Tavallinen HTML-dokumentti.
JavaScript-harjoitelmani: Tie JavaScriptin alkeisiin.
Kulttuurisillan jäsentiedote s-1996 tammikuussa 1997 koonnut Esko Marjomaa Edellisen jäsentiedotteen ilmestymisestä on nyt kulunut sopivasti aikaa. Joidenkin jäsenten mielestä aikaa on vierähtänyt suorastaan riittävästi, mutta sellaiset jäsenet eivät liikaa arvosta toisten saamattomuutta. Viivästymiselle on toki olemassa tiedotteen kokoajan omia syitä, mutta niistä tuonnempana. Eritoten seuraavassa vuosikokouksessa, joka järjestetään Tampereella ensi toukokuussa. On ilmennyt aikamoista kiinnostusta yhdistyksen toimintaan, joten siksikin tämä tiedote tulee kuin tilauksesta. Kulttuurisilta r.y. perustettiin Turussa toukokuun 20:ntenä 1995. Yhdistyksen sääntöjen olennaisimmat kohdat ovat seuraavat: [...] 2 § Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja ylläpitää kulttuurin ja sen reuna-alueiden tutkimusta ja harrastamista rakentamalla ja vahvistamalla erityisesti ylä- ja alakulttuurin ("elitistisen" ja "roskakulttuurin") välistä siltaa. [...] 3 § Jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä vain yhdistyksen hallituksen jäsenen kutsusta. Yhdistyksen varsinaiset jäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus. [...] Jäsen katsotaan eronneeksi [...] siinä tapauksessa, että hän on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta kahden vuoden ajalta. [...] Yhdistyksellä on oikeus erottaa jäsen mikäli tämän katsotaan toimineen yhdistyksen hengen ja sääntöjen vastaisesti. 4 § Yhdistyksen hallitus Yhdistyksen asioita hoitaa yhdistyksen hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja ja kolme muuta jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Vuosikokous ottaa [= valitsee halukkaista...] sihteerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt. [...] 8 § Yhdistyksen kokoukset Yhdistyksen vuosikokous pidetään hallituksen määräämänä päivänä toukokuussa. [...] Yhdistyksen alkutaipale on ollut ruusuinen. Ideoita on heitelty ja saatu muhimaan. Varsinainen ensimmäinen julkinen voimainkoitos oli viime maaliskuussa järjestetty "Sarjakuvia, kuvia ja kuvasarjoja" -tapahtuma. Tapahtumahan järjestettiin Turun Kulttuurikeskuksessa ja se koostui sarjakuvanäyttelystä ja sarjakuva-aiheisista esitelmistä. Tapahtuman erityistarkoituksena oli raja-aitojen kaataminen sarjakuvan "sisällä". Saadusta palautteesta päätellen ideoita on lisää muhimassa. Päätavoitteina tapahtuman järjestämiselle olivat kuitenkin seuraavat: (1) edistää ennakkoluulotonta suhtautumista sarjakuvaan sen eri muodoissa, ja (2) tuoda yhdistys esiin. Näissäkin tavoitteissa onnistuttiin yli odotusten. Kävijämäärä ja yleisön kommentit lämmittivät varmasti muitakin tapahtuman järjestämiseen osallistuneita kuin varsinaisia näytteillepanijoita. Tapahtuman (ja yhdistyksen) saama julkisuus oli myös yllättävää: Järjestämämme lehdistötilaisuus kokosi paikalle mm. paikallis-TV:n, kolme radioasemaa ja lukuisan määrän sanomalehdistön edustajia. Tiivistäen voisi sanoa, että tiedostusvälineiden antama kuva näyttelystä oli juuri sellainen, mitä näytteillepanijat alunperin toivoivat - eli että neljä sangen erilaista lähestymistapaa sarjakuvaan mahtuvat samoihin raameihin, ja että varsinaiset kokijat (yleisö) rikkovat nuo raamit. Näyttelyn avajaisista järjestäjät saivat jo paikan päällä runsaasti mielihyvää. Näytteillepanijoita ilahdutti erityisesti