2.14 Enkeli Vai Paholainen
(Jatkoa viime jaksosta) Angel menettää sielunsa maattuaan Buffyn kanssa ja muuttuu jälleen kerran Angelukseksi, legendaarisen pahaksi vampyyriksi. Hän palaa Drun ja Spiken luokse ja päästyään mukaan heidän maailmantuhoamisjuoneensa, hän ehdottaa, että he laittaisivat ensin Tappajan hiukan kärsimään. Buffy on peloissaan, kun ei kuule Angelista mitään, mutta vielä enemmän hän joutuu ymmälleen, kun viimein tapaa Angeluksen, joka kohtelee häntä julman viileästi. Willow yllättää Xanderin ja Cordelian suutelemasta ja loukkaantuu verisesti. Angelus ilmestyy koululle ja on tappaa Willow'n mutta Buffy estää sen. Tappajan sydän särkyy, kun hän tajuaa menettäneensä rakkaansa lopullisesti. Unessa hän tajuaa Jennyllä olevan osuutta asiaan ja puristaa tästä esiin tiedon kirouksesta. Angelus ehtii kuitenkin tappaa Jennyn sedän Eynoksen, ennen kuin Buffy voi pyytää tätä uusimaan kirouksen. Xander keksii miten Tuomarin voi tappaa ja hän, Cordelia, Willow ja Oz onnistuvatkin varastamaan armeijan tukikohdasta singon. Tuomari, Dru ja Angelus suuntaavat ostoskeskukseen tappamaan ihmisiä, mutta Buffy on paikalla ja tekee Tuomarista selvää singolla. Myöhemmin Giles lohduttaa Buffya ja Joycen kanssa 17-vuotias Tappaja juhlii vaiteliaana syntymäpäiväänsä...
Jakso esitettiin 27/8/2003
VAARNAN henkilökohtainen mielipide jaksosta:

