Hameväkeä
"Kun vetää mekon päälle, tulee heti naisellinen olo", sanovat Erika, Anne ja Martina, miehiä kaikki.
|
Erika istuu avoimen ikkunan äärellä meikkaamassa. Hänellä on lyhyt, ilmava
hame ja valkoinen silkkipaita. Pöydällä on levällään meikkejä: vaaleaa
puuteria, kullankiiltävä huulipunakotelo, rajauskyniä.
Erika istuu oikea jalka vasemman päällä. Lyhyt hame korostaa nyloneihin
verhottuja hoikkia sääriä. Tuolilla on musta nahkainen käsilaukku, jonka
kantohihnana on kullattu ketju.
"Tällaisista mä tykkään, liian lyhyistä hameista ja silkkipuseroista", Erika
sanoo.
"Voi ei!" Rajauskynä on lipsahtanut, oikeasta silmästä tuli vasenta tummempi. Ovi käy, ja sisään astuu lisää naisia pöyheissä kampauksissa, korkokengissä ja silkkipuseroissa. Pian huoneessa tuoksuu hiussuihke ja kynsilakka. "Tuliko kulmiin liikaa väriä?" "Olisiko tämä hame hyvä?" "Sopisiko tumma sittenkin paremmin tukan väriin?" "Hyvältä näyttää!" Viime hetkellä sisään purjehtii Martina, kolmekymppinen tummaverikkö. Martina ei ole minihamenaisia. Hänellä on sovinnainen jakkupukuyhdistelmä ja silkkihuivi, kokonaisuus kuin Marja Kurjen mainoksesta. Käy ilmi, että hänen vaatekappaleensa ovat kaikki eri kaupungeista: "Hame San Franciscosta, pusero New Yorkista, kengät Pariisista, kello Chigacosta." On aika lähteä, sillä juhlat ravintola Kaisaniemessä alkavat pian. Seurue kopsuttelee Hietalahden mukulakivitorin yli autoille. Vaatteisiin sointuvat pienet käsilaukut heiluvat askelten tahdissa.
|
Kaisaniemen juhlat ovat Seta ry:n Pride-viikon ohjelmaan kuuluvat naisten
bileet. Näihin juhliin ei miehenä ole asiaa. Seurue istuu pitkään pöytään. Mukaan liittyy Anne, mustaan toppiin ja hameeseen pukeutunut tumma nainen, joka räpsii kuvia drinkit kädessä poseeraavista naisista. Pöydän päässä drinkkiään siemaileva Marja katselee ympärilleen. "Minä en ymmärrä", hän sanoo ja viittaa farkkuihin pukeutuneeseen naiseen, jolla on niskasta kynitty tukka. "Täällä on kauniita nuoria naisia, mutta miksi he eivät laittaudu enemmän, kun voisivat? Eihän tuo voi olla kenenkään mielestä kaunista." "Ehkä se on aikakausikysymys", Martina vastaa. "Me ollaan vähän eri ikäisiä." "Mutta jos ie ole mitään naisellisuutta, mitään koristusta, se on jotenkin raa'an näköistä", Marja sanoo. Viereisessä pöydässä istuu neljä farkkupaitoihin pukeutunutta juhlijaa, joilla on siilitukat ja maihinnousukengät. Nahkaiseen minihameeseen sonnustautunut nuori nainen juo kaljaa ikkunalaudalla. Tanssilattialla kalju nainen tanssitta leninkiin pukeutunutta tyttöä finnhisin tahtiin. Lyhyttukkaisella naisella on miehen puku. Hän nojaa pylvääseen ja katsoo raukein silmin pöydässä kikattavia tyttöjä. Ja nurkkapöydässä seurueemme: jakkupukuihin, avokkaisiin ja silkkipuseroihin pukeutuneet rouvat sovinnaisissa kampauksissaan, pikkulaukut sylissä. Tuoleilla istutaan jalka toisen yli heitettynä, juomia siemaillaan elegantisti. Kaikista täällä olevista naisista juuri he ovat tuulitellyimpiä, huolitelluimpia, naisellisimpia. Naisia he eivät kuitenkaan ole. Martina, Anne ja Erika ovat miehiä, jotka pukeutuvat ja elävät silloin tällöin naisen roolissa. He ovat transvestiitteja. Mutta mitä se tarkoittaa? Kun mies pukeutuu naiseksi, haluaako hän sukupuolenkorjausleikkaukseen? Ei välttämättä. Vai ovatko Anne, Martina ja Erika drag queenejä? Eivät toki. "Tranvestistisuus on yksinkertaisesti halu ilmentää itsessään olevia naisellisia piirteitä", Anne sanoo. "Naisen ja miehen rooli eivät minulla kohtaa. Kun näet minut siviilissä, olen ihan erilainen". Kaikki kolme sanovat olevansa "ihan tavallisia heteromiehiä". Heitä yhdistää läpi elämän mukana seurannut halu pukeutua naisen vaatteisiin. Jotkut ovat naisena pari tuntia kuukaudessa, osa melkein joka päivä. |
Tyypillinen transvestiitti on joskus lapsuudessaan kokenut painostavaa
tarvetta pukeutua siskon tai äidin vaatteisiin ja saanut siitä mielihyvää.
