Kotona syksyllä 2000. Tästähän saa helpolla auton ensi kesäksi! |
Lokasuojat, moottori ym. pientä irroitettuna. Totuus alkaa paljastua, |
Suorasta pellistä tehty varapyöräkotelo. Ruma, mutta eihän se sieltä näy, |
Takakaaret ja etulokasuojat sekä helmat meni uusiksi. Ja paljon muuta. Onneksi läheltä löytyi kohtuupeltinen elimenluovuttaja-Viva satasella. |
Peltityöt tehty viimein heinäkuussa 2001. Vielä vähän pohjatöitä ja eikun maalia pintaan |
Kohta maalataan. Tai siis serkku maalaa |
Pohjamaalit pinnassa. Onpa viehättävä sävy |
Alkuperäinen (ainakin melkein) sävy levitettynä. Kasaus voi alkaa.. |
Syksyllä 2001. Alkaa olla jo vähän sinnepäin |
Vielä peltivanteet alla. Alkuperäistä, mutta jotenkin kiikkerän näköinen |
Ja sitten aluvanteilla. Ruma? |
Matalahkot takavalot |
Toukokuussa 2002... |
...vihdoin kilvissä |
|
mittaristo |
2003 aluvanteet vaihtui... |
...rostyleihin. |
2003 kesällä 2007... |
...tarrat ja listat kiinni. |
Syksyllä 2000 alkoi tuntua siltä, että pitää löytää joku vanha auto, jota voisi näperrellä aikansa kuluksi. Myös serkun hankkima Coupe-Datsun lisäsi kuumetta entisestään. Aluksi ajattelin Opelia, C- tai B-mallin Kadettia, tietysti Coupe-mallisena, kun coupet ovat aina kiehtoneet. Mutta sitten hokasin, että ooppeleitahan on kaikilla, mutta toinen GM:n merkki (ja nykyisin Vaux-merkein varustettu Opel),
Vauxhall, onkin jo harvinaisempi. Ja jos pitää olla se coupe, niin Firenza taitaa olla ainoita vaihtoehtoja. Siispä etsimään, Keltaisesta Pörssistä löytyikin pari vaihtoehtoa. Toisesta pyydettiin melkein kymppiä, mutta toinen sopi budjettiraameihin paremmin. Eikun soittelemaan Hämeenlinnaan. Ilmoituksessakin jo sanottiin, että pientä ruostevikaa
löytyy, mutta saahan sitä vanhassa autossa vähän ollakin, oppiipahan hitsaamaan. Autolla oli kuulemma ajettu viimeksi kymmenisen vuotta sitten. Paperit kunnossa ja osat tallessa, kuulostaa hyvältä. Muutaman viikon kaupan hieromisen jälkeen lähdettin serkkupojan kanssa Vauxhallia hakemaan.
Vuokrasin paketti-mersun paikallisesta autoliikkeestä ja trailerin sain lainaan kotikylän jokkiskuskilta. Auto löytyi, ja näytti suunnilleen senkuntoiselta, kuin olin odottanut. Sisustus oli huono, kuten olin kuullut, ja ruostereikiä oli etulokareissa, takakaarissa, helmoissa ja konehuoneessa sisälokasuojissa. Hieman vaikeuksia tuotti siirto trailerille, kun toinen takajarru oli jumissa.
Kotona piti tietysti ensimmäisenä saada auto käyntiin. Ostin tulpat, öljynputsarin ja vaihdoin öljyt. Viisitoista vuotta vanha akkukin oli aika laiska pyörittämään konetta, joten hommasin paremman kaatopaikalta. Jo kelpasi sahata. Ja lähtihän se minuuttien suostuttelun
jälkeen käyntiin. Ja kävi ihan nätisti. Ajeluhaluja vähensi se, että jarruputket olivat ruostuneet puhki, mutta kyllä se kulki eteen ja jopa taakse.
Jo pian selvisi, että ilman parempipeltistä varaosa-autoa ei hommasta tulisi mitään. Naapurikylältä löytyi valkoinen Viva, josta saisi etolokarit, kaaret ja paljon muuta. Koko auto lähti satasella, ja eno vielä haki sen traktorilla ilmaiseksi. Viva ja Firenzahan ovat kyljen pokkauksesta alaspäin täysin samanlaiset, ja siellä alhaallahan ruosteviat olivat. MIG-hitsikin piti hankkia, eihän puikolla pärjää. Melkoista räkimistähän se oli varsinkin aluksi.
Kun moottori oli irti, ja auto muutenkin purettu palasiksi, piti ruveta hitsaushommiin, jotka aloitin rintapellistä ja etujalkatilasta eli paikoista, joista törkeä hitsausjälki ei näy. Lattiaa, peräkontin pohjaa, sisälokareita, konehuonetta sieltä täältä, oven alareunoja, takahelmaa, runkopalkkeja ja muuta pientä paikkaillessa vierähti muutama kuukausi. Etulokarit irrotin Vivasta (kiinnitetty hitsaamalla, ei ihan helppo homma) ja hitsasin kiinni Firenzaan. Onneksi olivat oikeaa mallia, eli korkeampiharjaiset (en silloin tiennyt, että niitä on kahta mallia). Takakaarien ja oikean takavalon ympäristön vaihdon jälkeen hitsaushommat rupesivat käymään vähiin.
