1.6 Hyeenalauma
Xander erehtyy menemään yleisöltä suljettuun hyeenataloon kouluetken aikana ja joutuu neljän muun oppilaan kanssa hyeenoiden riivaamaksi. Buffy ja Willow huomaavat hämmästyksekseen ystävänsä käyttäytyvän yhtäkkiä mitä merkillisimmin. Hyeena-Xander on itsevarmempi, aggressiivisempi ja ilkeämpi kuin normaaliversionsa, minkä lisäksi hän on myös yllättäen alkanut hengaamaan muiden hyeenatalossa olleiden nuorten kanssa, joita oli ennen inhonnut yhdessä Buffyn ja Willow'n kanssa. Buffy alkaa epäillä jonkin olevan pielessä, kun koulun maskotti, Herbert-possu pelästyy Xanderin nähdessään silmittömästi. Kun vielä Willow'kin saa kuulla Xanderlta hyvin töykeitä kommentteja, kääntyy Tappaja Gilesin puoleen, saadakseen selville mikä on vialla. Giles ei tosin ota tapahtuhutta kovinkaan vakavasti... ennen kuin Herbert löytyy syötynä rehtorin huoneesta. Buffy keksii, että Xander on käyttäytynyt kummallisesti aina eläintarhan hyeenatalossa oltuaan ja Giles löytää kirjoistaan tiedon alkukantaisista heimoista, joilla oli tapana siirtää petoeläinten henki ihmiseen. Sillä aikaa kun hyeena-Xander lähentelee Buffya melko kovakouraisesti, tekevät hänen riivatut lauman jäsenensä rehtori Flutiesta selvää... syömällä tämän. Buffyn onnistuu lukita Xander kirjastoon ja Willow jää vahtimaan tätä siksi aikaa kun Giles lähtee kysymään neuvoa eläintarhan pitäjältä, joka tietää pajon hyeenoista. Willow jää pulaan kun Xanderin laumalaiset ilemstyvät kirjastolle, mutta Buffyn onnistuu houkutella nämä eläintarhalle perässään. Eläintarhan pitäjästä ei apua Gilesille, koska käy ilmi, että mies tahtoo hyeenoiden voimat itselleen. Kun lauma palaa hyeenataloon mies siirtää nuorten voimat itseensä. Onneksi Buffyn onnistuu tappaa hänet pian sen jälkeen. Seuraavana aamuna Xander teeskentelee ettei muista tapahtumista mitään...
Jakso esitettiin 18/6/2003
VAARNAN henkilökohtainen mielipide jaksosta:

Sanokaa mitä sanotte, mutta pahana kukaan ei ole yhtä puoleensavetävä kuin Xander (emme laske mukaan Spikea, joka on tietysti aina paha ja puoleensavetävä)! Olkoot se sitten eläimellistä vetovoimaa, tai vain mun merkillinen, psyykkinen omituisuuteni (joku päivä kirjotan varmaan kirjan ”Miksi viehätyn TV:n pahoihin miehiin?”) niin ei siitä pääse yli eikä ympäri, että hyeenan riivaama Xander oli vain todella asiallinen (ja seksikäs) tässä jaksossa! Tai ehkä vaatteet vain tekevät miehen, tiedä häntä…
”The Pack” on aina kuulunut ykköskauden suosikkijaksoihini. Miksi? Siinä ei periaatteessa ole hirveästi koomisuutta, osuvia dialogeja tai kovin dramaattista, ovelaa juonta. Mutta siinä on paha Xander. Tai ei sanota paha, sanotaan
asenne-Xander! Se sama Xander joka pelasti koulun pommiräjähdykseltä ”Zeppo”-jakson lopussa ja se sama Xander, joka edusti itsevarmuutta ”Replacement”-jaksossa! Xander, joka ei olekaan lainkaan sellainen luuseri, millaiseksi tässä sarjassa häntä usein kuvataan. (Älkää käsittäkö väärin, ei Xander mun mielestäni ole koskaan luuseri, mutta Sunnydale High’n suosittujen oppilaiden mielestä hän kai ilmeisesti on).
Muut hyeenoiden riivaamaksi joutuneet kovanaamat olivatkin sitten jakson selkeä heikkous! Nelikolla ei ollut minkäänlaista syvällisyyttä, uskottavuudesta puhumattakaan. Ymmärrän kyllä, että heidän oli tarkoitus esittää stereotyyppisiä koulukiusaajia, mutta c’mon! Ei kai kukaan (ainakaan toivottavasti) noin ilkeä ole ihan vain huvin vuoksi. Cordelian me hyväksymme ”pahana”, koska hän on periaatteessa harmiton bimbo. Tämä hyeenajengi oli kuitenkin vain joukko särmättömiä ja suoraan sanoen tylsiä kovanaamoja. Ihan harmi, ettei Buffyn tarvinnut lopussa tappaa heitä.
Toinen inhottava asia jaksossa oli lopulta realistisuus. Nyt kaikki tietysti ihmettelevät mikä hitto hyeenoiksi muuttuvissa ihmisissä on tarkalleen ottaen realistista, mutta itse asiassa tarkoitinkin nyt Willow’n tapausta. Hylkiöksi joutuminen kouluympäristössä on nimittäin sellainen asia, jota tapahtuu ikävä kyllä muuallakin kuin Buffyversessa. Ja Willow-parka joutui tosiaankin tuntemaan itsensä hylätyksi, Xanderin alkaessa hengailemaan ilkeiden tyyppien kanssa. Lisäksi oli varmasti erittäin rankaa Willow’lle, että poika johon hän oli ihastunut, ja jonka pitäisi olla hänen paras ystävänsä kutsuu häntä rumaksi. Not fun. (Just for the record, Willow on kaikkea muuta kuin ruma! Itse asiassa Alyson on tosi söötti näissä vanhemmissa jaksoissa!).
Kohtaaminen Tappaja-Buffyn ja hyeena-Xanderin välillä on yksi ikimuistoisimmista hetkistä sarjan historiassa (koska muulloin olemme päässeet näkemään näiden kahden ottavan matsia? Tosi harvoin!). Ja tarvitseeko mainita miten… (hmm, yritän etsiä muuta kuvaavaa sanaa kuin ’seksikäs’, mutta se on vaikeaa…) krhm…
tyylikäs Xander on tässä kohtauksessa! Erityisesti repliikki ”Guess who just got mean” osui nappiin. Sehän oikeastaan tiivistää kivasti koko jakson teeman! Mutta oli paha Xander miten vetoava tahansa, on aito ja oikea Xander silti se parempi versio! Kuten Buffy sanoi: ”Accept no subsitutes!”. Mutta oli se pahuus silti hauskaa, niin kauan kuin sitä kesti… Toivottavasti en ole ainut, kuka lähettäisi Zeppomme mielellään uudestaankin eläintarhan hyeenataloon, joku päivä…heh heh. ;-)

