Säännöt

Jos sinulla on jotain kysyttävää tai lisättävää, lähetä postia osoitteeseen vvul@jippii.fi.

Osallistumisoikeus | Valionarvot | Tulokset ja palkitseminen | Matkat | Kilpailuluokat | Erikoiskilpailut


Osallistumisoikeus

Kisoihin ei saa osallistua
- juoksuinen tai viimeisillään oleva naarttu
- sairas tai aggressiivinen koira
- alle kahden (2) vuoden ikäinen koira..

Lisäksi jokaisella koiralla tulee olla päässään kuonokoppa.

Sivun alkuun


Valionarvot

Virtuaaliseksi ratajuoksuvalioksi (VRJVA) koira voi tulla, kun sillä on viisi (5) kyseisen rodun ihanneajan alittavaa aikaa liiton alaisista ratajuoksukisoista (katso Ihanneaikataulukot). Koiran ei tarvitse saada viittä ihanneajan alittavaa aikaa jokaiselta rodulle merkityltä matkalta, vaan kaikilta matkoilta yhteensä. Koiran omistajan pitää anoa valionarvoa koiralleen sähköpostin välityksellä. Jotta valionarvo voidaan hyväksyä, koiran aikojen tulee löytyä liiton tulossivulta.

Virtuaaliseksi maastojuoksuvalioksi (VMJVA) koira voi tulla, kun sillä on viisi (5) 1. sijoitusta liiton alaisista maastojuoksukisoista ja sillä on jonkin VNL:n alaisten näyttelyiden avoimesta luokasta vähintään 2. palkinnon (/HV) tulos. Koiran omistajan pitää anoa valionarvoa koiralleen sähköpostin välityksellä.

Lisää valioista Valiot-sivulla.

Sivun alkuun


Tulokset ja palkitseminen

Vinttikoirajuoksuissa kolme parasta koiraa palkitaan. Palkintona ei juuri koskaan ole rahaa, vaan mitaleja, ruusukkeita, erilaisia kunnialaattoja tai esim. mantteleita ja muita käyttötarvikkeita. Kilpailun järjestäjä on velvollinen ilmoittamaan järjestämänsä kilpailun tulokset liitolle. Vasta, kun tulokset löytyvät liiton tulossivulta, ne ovat virallisia.

Sivun alkuun


Matkat

Yleisimmin juostavat matkat ovat 480m ja 280m, mutta yleistymässä on myös 350m.

Sivun alkuun


Kilpailuluokat

Kisat ovat aina joko yhdelle rodulle tai kaikille roduille avoimia (katso lista roduista).

Kussakin ratajuoksulähdössä voi juosta enintään 6 koiraa jotka ovat kaikki saman rotuisia, joten joskus samalle rodulle yhtä pitkiä matkoja saatetaan joutua järjestämään useampikin. Jos lähtöjä (luokkia) on ollut useita, kaikkien kolme parasta koiraa juoksevat vielä kerran toisiaan vastaan, vasta nyt selviävät lopulliset sijoittujat, esim. 1a-luokan voittaja saattaakin nyt hävitä oman luokkansa 3. sijoittuneelle.

Sivun alkuun


Erikoiskilpailut

Erikoiskisoja, kuten erilaisia cupeja saatetaan myös järjestää. Yhteistä niille kaikille on, että jokaisessa on vähintään kolme ja enintään kuusia osakilpailua sekä finaali.

Kerran vuodessa juostaan Derby (2-5 vuotiaille), Kuninkuusjuoksut (3-vuotiaat) ja Veteraanimestaruus (6-> vuotiaat).

Kaikki edellä mainitut erikoiskilpailut järjestää VVUL omalla radallaan, joten jos haluat järjestää omat kilpailusi, et ainakaan toistaiseksi voi anoa mitään kyseisistä kilpailuista pidettäväksesi.

Sivun alkuun


Etusivu | Sivun alkuun