Wow. Wow. WOW!!!! Mä en muistanut! Mä en TODELLAKAAN muistanut miten loistava jakso tämä oli! Ei mitään, ei kerrassaan mitään moittimista! David Boreanaz ylittää itsensä Angeluksena ja näyttää näyttelijänlahjansa viimein koko kirjossaan! Spike kuka? Paha Angel on kaupungin uusi BigBad ilman minkäänlaista kilpailua! Hän on äänekäs, itsevarma, sydämetön ja paha suustaan! Ja se vampyyri, ketä Buffy rakasti… hän on täysin poissa. Angelusta ajattelee itse asiassa Angelin pahana kaksoisveljenä, niin erilaisia he kaksi ovat. Mielenkiintoinen tehtävä psykologeille! Onko Angelus sittenkin vain yksi Angelin sivupersoonista? Onko Buffy oikeassa? Onko Angeluksessa vielä edes pienenpieni osa ihmisyyttä jäljellä? Tuomarin koura sanoo ei, ja se mitä saimme tänään todistaa televisioruuduissamme… ne veriteot, mitä Angelus julma hymy huulillaan toimitti… se kaikki huutaa ’ei’. Angel on poissa.
Tällä kertaa yksikään hahmo ei ottanut mua päähän. Ei Cordy, ei Miss Calendar, ei Xander ei kukaan! Show’n kiistaton tähti oli luonnollisesti Angelus, jonka kukkoileva asenne ja uusi, sieluton olemus nostattivat tässä kotikatsomossa riemunkiljaisuja alusta loppuun asti! Ja millaisia repliikkejä! Ja missä loistavassa harmoniassa Angelus sointuu yhteen Spiken ja Drun kanssa! Okei, no Spike saattaa soittaa hiukan eri säveltä, eikä tosiaan vaikuta turhan onnelliselta Angelin viedessä hänen paikkansa… Tämä on nyt lopun alkua Spikelle ja Drusillalle! Angelus on illan Yoko factor!
Xanderin tähtihetki on tietysti hänen suuri sinkosuunnitelmansa! Hienoa, oi niin hienoa nähdä porukan tavallisimman tyypin keksivän idean, joka pelastaa maailman Armageddonilta! Xanderin kohtaus armeijan tukikohdassa, kun hän pistää sen vartiosotilaan ruotuun suorastaan huokuu halloweenhenkeä! Ihana flashback parin viikon takaiseen jaksoon, jossa Xander jälleen kerran rokitti…
Willow’n suhtautuminen Xanderin ja Cordyn juttuun on kyllä vähän outo. Okei, no ymmärrän, ettei Cordelia tosiaan ole ollut heidän ylin ystävänsä ennen, mutta onhan tämä parantanut tapojaan suuresti entiseen verrattuna. Willow’lla on itselläänkin uusi kiinnostuksen kohde ja silti hän saa mustasukkaisen kohtauksen ja suoraan sanottuna ylireagoi, saadessaan tietää Xanderin vehtailevan toisinaan Cordelian kanssa. En tiedä pitäisikö mun tyttönä tajuta jutun ydin, mutta sanon kyllä suoraan, etten oikein tajua. No, Ozin ja Willow’n kohtaus pakussa oli todella söötti. Varsinkin Ozin ”Willow-kissage” selitys, jota seurasi ilmoitus
”Oh, I’m not gonna kiss you”. Heh… Ne kaksi ovat niin sopivia toisilleen!
Jenny Calendarin todellisen identiteetin paljastuttua täytyy kyllä myöntää, etten enää pidä hänestä yhtä paljon kuin ennen, eli silloin kun vielä kuvittelin hänen olevan vain suhteellisen harmiton tietokoneopettaja. Mutta nytpä on Jennykin saatu ympättyä saumattomasti mukaan juoneen! Buffy tekee oikein kohdellessaan häntä kylmästi ja on aika liikuttavaa nähdä Gilesin noudattavan samaa kaavaa, siitä huolimatta, että hän on selvästikin rakastunut Jennyyn. Mutta ei Miss Calendar toki paha ole. Hänen sukunsa sen sijaan tuntuu olevan aika pitkävihaista sorttia…
Yksi jakson liikuttavimmista kohtauksista, ja samalla yksi koko sarjan kauneimmista puheista, tapahtuu lopussa, kun Giles juttelee Buffylle autossaan. Gilesin suhtautuminen on aivan mahtava! Aika hidas hän oli aluksi tajuamaan mitä on tapahtunut ja kuinka murtunut Buffyn on täytynyt olla, Angelin muututtua pahaksi, mutta lopussa hän korjaa kaiken ja vetää pisteet kotiin jakson lohdullisimpana hahmona!
Tuomari… aah, Tuomari! Mitä hänestä voi sanoa? Kun vampyyrit ovat lähdössä ostoskeskukseen aloittamaan verilöylyä ja Angel taputtaa Tuomaria toverillisesti ja toteaa
”Don’t you look spiffy!”… Tuomari-smurffi on niin herttainen toistaessaan kummastuneena ”Spiffy?”. Ja sitten, kaksi sekuntia ennen kuolemaansa, tuijottaessaan suoraan itseensä kohdistettuun sinkoon, kun Angelus ja Drusilla juoksevat jo turvaan, Tuomari rypistää otsaansa ja tuumii: ”What’s that do?”. Minä… aivan… RAKASTAN… tuota… sinistä… demonia!!! Kootkaa se äkkiä!! :-)
Tässä jaksossa oli sitä kaikkea! Kaikkea mitä vaaditaan täyden kympin jaksoon! Päästiin haukkomaan henkeä, kun Angelus uhkasi tappaa kaikki Scoobyt. Päästiin kaivamaan nenäliinoja esiin, kun Chris Beckin
Close Your Eyes säesti kummittelevasti jokaista liikuttavaa nyyhkykohtausta. Päästiin nauramaan itsemme tärviölle monessa kohtaan, eikä vähiten Xanderin repliikeille! Ja päästiin hurraamaan viimeinkin täydellisyyteen asti hiotulle Scooby-jengille (Oz ja Cordy ovat viimeinkin molemmat kunnolla mukana taistelussa) ja samalla tavoin kokonaiseksi muodostuneelle vastapuolelle: Spikelle, Drusillalle ja Angelukselle! Tästä alkavat synkät (ja aivan takuulla myös katsojanautinnollisesti hienot) ajat Buffyversessä! Kaupungissa on uusi BigBad-joukko, mutta myös hyvät ovat viimein saaneet oman armeijansa. Joukon ystäviä, jotka pitävät yhtä, kohtasivatpa he sitten mustasukkaisuutta, sydänsuruja tai petosta. Hyvää syntymäpäivää, Buffy Summers. Angeluksen sanoin: Things are about to get *very* interesting.

