Pikku-Kallen äidin mielestä Kalle oli tullut siihen ikään, että isän piti jo puhua vähän kukista ja mehiläisistä. Isä ottikin Kallen puhutteluun:
"Kuule Kalle, nyt on aika puhua hieman näistä elämän perusasioista".
"Muistatko kun kävimme viime keväänä Pariisissa".kysyi isä
"Kyllä minä sen muistan" sanoi Kalle.
"Muistatko mitä me puuhattiin niiden tyttöjen kanssa" kysyi isä.
"Ilman muuta" totesi Kalle"
"Se on Kalle, ihan sama juttu noiden kukkien ja mehiläisten kanssa"
Mitäs Pikku-Kalle ja Pikku-Liisa nyt leikkivät? Kysyi Kallen isä
- Isää ja äitiä, vastasi Kalle.
- No mitä Ville sitten tekee vaatekaapissa?
- Se on vaan postinkantaja, sanoi Kalle
Opettaja ihmetteli koulussa miksi Pikku-Kalle aina opettajan kysyessä jotain kastoi sormen suussaan ja hieroi sillä päätänsä. Pikku-Kalle selitti:
- No kun kuulin yhtenä iltana äidin sanovan isälle, että kastetaan ensin päätä niin kaikki sujuu paremmin.
Äiti lähetti Pikku-Kalle lääkärin vastaanotolle.
No mikäs Kallea vaivaa, kysyi lääkäri?
Minä puhun unissani.
Mutta eihän se nyt ole hirveän huolestuttavaa, lohdutti lääkäri.
Ompas se, kun kaikki aina luokassa nauraa minulle.
Pikku-Liisa tuli koulusta kotiin ja sanoi äidille:
- Eräs setä luuli minua pojaksi, mutta kun minä vähän riisuin, niin kyllä hän sitten kohta uskoi, että olen tyttö.
Herran Jumala, mitä sinä tyttö olet mennyt tekemään! sanoi äiti kauhistuneena.
- Empähän minä muuta tehnyt, kuin otin pipon pois päästä ja näytin pu naista rusettiani.