Kun auto kerran oli melkein kyljellään pohjan ja runkopalkkien korjailun jäljiltä, levittelin pohjaan pensselillä pari kerrosta alustamassaa. Samalla siistin vähän pyöränripustuksen osia, kardaania yms. Seuraavaksi aloitin pakkelointihommat. Mutta jottei lopputulos olisi ihan hirveä, siirsin paklausvastuun serkulle, joka myös sitten maalasi auton. Maalauksen jälkeen näytti ensi kertaa sille, että ehkä tästä tuleekin vielä jotain.
Auton kasaamisen aloitin konehuoneen puolelta, jonne pudotin 1599-kuutioisen OHC-koneen. Moottorille en tehnyt mitään remonttia, kun se kerran oli lähtenyt käyntiin. Korjataan sitten, jos/kun hajoaa. Sisustuksen paikalleenlaitossa pidin turhaa kiirettä, kun yritin saada auton ajoon ennen talvea. Risa lattia matto on miten sattuu, kattoverhous repsottaa (ei kestä yhtään hienosäätöä repeämättä) ja kuskin penkki on tosi ruma: istuinosa Vivan penkistä muotoiltu ja selkänoja vinossa ja verhoilua paikkailtu. Uusi pitäisi löytää. Takapenkin selkänojan verhoilu oli revennyt, mutta se on nyt hyvä, kun teetin tädillä uuden. Oviverhoilut pitää laittaa Vivasta, jos alkuperäisiä ei löydy.
Lasien, valojen, tankin ja muun tilpehöörin asennuksen jälkeen pääsin viimein koeajolle. Kunhan tulpanjohdot saatiin oikeaan järjestykseen(kuinka ne voi olla miten sattuu, vaikka irroittaessani merkkasin ne selvästi). Hyvin lähti käyntiin, mutta savutti melkoisesti. Jarrujen kunnostuksen jälkeen ajelin pihatietä edestakaisin ja savutuskin väheni pikkuhiljaa. Valitettavasti syksy oli ehtinyt niin pitkälle, ettei katsastusta ja rekisteröintiä viitsinyt tehdä.
Talvella ostin Vauxiin reilusti levittävät aluvanteet, jolloin autosta hävisi kertaheitolla polonez-mainen kapea ja korkea olemus.
Perjantaina 2.5.-02 sain auton viimein rekisteröityä. Katsastuksessa ei löytynyt mitään moitittavaa, jarrutkin pelasivat moitteitta (vai ei englantilaiseen muka saa jarruja). Loistava käynnistyvyys jaksaa hämmästyttää, kun muistaa Lucasin maineen.
Kesän 2002 aikana mittariin on kertynyt nelisen tuhatta kilometriä eikä mitään vikoja ole ollut, paitsi että sekä kone että vaihteisto vuotaa öljyä. Mutta brittiauton ollessa kyseessä se on paremminkin ominaisuus kuin vika. Niin, yksi vesiletku halkesi vanhuuttaan. Talven aikana pitäisi korjailla sisustusta ja maalata Rostyle-vanteet valmiiksi ensi kesää varten.
2003 on tullut toistaiseksi vähän kilometrejä vuotavan vaihdelaatikon stefan vuoksi. Nykiminenkin vaivaa joskus (Lucas muistuttaa olemassaolostaan).
VAUXHALL FIRENZA - Teknisiä tietoja
valmistusmaa: Englanti
esittelyvuosi: 1971
valmistusaika: 5/71-9/72 (+ Coupé Magnum -nimellä 73-75)
valmistusmäärä (Firenza+Coupé Magnum): 10044 kpl
maahantuontimäärä: 159 kpl (71-73)
Tekniikkaa (1600 SL)
4-sylinterinen rivimoottori edessä pitkittäin 45 astetta vasemmalle kallistettuna
hammashihnakäyttöinen nokka-akseli kannessa
sylinteritilavuus: 1599 cm3
teho: 70 hv/5100 kierr. (DIN)
vääntö: 12,5 kpm/2500 kierr.
vaihteet: 4+1
takaveto
Alusta
etujousitus: poikittaiset ylä- ja alatukivarret, kierrejouset
takajousitus: jäykkä akseli, pitkittäiset ja viistot tukivarret, kierrejouset
jarrut: edessä levyt, takana rummut, tehostin
hammastanko-ohjaus
renkaat: 155-13
Huippunopeus: 146 km/h
kiihtyvyys 0-100 km/h: 16,5 s
Mitat
pituus: 4,11 m
leveys: 1,64 m
korkeus: 1,35 m
paino 943 kg
raideleveys: 1,31 m
akseliväli: 2,46 m
rekisteröity 4:lle
hinta v. -72: 19.305,- mk
Firenzaa on valmistettu 1200-, 1600-, 1800-, 2000- ja 2300-kuutioisilla koneilla, tosin Suomeen on tuotu ilmeisesti vain 1600:sia. Noin vuonna -73 nimi muuttui Coupé Magnumiksi.
lähteet: TM 18/71, 16/73, VBCF:n arkistot (MP)