Erika: "Laitoin eräänä päivänä sisareni vaatteet päälle. En osaa itsekään
selittää miksi."
Anne: "Neljävuotiaana naapurin lapset pukivat mut mekkoon, ja se tuntui
jostain syystä äärettömän hyvältä".
Martina: "Murrosiän kynnyksellä naiseksi muuntautuminen oli voimakas
fantasia, jota teki mieli toteuttaa." Kun tuntee pakonomaista tarvetta olla nainen, voiko vain hakea vaatteet ja meikit komerosta, ja naiseus napsahtaa päälle? Ei oikeastaan. Transvestiitin tunne naisena olemisesta tulee jostakin niin syvältä, ettei sitä oikein osaa selittää. Vaatteet ovat osa naisena olemista, mutta eivät itsetarkoitus. Martina arvelee, että mennäkseen läpi naisena miehellä täytyy olla meikkiä ja muita merkkejä, joita biologinen nainen ei tarvitse. Toisaalta naisellisuuden kokeminen verkkarihousuissa ei vastaa sitä tunnetta, kun vetää peruukin päähän ja sukkahousut jalkaan. Naisen vaatteissa siis tuntuu naiselta ja menee läpi naisena. Mutta se naisellisuus, mitä se on? Miten se eroaa miehisyydestä? "Naisellisuutta on tilaiteiseen mukautuminen ja varovainen vaikuttaminen", Martina sanoo. "Keskimäärin naiset ovat kiinnostuneempia ihmisten välistä suhteista, miehet teknisistä aloista." Erika mielestä "naisilla on lämpimämpi suhtautuminen ympäristöön, miehen pitää aina kukkoilla". Jos naiseus on lähinnä empaattisuutta ja tunneälyä, naisen olemiseen pitäisi riittää pelkkä asennemuutos. Silti transvestiitit ilmentävät naiseuttaan juuri pukeutumalla leninkeihin, meikkaamalla ja käyttämällä peruukkeja. Vaatteet tekevät naisen.
