Mikä kummajainen on mies, joka haluaa pynttäytyä naisten vaatteisiin, meikata ja kietoa itsensä helyihin? Eipä suinkaan kummajainen, vaan transvestiitti, jolle pukeutuminen on elämän suola. Hameeseen ja helyihin sonnustautuminen myös rentouttaa, sillä perinteinen miehen rooli ei salli koristautumista. |
Transvestiitilla tarkoitetaan yleensä miestä, joka ajoittain ilmentää
itsessään olevia, sisäisistä tarpeista nousevia naisellisia puoliaan
mahdollisimman monipuolisesti esimerkiksi pukeutumalla ja eleviestinnällä.
Transvestiitti ikään kuin eläytyy vastakkaisen sukupuolen jäseneksi ja
ilmentää itseään perinteisesti toiselle sukupuolelle tunnusomaisiksi
määritellyillä tavoilla. Vaikka transvestiitti yleensä mielletäänkin naiseksi pukeutuneeksi mieheksi, voi hän olla yhtä hyvin myös mieheksi pukeutuva nainen. Käytännössä kuitenkin hyvin harva miehen vaatteissa viihtyvä näinen määrittelee itseään transvestiitiksi. Transseksuaali kuullostaa sanana liki samalta kuin transvestiitti, mutta on kuitenkin eri asia. Transseksuaali nimittäin tuntee olevansa biologisen sukupuolensa vanki, ikään kuin vääriin nahkoihin syntynyt. | Kun transvestiittimies sonnustautuu hepeniinsä vain silloin tällöin ja pukeutuu
muulloin tavallisiin vaatteisiin, tahtoo transseksuaalimies sukupuolen
korjausleikkaukseen, jotta voi elää koko elämänsä naisena.
Transseksuaalien ja tranvestiittien kuvaavampi nimitys olisikin transsukupuolinen.
Termi kertoo sukupuolen rajan ylittämisestä ja ohjaa ajatukset seksuaalisuuden
sijasta sukupuolen kokemiseen. Yleisimpiä harhaluuloja on, että transvestiitit ovat homoja. Suurin osa transsuista on kuitenkin heteroita, joille on ainoastaa nainen on seksihalujen kohde niin miehen roolissa kuin tyttöillessäkin. Valtaosa transvestiiteista viettääkin tavallista perhe-elämää. Toistaiseksi kukaan ei pysty varmuudella sanomaan, mistä johtuu, etteivät kaikki tunnekaan olevansa kotonan syntymässä saamassaan tukupuolessa. Nykykäsitys on, että sekä transvestisuus että transseksuaalisuus ovat pysyviä ominaisuuksia, joita ei voi muuttaa muuksi millään keinolla. |
![]() | |
---|---|
|
DreamWear Clubin puheenjohtaja Helga ei ole kaappitranssu, vaan mekkoilee tuttavapiirissä avoimesti ja haluaa levittää myönteistä kuvaa transvestisuudesta. |
"Perinteisesti miehen rooli on ollut liian kapea ja rajoittunut. Tämä on yksi tapa laajentaa elämänpiiriä", Helga sanoo. |
Pukeutuminen on elinehtoMonille transvestiiteille naiseksi pukeutuminen on osa miehenä olemista, eikä suinkaan sen vaihtoehto. Tarve toteuttaa itseään naisena onkin vain ajoittain. Silloin transvestiitit tahtovat olla sieviä ja viehättäviä, jolloin he voivat haluavat tulla nähdyiksi ja hyväksytyiksi sellaisen kuin ovat.Joillekin transvestiiteille riittää, että tavallisen miehen vaatetuksen alla on jotain, mikä kertoo vain itselle omasta naisellisesta puolesta, mutta monille transsuille mahdollisuus osa-aikatyttöilyyn eli naiseksi pukeutumiseen on ihan elinehto. Jos se kielletään, voi koko elämä tuntua tarkoituksettomalta ja masennus, jopa itsetuhoajatukset voivat saada vallan. Transvestiittien halu osa-aikatyttöilyyn vaihtelee. Jotkut saattavat pitää joka päivä naisten vaatteita omiensa alla ja illalla työpäivän jälkeen he pukeutuvat kokonaan naiseksi, mutta on myös niitä, jotka laittautuvat vain kerran vuodessa ja kaikkea siltä väliltä. Jollain tarve on suurimmillaan kesäisin, jolloin naisellisia hepeniä on näyteikkunat pullollaan. Talvella hiljaiselo onkin helpompaa. | Toisilla taas
