Tällä sivulla sinulla on mahdollisuus tutustua Melathiin. Täällä siis esitellään Melathin lähipiiriä, historiaa, kasvatusperiaatteita jnejne. Nämä on vain ja ainaostaan lukemista varten kirjoitettu, joten toivottavasti luette nämä pituudesta huolimatta.

Rakennukset
> Pohjapiirros(click)
Päärakennus on remontinmyötä suurentunut, ja siinä on kaksi kerrosta. Talo on muuten täysin samanlainen kuin muutkin talot, paitsi että meillä on pentuhuone, koiranruokavarasto, trimmaushuone, hoitohuone ja toimisto. Muuten talo on siis muiden kaltainen, koska itse siinä asun. Päärakennuksen vieressä on koirien tarhat. Koirat eivät ole tarhoissa ympärivuoden, mutta kesän koirat viettävät ulkosalla asuen. Talvella koirat elelevät kanssamme päärakennuksessa.

Ympäritö
Koiria ulkoilutetaan 2-5 kertaa päivässä kenneliä ympäröimässä maastossa. Pennut kun tarvitsevat enemmän ulkoulukäyntejä, mutta pääasiassa silloin pennut ovat suurella aidatulla pihallamme. Agilitykenttä meillä on aivan omastatakaa. Agility kenttää voidaan tarvittaessa käyttää myös näyttely ja toko käytössä. Metsää on lähellä, jossa koirat saavat käydä JOKA lenkillänsä juoksemassa vähintään 20 min(koirat pyritään opettamaan vapaana olemiseen). Myös järvi(katso pohjapiirros) on kovassa käytössä kesäaikaan, ja miksei talvellakin jäällä kävellen. Myös peltoja on lähellä, ja niilläkin lenkkeillään pellon omistajan luvalla.

Historiaa
Melath on ollut pystyssä vuoden 2003 marraskuusta, aloittaen ensin kaikkia rotuja kasvattaen. Sen jälkeen roduiksi tuli shetlanninlammaskoira ja pitkäkarvainen collie. Sheltit kuitenkin karsiutuivat hyvin pian pois, ja niiden tilalle tuli muutaman viikon päästä lyhytkarvaiset colliet. 2004 huhtikuussa lk collietkin saivat lähteä, ja tilalle tuli kerrynterrierit, jotka ovat yhä osa kasvatustamme. 2004 toukokuun loppupuolella Melath sai uuden osoitteen, ja samalla uuden, keväisemmän ulkoasun. 2004 toukokuussa tuli myös lisäystä rotuihin. Pehkojen ja kerryjen kaveriksi astuivat ceskyterrierit ja bordercolliet. 2004 kesäkuussa taas muutoksia roduissa. Melath jätti kasvatettavakseen kerrynterrierit ja ceskyterrierit. Myös pientä remottia ja kesälomaa oli tähän aikaan.

Ikääntyminen
Ikääntymiseen minulle ei niinkään ole mitään kaavaa. Yleensä koirat menevät suoraan aikuiskuville, harvemmin kisaan pentuluokissa. Koirat ikääntyvät siis vähän niin ja näin. Yleensä uroksien ja jo pentuja saaneen uroksen/nartun ikääntyminen on hieman hitaampi kuin vielä pentuja saamattoman nartun ikääntyminen.

Kasvatus
Melath pyrkii aina kasvattamaan koirista niiden rotumääritelmän mukaisia koiria. Myös kasvattiemme vanhemmat ovat aina mahdollisimman paljon rotumääritelmää vastaavia, hyväluonteisia koiria. Yleensä vanhemmilta vaaditaan myös eri lajien tuloksia, mutta vähintään näyttelyistä laatumainintaa EO. Kasvatit myös myydään vain aktiivisiin, pysyviin ja hyviin koteihin, joissa kasvattin elämä on mahdollisimman hyvä. Melathiin on myös pyritty hankkimaan hieman myös virtuaalimaailmassa tuntemattomampia rotuja, jotka ovat kuitenkin kohtuullisen yleisiä IRL(In Real Life = Oikeassa elämässä), joten myös muutamien rotujen yleistäminen on Melathin kasvatusperiaate.