| Onko naiseksi pukeutuminen miehelle harrastus vai sisäinen pakko? "Se on vähän kuin seksi", Martina arvioi. "Siitä voisi pidättäytyä, mutta silloin se olisi aina mielessä." Joidenkinn transvestiittien mielestä naisena olemiseen ei liity seksuaalisia mielikuvia. Seksi on varattu miespersoonalle. Useimmista naisena oleminen on kuitenkin eroottista. "Eroottinen puoli on juuri sitä, että kuvittelee olevansa nainen, ei sitä, että vau, mulla on naisten vaatteet päällä", Martina täsmentää. Useat heterotransvestiiteista rakastelisivat mielellään naiseksi pukeutuneena - naisen kanssa. Suhde muihin miehiin on ristiriitainen. Toisaalta miehet eivät kiinnosta lainkaan, toisaalta miesten osoittama huomio on todiste omasta uskottavuudesta naisena. "Toki olen otettu, jos miehet osoittavat kiinnostustaan, sillä yleensäkin haluaisin tulla hyväksytyksi esittäessäni tätä puolta itsessäni", Erika myöntää. "Olen tavallaan imarreltu, mutta kun miehet eivät yhtään kiinnosta, pitää miettiä, miten torjuu", sanoo Martina. Kohtaaminen humaltuneiden heteromiesten kanssa saattavat olla hankaliakin. Martina arvelee transvestiittien aiheuttaman hämmingin johtuvan homofobiasta, joka herää, kun mies huomaa tunteneensa vetoa naiseksi pukeutuneeseen mieheen. "Kun tietää, että siinä on kuitenkin mies, joutuu miettimään, eikö oma mielenkiinto kohdistukaan puhtaasti naisiin vaan vain naisen näköisiin." |
| Kaksi päivää myöhemmin: Keski-ikäinen, hoikka mies istuu penkillä Lasipalatsin edessä ja polttelee tupakkaa. Hänellä on valkoinen kauluspaita ja siniset farkut. Miehen leuassa on siisti sänki. Hyvät naiset ja herrat, saammeko esitellä: Erika, toiselta nimeltään Jarmo. Jalkakäytävällä kulkee nuoria naisia kietaisuhameissa, tuuli tuivertaa pitkät hiukset silmille. "Mahdollisuuksia oman naiseuden toteuttamiseen on rajallisesti, ja silloin miettii usein etukäteenkin, miten voisi hakea fiilistä", Jarmo sanoo. "Sitä katselee tyttöjä kadulla ja ajattelee, että kohta minäkin." Satunnaista tyttöilyä lukuun ottamatta Jarmon elämä on tavallista, onnellistakin arkea. Virkamies Jarmo käy töissä seurustelee työkavereiden kanssa. Isä ja aviomies Jarmo hoitaa lapsia, elää vaimonsa kanssa, harrastaa urheilua ja postimerkkeilyä. Miehenä Jarmo sanoo olevansa herrasmiestyyppiä. Jarmo piti elämänsä toista puolta salaisuutena kymmeniä vuosia. Erika pysyi kaapissa, vaikka pinna välillä kiristyikin. Lopulta Jarmo kyllästyi peittelyyn ja päätti kertoa vaimolleen pukeutuvansa välillä naiseksi. "Transvestisuus on niin viaton asia, että tuntuu turhalta sen takia vaarantaa mielenterveyttään." Jarmo kuvitteli vaimon jo arvanneen jotakin, kun kotoa oli löytynyt naisten vaatteita ja kenkiä. Suurin osa naisista ehkä kuitenkin päättelisi, että miehellä on toinen nainen. Siis joku toinen kuin mies itse. "Vaimo otti sen hirveän raskaasti", Jarmo kertoo. "Hän kävi transtukipisteen parisuhde tapaamisessakin, mutta minä en ollut pukeutunut. Kun hän näki transvestiitteja, hän rupesi voimaan pahoin." Nyt asia on käyty yhdessä läpi. Kotona Jarmo ei näyttäydy naisena, eikä vaimo halua nähdä miestään naiseksi pukeutuneena. "Transvestisuus ei näy millään tavalla avioliitossani. Olen aina ollut mies ja nimenomaan mies suhteessa puolisooni." Jarmo sanoo arvostavansa naisissa melko erilaisia ominaisuuksia kuin hänen oma naisen roolinsa. "Olen jymähtänyt jonnekin 60-luvulle minihameineni, eivätkä piikkikorotkaan ihan tätä päivää ole." Erikan itse valitut rinnatkin ovat sen kokoiset, että pienemmilläkin pärjäisi. "Kai tässä persoonassa on vähän sellaista avutonta, perinteistä naisellisuutta", Jarmo sanoo. Naiseksi pukeutuneena Jarmo kuitenkin kokee toteuttavansa omaa naiseuttaan, jopa katsovansa asioita naisen näkökulmasta. Naista tämä näkökulma epäilyttää: vaikka mies kuinka pukeutuisi mekkoon, hän on turisti naisten maailmassa. Miehellä ei ole kokemusta esimerkiksi siitä, miltä kauneusihanteiden kanssa tuntuu elää vuorokauden ympäri - puhumattakaan kuukautusista, palkkasyrjinnästä tai lasten synnyttämisestä. "Niin, meillähän on omat käsityksemme naiseudesta", Jarmo myötää. Silti naiseksi pukeutuminen ei ole hänelle mitään leikkiä. Tunne naiseudesta "tulee sisältä päin", eikä sitä voi tukahduttaa. Suhtautuminen transvestiitteihin kummajaisina tuntuu Jarmosta kohtuuttomalta. Mitä harmia hameessa tallustelevasta miehestä lopulta on? |
Pekka, jonka tunnemme myös nimellä Anne, istuu valokuvaajan studiolla
risaisissa farkuissa, tennareissa ja T-paidassa.
