kertoo päivystävänsä siellä MTK:n puolesta. On soittamassa Hesperiaan ja tarkistamassa onko siellä palk- kamurhaajat paikalla. - Omatoimisesti noin 10 tuntia sitten pahoinpidelty. - Potilas autonkuljettaja. Muutoin terve. - Tullut tunne että pää puolittunut ja lopettanut lääkityksen. - Huumeiden käyttäjä, ei muuta säännöllistä lääkitystä. |