-
8-
Kuvat  web-osoitteesta
Romance-on-btvs.com
Varhais-Scoobyt kouluretkellä eläintarhassa...
Giles:  "You're saying that, uh, Xander's becoming a hyena?"
Dialogit  web-osoitteesta
Studiesinwords.de
Lue lyhennelmä jaksosta                             Kirjoita oma arviosi                               Takaisin 1. kauden jaksoihin
D i a l o g e j a :

Xander:  Hey! Buffy!
Willow:  You missed it!
Buffy:  Missed what?
Xander:  We just saw the zebras mating! (nods to Willow) Thank you, very exciting...
Willow:  It was like the Heimlich, with stripes!
Buffy: And I missed it. Yet somehow I'll find the courage to live on.

Buffy:  Okay, now what?
Xander:  You took a bath.
Buffy:  Yeah, I-I often do, I'm actually known for it.
Xander:  That's okay.
Buffy:  And the weird behavior award goes to...

Giles:  Right! That's enough training for one day.
Buffy:  Well, that last roundhouse was kinda sloppy. Are you sure you don't wanna do it again?
Giles:  No! No, no, that's fine. You just... run along to class. (Buffy goes) (to himself) While I wait for the feeling to return to my arms.

Giles:  Xander's taken to teasing the less fortunate?
Buffy:  Uh-huh.
Giles:  And, there's been a noticeable change in both clothing and demeanor?
Buffy:  Yes.
Giles:  And, well, otherwise all his spare time is spent lounging about with imbeciles.
Buffy:  It's bad, isn't it.
Giles:  It's devastating. He's turned into a sixteen-year-old boy. Course, you'll have to kill him.

Willow:  Hyenas aren't well liked.
Buffy:  They do seem to be the schmoes of the animal kingdom.
Willow:  Why couldn't Xander be possessed by a puppy or, or some ducks?

Buffy:  Get off of me.
Xander:  Is that what you really want? We both know what you really want. You want danger, don't cha? You like your men dangerous.
Buffy:  You're in trouble, Xander. You are infected with some hyena thing, it's like a demonic possession!
Xander:  Dangerous and mean, right? Like Angel. Your Mystery Guy. Well, guess who just got mean.

Willow:  I heard the vice-principal's taking over till they can find a replacement.
Buffy:  It shouldn't be too hard to find a new principal. Unless they ask what happened to the last one.
l
Giles esittelee uusinta muotia Englannista... no, vaihtelua tweed-asuun ainakin.
Uuden imagon myötä hyeena-Xander ottaa rohkeamman linjan Buffyn liehittelyssä...
Ozilla ja Xanderilla on enemmän yhteistä kuin arvattiinkaan... ;-)