Tukka on kammattu pois kasvoilta, ja meikkitaiteilija levittää puuteria
huolellisesti ajellulle leualle. Pekkaa ei ikinä tunnistaisi Anneksi. Itse
asiassa häntä ei osaisi kuvitella Annen seuraan. Hän ei luultavasti pääsisi
lenkkareissaan sisään baariin, jonne Anne leningissään luontevimmin astelisi.
Pöydän ääressä ovat myös meikkausvuoroaan odottava Jarmo ja Martina, joka on
tänään Martti.
Martti istuu hajareisin tuolilla reisitaskuhousuissa ja harmaassa puserossa,
ryhti on lysähtänyt viime näkemästä. Hän kaivaa taskustaan kuvan itsestään
Martinana. Tumma polkkatukka, sirot kasvot, terävä leuka. Meikkien ja
pehmeän kampauksen alla piirteet muuttavat suhteitaan, suu supussa, nenä
näyttää pienemmältä. Kuvassa keimaileva nainen on kuin ilmielävä Miss Suomi
1997 Karita Tuomola.
"Tykkäsin Tuomolasta enemmän lyhyellä tukalla", Martti sanoo.
Martin oma naismaku on usein melko samanlainen kuin nainen, jota hän itse
pyrkii ilmentämään.
"Kun katson itseäni miehenä, siinä on aika paljon oman sosiaalisen taustan
muokkaamaa. Naisena pääsen vapaammin itse miettimään: jos olen tällainen
ihminen, minkä näköinen olisin?"
Martti muuntuu meikin ja peruukin avulla Martinaksi. Samoin myös Karita
Tuomolan eleet, vaatteet, kampaus ja meikit tekevät hänestä juuri sen Miss
Suomen, jona hänet tunnemme.
Karita Mattilakin pukeutuu naiseksi.
Pekka näyttää hetki hetkeltä enemmmän Annelta. Kun huulet rajataan täyteläisemmiksi ja posket pehmennetään puuterilla ja punalla, tutut kasvot alkavat muotoutua. Myös ruumiinkieli muuttuu. Ryhti suoristuu ja polvet lähenevät toisiaan. Kun meikki on valmis, Anne sujauttaa peruukin päähänsä ja vetää ylleen mustan leningin. Askel alkaa keinua, kädet liikkuvat sirommin ja hallitummin. "Se tulee luonnostaan, ei sitä tarvitse näytellä. Jotenkin vaan on niin, että kun vetää mekon päälle, tulee huomattavasti naisellisempi olo." Nyt Anne huokuu itsevarmuutta ja rentoutta, utta kun hän lähti ensimmäistä kertaa ihmisten ilmoille mekossa, hirvitti. "Matkaa ovelta autolle oli noin kymmenen metriä, ja koko matkan vapisin ja tärisin. Pelkäsin ihmisten reaktioita aivan mielettömästi." Monta vuotta piilossa pysynyt asia paljastui lopulta myös vaimolle. "Meillä oli todella huonot välit, mikä johtui pelkästään minusta. Halusin kertoa, mutta en uskaltanut, ja mitä pidempään asia venyi, sitä pahempi oli olla. Olin inhoittava äijä silloin." Yhtenä perjantai-iltana saunan jälkeen Pekka puhui asiat halki. "Vaimo sanoi vain, että eikö se tuon isompi asia ollut. Että pitikö tuo kymmenen vuotta salata."