pukeutumisen tarve menee toisinpäin. Kesä menettelee, koska on kevyt olla
muutenkin, mutta syksyn mittaan tulevat pahat masennukset, jollei naiseksi
pukeutumiseen ole tilaisuuksia. Osa-aikatyttöily on tärkeää siksi, että se auttaa pääsemään vähäksi aikaa eroon syntymäsukupuolen määrittelemästä roolista. Transsuilu on monelle myös stressin purkamiskeino, sillä naisen roolin avulla voi purkaa ihan arkisia paineitaan ja irrottautua miehen roolin asettamista vaatimuksista. Moni pitääkin tunteesta, jonka osa-aikatyttöily tuo mukaan. Vaatteilla voi tuoda elämäänsä myös iloa jännittävyyttä. Tärkeintä onkin löytää se, mitä itse haluaa, eikä olla sitä mitä muut odottavat. Niinpä jokainen ilmentää itseää omimmalla tavallaan riippumatta siitä, sopiiko näkemys naisen tai transvestiitin stereotyyppiin. Moni transsu on kuitenkin hyvin kunnianhimoinen ja haluaa hioa naisrooliaan sekä ulkoasun, naisellisten eleiden että intonaation osalta. Mihin transvestiitit yleensä tähtäävät pukeutumalla naisiksi? Yleispätevää vastausta ei ole, sillä jokaisen tarpeet ovat erilaisia. Yksi haluaa vain sulautua tavallisten naisten sekaan, toinen taas toivoo erottuvansa muista tytöistä hyvällä ulkonäöllään viestittäen kuitenkin olevansa mies, joka on pukeutunut naiseksi. |
![]() | |
---|---|
| |
Naisten vaatteet ovat itseilmaisun välineMoni olettaa, että transvestiitti saa seksuaalista mielihyvää nimenomaan naisten vaatteista. Mielihyvä ei kuitenkaan välttämättä liity siihen, että asustet ovat naisten. Paremminkin on kysymys siitä, että naisille tarkoitetut vaatteet ovat kauniita, värikkäitä ja miellyttävän tuntuisia. Niillä myös pystyy ilamisemaan itseään laajemmin ja persoonallisemmin. Monen miehen mielestä silkin kosketus iholla on ihana ja korsetin puristus silloin tällöin tuo elämään mukavan lisän. Kuitenkaan ei ole yksiselitteistä vastausta siihen, saako transvestiitti seksuaalista mielihyvää tyttöillessään. Yhteistä transsuille on kuitenkin se, että silloin , kun osa-aikatyttöilyyn liittyy seksuaalista mielihyvää, se ei ole ainoa pukeutumisen syy tai päätarkoitus. Jotkut transvestiitit eivät koe seksuaalisia tuntemuksia tyttöillessään, koska erektio tuntuisi silloin ihan asiaan kuulumattomalta. Toiset taasen tuntevat enemmän omakseen anisen kuin miehen roolin, jolloin seksikin voi tyttöillessä olla juuri se oma juttu ja tuottaa siksi myös enemmän mielihyvää. Moni painii yksin tyttöilyongelmiensa kanssa. Ja ihan turhaan, sillä muihin transvestiitteihin tutustuminen on erittäin merkittävä apu matkalla itsensä hyväksymiseen, sillä taipumuksesta tietävät harvoin muut kuin oman perheen jäsenet, jos aina hekään. Yhteydet transvestiittien osakulttuuriin ovat tärkeä kanava sen elämänalueen asioiden käsittelemiseen. Muiden joukossa voi myös tuntua tulevansa hvyäsksytyksi sekä antaa ja saada sekä tukea että käytännön neuvoja. |
