info  lauma  pentulaatikko  tapahtuu 

Tervetuloa!

Olet saapunut virtuaalikennel Veistettyn maille. Kennel aloitti toimintansa yksityisien koirieni kotina talvella -06, mutta päädyin sittemmin kennelin kannalle, ja virallisesti kennel avasi ovensa ensimmäisen kerran 30.6.2006. Taukoa pidettiin kuitenkin pian tuon jälkeen lähes kaksi vuotta, ja nyt Veistetty toimii taas.
Veistetty ei keskity minkään tietyn rodun kasvatukseen ainakaan toistaiseksi. Tällä hetkellä omistan vain yhden virtuaalikoiran, mutta suunnitelmissa on kasvattaa laumaa ainakin yhden koiran voimin.

Ota ihmeessä minuun yhteyttä kasvatus-, osto- sekä myyntiasioissa, ja kaikessa muussakin!

Kesäterveisin,
 - Kisu & koiruudet

Info

Koirani ovat kaikki virtuaalikoiria, eli eivät ole oikeasti olemassa, lukuunottamatta kuvissa esiintyviä koiria, joilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sivuilla esiintyvien koirien tietojen kanssa. En myöskään omista koiria oikeasti.

Tekijänoikeus
Kaikki tekstit tällä sivustolla ovat omaa käsialaani ellei toisin mainita. Ulkoasun ja grafiikoiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Mona P. Kuvat koirien sivuilla ja ulkoasussa ovat joko itse ottamiani tai kasvattajien ja koirien omistajien ottamia, ja minulla on kirjallinen lupa käyttää niitä. Kaiken sivuilla esiintyvän materiaalian kopioiminen on ehdottomasti kielletty!

Copyright
All the texts are written by me, unless mentioned otherwise. Layout design and graphics are by Mona P. Photographs are either taken by me or by breeders and dog owners, and I have a written permission to use them. Copying any material on these pages in strickly forbidden!

Linkkejä
Karvaturrit - foorum virtuaalikasvattajille
Kuvalupalista
Kennellista
vFCI - virtuaalikenneleiden kattojärjestö

Lauma

Saksanpaimenkoirauros Davon

Thai ridgeback -narttu Afrodite

Pentulaatikko

Tällä hetkellä laumaan ei kuulu yhtäkään narttua, joten pentujakaan ei ole tiedossa. Uroksia saa kuitenkin vapaasti kysellä astutuspuuhiin.

Suunnitteilla
Ei pentueita suunnitteilla.

Pentueet

Rotu Aihe Synt. aika U/N Sivu
Saluki Memories 20.11.05 2/3 Klik

Tapahtuu

Silloin tällöin järjestämme tapahtumia kuten näyttelyitä, agilityä tai tokoa, mutta juuri mitään ei ole suunnitelmissa.