Seta ry:n tiloissa toimiva Transtukipiste tarjoaa tietoa ja toimintaa
transasioista kiinnostuneille. Tukipisteen omat kahvi-illat ovat torstaisin
klo 19-21. | 
|
MIKSI MIES EI SAA OLLA NAINEN?
|
Mistä oikein on kysymys sukupuolirooleissa? Yhden selityksen mukaan kaikki, mikä nähdään naiseutena ja mieheytenä, naisellisuutena ja miehekkyytenä, kytkeytyy biologiaan: nainen ja mies ovat fyysisesti erilaisia, mistä seuraa joukko sosiaalisia eroja ja odotuksia. "Tältä kannalta katsottuna transseksuaalisuus ja transvestisuus selitetään eräänlaisena koneistossa olevat virheen kautta", sanoo sosiologi Jan Wickman. "Ajatellaan, että ennen syntymää on tapahtunut jokin hormonaalinen heitto." On myös toinen näkemys, joka korostaa sukupuolen sosiaalista rakentumista. Sen mukaan kaksijakoinen sukupuolijärjestelmä ja usko |
sukupuoliroolien biologiseen taustaan ovat kulttuurin tuotteita.
Kulttuurinen malli kahdesta toisensa pois sulkevasta sukupuolen lokerosta on
niin vankka kuva todellisuudesta, ettei sen ohi voi nähdä. "Tästä näkökulmasta se, että taitava transvestiitti onnistuu menemään läpi naisena, todistaa vain, että naiseus ja mieheys syntyvät sosiaalisissa tilanteissa ja biologia on kakkosroolissa", Wickman sanoo. Vaikka melkein kaikki ihmiset voidaan jakaa biologisilta ominaisuuksiltaan miehiin ja naisiin, Wickmanista on mahdoton ajatus, että kaikki se, mitä sukupuolieron ympärille on vuosituhansien myötä rakentunut, kumpuaisi biologiasta. | "Jos joku jako on kulttuurissa niin keskeinen kuin sukupuoliero, niin
tottahan nämä kulttuuriset rakennelmat myös ohjaavat sitä mitä me
näemme." Transvestiittikin toteuttaa itsessään nimenomaan kahta puolta: miestä ja naista. Muutenhan ei edes voisi puhua rajan ylittämisestä. Mutta miksi miehen naispersoona näyttää olevan usein korostetun naisellinen? Yksi selitys on, että miehen täytyy tehdä selkeämpi ero miesolemukseensa, jotta menisi läpi naisena tai itse kokisi olevansa naisellinen. Toisaalta, kun puhutaan juuri miehistä, ei ole muutenkaan yllättävää, että naiskuva ainakin aluksi luodaan ensimmäisten, selkeimpien kuvien kautta." |
Ministeri Suvi-Anne Siimes esittelee
garderobiaan kesäkuun Gloriaassa: "Haluaisin muutenkin pukeutua
androgyynisemmin", hän sanoo. "Ennen käytin usein isoa miesten puvuntakkia
ja farkkuja. Suuri haaveeni olisi teettää itselleni räätälillä miesten
puku." Vaihdetaan hetkeksi Siimeksen tilalla Paavo Lipponen: "Suuri haaveeni olisi teettää itselleni räätälillä upea juhlaleninki", pääministeri toteaa. Miksi Lipposen kommenttia kauhisteltaisiin, kun Siimes vaikuttaa uranaiselta? Yksi selitys on sukupuolten statusero. "Ajatellaan, että naisten pukeutuminen mieheksi on pyrkimystä ylöspäin, ja siksi järkeenkäypää. Se, että mies pyrkisi alaspäin hierarkiassa, kyseenalaistaa koko hierarkian." |
Niin: kiva nainen on hyvä jätkä, mutta
kaikkihan tietävät, millainen mies on neiti. Toisaalta naisten housujenkäyttökin on joskus ollut rangaistavaa. Niistä ajoista naisen rooli on laajentunut paljon, samalla kun miehen liikkumavara tuntuu jämähtäneen paikoilleen. Wickmanin mukaan naiset, jotka varta vasten pukeutuvat poikamaisesti, eivät enää erotu moninaisten naisroolien joukosta . Miehillä on toisin. "Ei ole mitään laajenevaa miehen roolia, jossa transvestisuus näkyisi vain pienenä erona muiden joukossa." |
Julkaistu HELSINGIN SANOMIEN NYT-viikkoliitteessä 14.7. 2000