10
Kuvat  web-osoitteesta
Romance-on-btvs.com
"Gee, maybe he's broken."
Angelus, man! Just gotta love him!! :) :)
Drusilla:  "Angel."
Angelus:  "Yeah, baby. I'm back."
Dialogit  web-osoitteesta
Buffyworld.com
Lue lyhennelmä jaksosta                             Kirjoita oma arviosi                               Takaisin 2. kauden jaksoihin
D i a l o g e j a :

Spike: What's Big Blue up to anyway? He just sits there.
Judge: I am preparing.
Spike: (rolls his eyes) Yeah. It's interesting to me that 'preparing' looks a great bit like sitting on your ass. When do we destroy the world already?

Xander: Well, the bus depot was a total washout. And may I say what a lovely place to spend the night. What a vibrant cross-section of Americana.
Giles: No vampires transporting boxes?
Xander: No, but a four-hundred-pound wino offered to wash my hair.

Spike: Hurts, doesn't it?
Angelus: Well, you know, it kinda itches a little.
Spike: (to the Judge) Don't just stand there. Burn him.
Angelus: Gee, maybe he's broken.

Spike: No more of this 'I've got a soul' crap?
Angelus: What can I say, hmm? I was going through a phase.

Xander: Willow, we were just kissing. It doesn't mean that much.
Willow: No. It just means that you'd rather be with someone you hate than be with me.

Buffy: Angel! (teary-eyed) I love you.
Angelus: (coolly) Love you, too. (turns away) I'll call you.

Cordelia: This is great. There's an unkillable demon in town, Angel's joined his team, the Slayer is a basket case... I'd say we've hit bottom.
Xander: I have a plan.
Cordelia: Oh, no, here's a lower place.

Angelus: Spike, my boy, you *really* don't get it! Do you? You tried to kill her, but you couldn't. Look at you. You're a wreck! She's stronger than any Slayer you've ever faced. Force won't get it done. You gotta work from the inside. To kill this girl... you have to love her.

Cordelia: So, does looking at guns really make girls wanna have sex? That's scary.
Xander: Yeah, I guess.
Cordelia: Well, does looking at guns make you wanna have sex?
Xander: I'm seventeen. Looking at linoleum makes me wanna have sex.

Oz: Sometimes when I'm sitting in class... You know, I'm not thinking about class, 'cause that would never happen. I think about kissing you. And it's like everything stops. It's like, it's like freeze frame. Willow kissage. (Willow smiles over at him) Oh, I'm not gonna kiss you.

Giles: No. I don't believe it is. Do you want me to wag my finger at you and tell you that you acted rashly? You did. A-and I can. I know that you loved him. And... he... has proven more than once that he loved you. You couldn't have known what would happen. The coming months a-are gonna, are gonna be hard... I, I suspect on all of us, but... if it's guilt you're looking for, Buffy, I'm, I'm not your man. All you will get from me is, is my support. And my respect.
l
"Sleep with a guy and he goes all evil..." Buffy-parka.
Jos katseet voisivat tappaa...
Buffy ottaa selvää Jenny Calendarin aikomuksista, Gilesin seistessä vieressä.
They get the pieces.
Urheat maailman pelastajat piiloutuvat hädän hetkellä popcorn-kojuun...