Helgalle pukeutuminen on itsensä toteuttamistaHelga on DreamWear Clubin puheenjohtaja, joka on toiminut aktiivisena puuhahenkilönä alkuajoista saakka. Helga ei ole kaappitranssu, vaan mekkoilee tuttavapiirissään avoimesti ja haluaa levittää myöteistä kuvaa transvestisuudesta. Appiukonkin mielestä Helga on hyvä jätkä ja mukava miniä. Suurin osa transvestiiteista muistaa jo pienenä samaistuneensa joissain asioissa naisiin, niin Helgakin. "Istuin muutaman vuoden ikäisenä tädin polvella. Hänellä oli kaunis pitsipusero yllään ja oivalsin jo silloin, että haluan isona samanlaisen. Sillä ei ollut väliä, oliko pusero miesten tai naisten." Aikuiset tietysti selittivät sormi pystyssä, etteivät pojat pidä pitsipuseroita ja vähän isompana Helga huomasi, ettei mieltymyksiään kannata mainostaa. "En kuitenkaan muista, että kiinnostus naisten vaatteisiin olisi aiheuttanut murhetta tai päänvaivaa. Taisin olla siinä 15-16 -vuotias, kun työöoilin ensimmäisen kerran ja "harrastus" vei mennessään." Helga sanoo, että pukeutuminen on eräänlainen sisäinen tarve, mutta se on myös itsensä toteuttamista. "Miehen rooli on varsin kapea ja rajoittunut. Ajattelepa esimerkiksi juhlia: miehet ovat kuin mustia variksia ja vain naiset näkyvät. Miesten tehtävä on ikään kuin olla taustana naisten koreudelle. Kaikki miehet eivät kuitenkaan halua sulautua massaan", Helga sanoo. Naiseksi pukeutumiseen liittyy myös näyttämisen ja näyttäytymisen halua. Helga snookin, että samahan se on naisilla: kun tälläydytään oikein kunnolla, halutaan myös lähteä ulos näytille. "Usein väitetään, että meikkaava mies haluaa olla nainen. Miksi ei voisi ajatella, että mies vain korostaa kauniita piirteitään." |
Mekko ei muuta miestäHelgallekaan eivät naisten vaatteet yleensä anna erityisiä värinöitä, vaan ainoastaan sellseiset asusteet, jotka saavat tytötkoin tuntemaan itsensä seksikkäiksi. Tärkeintä onkin vaatteen herättämä tunne. Yleensä ne, jotka suhtautuvat transvestiitteihin kielteisesti, pelkäävät, koska eivät tiedä tarpeeksi asiasta. "Jos itsellä pokka pitää, voi mennä minne tahansa mekko yllä. Jos on epävarma olostaan huomaavat kaikki muutkin sen. Onneksi suhtautuminen on vapaampaa. Kun itse on sitä mieltä, että tyttöily on kivaa, ovat muutkin samaa mieltä. Olen kulkenut kaupungilla päiväsaikaan, eikä ole ollut olgelmia. Vaattteet tuovatkin mukavasti lisäväriä ja vaihtelua elämään". Miehen mekkoilu koskettaa myös seurustelukumppania tai vaimoa. Moni nainen epäileekin, että mihen transsuilu johtuu siitä, ettei hän naisena riitä ja silviytyäkseen siitä puutteesta mies joutuu olemaan itselleen nainen. Nainen saattaa jopa miettiä sitä, onko hän kenties lesbo, koska tuntee vetoa naisen näköista kumppaniaan kohtaa. Asia on kuitenkin niii, ettei ihminen muutu muuksi, vaikka hän pukeutuukin välillä mekkoon. "Avoimmuus on kaiken lähtökohta. On ihan turha pelätä, mitä muut sanovat. Siitä tulee vain turhaa häpeilyä ja salaamista. Paremminkin kannattaa selvittää itselleen, miksi mies pukeutuu hepeniin ja mitä hän siitä saa", Helgan vaimo Eevis sanoo ja lisää, että siipan tyttöily on vain elämää rikastuttava juttu. |
![]() Silkin kosketus iholla on ihana ja korsetin puristus tuo mukavan lisän... (Artikkeli julkaistu Haloo -lehdessä nro 6/2000) |