satapäinen yleisö. Ansaitsemaansa kiitosta saivat myös keittiöhenkilökunta ja illan bändi sekä ihmisiä erityisesti viehättänyt tanssiesitys. Avajaisten jälkeen järjestetystä illanvietosta muodostui, karkeasti luonnehtien, tilaisuus, jollaista eivät muut yhdistykset osaa järjestää. Puheenjohtajan tylsähkön mutta lyhyen puheen jälkeen seuranneet musiikki- ja tanssiesitykset virittivät osallistujat juuri sellaiseen tunnelmaan, johon järjestäjät olivat varautuneetkin. Erikoismaininnan tässä suhteessa ansaitsee yhdistyksemme varapuheenjohtaja Vesa Toukomaa, joka käynnisti yhdistyksen jäsenhankinnan omaperäisellä houkutustaktiikalla. Eritoten Vesan hellyttävät serenadit saivat monen - aluksi ehkä hieman arastelevan - yhdistykseen jäseneksi pyrkivän riemurinnoin ilmoittautumaan halukkaaksi Kulttuurisillan toimintaan. Sarjakuva-tapahtuman onnistumisesta järjestelytoimikunta saa kiittää kutsutun näytteillepanijaporukan lisäksi onnistunutta yhteistyötä Turun Sarjakuvaseuran kanssa sekä Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen Rahastoa tuiki tarpeellisesta rahallisesta tuesta. Menneenä syksynä yhdistys järjesti myös yhdistetyn vuosi- ja syyskokouksen Turun Räntämäessä. Seuraavalle sivulle on poimittu olennaisimmat pykälät kokouksen pöytäkirjasta. Jäsenten toivoma jäsenluettelo on myös pistetty mukaan. Jäsenluettelon saamiseksi ajantasalle yhdistyksen sihteeri toivoo seuraavaa: Mikäli jäsen haluaa osoite- tai muihin semmoisiin tietoihinsa muutoksia, ilmoitus niistä saapuu osoitteeseen Esko Marjomaa Joensuun Kulttuurisilta Torikatu 1 80100 Joensuu On myös mahdollista ilmoittaa muutoksista puhelimitse: 049 818 441 Otteita Kulttuurisilta r.y.:n yhdistetystä vuosi- ja syyskokouksesta syyskuun 10:ntenä 1996, klo 18.00 - 21.45, Turun Räntämäessä: § 9 Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Petri Katajarinne. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Jorma Hyttinen, Outi Katajarinne, Esko Marjomaa, Ritva Nevalainen ja Vesa Toukomaa. Hallituksen varajäseniksi valittiin Minna Knif ja Paula Knif. Uuden hallituksen pikakokouksessa tehtiin seuraavat päätökset: 1. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Vesa Toukomaa. 2. Yhdistyksen rahastonhoitajaksi valittiin Ritva Nevalainen 3. Yhdistyksen sihteeriksi valittiin Esko Marjomaa. § 10 Yhdistyksen tilintarkastajiksi valittiin Johnny Dahlqvist ja Aulikki Oksanen. Varatilintarkastajiksi valittiin Kirsi Lumatjärvi ja Pekka Lumatjärvi. § 11 Kokouskutsussa mainitut muut asiat: ... - päätettiin tilata yhdistyksen paitoja aina yhdistyksen järjestämien suurempien tapahtumien yhteydessä § 12 Muut esille tulleet asiat: 1. Esko Marjomaa velvoitettiin toimittamaan syksyn 1996 jäsentiedote. 2. Petri Katajarinne ja Esko Marjomaa lupautuivat suunnittelemaan yhdistyksen jäsenkortin. 3. Keskusteltiin Osuuskunnan perustamisesta. 4. Keskusteltiin Osuuskunta-ideaan liittyvästä yhdistyksen mahdollisen kurssikeskuksen perustamisesta. 5. Sani Liljenbäck lupautui selvittämään mahdollisuuksia järjestää Turussa syksyllä nuorten sarjakuvakurssi. Yhdistetyssä vuosi- ja syyskokouksessa hyväksyttiin myös toimintasuunnitelma vuodelle 1997. Toimintasuunnitelmahan on vain suunnitelma, joten aktiivisuutta sen toteuttamisessa ja erityisesti pidemmälle viemisessä tarvitaan. Toimintasuunnitelma vuodelle 1997 1. Yhdistys teettää paitoja myytäväksi järjestämiensä tapahtumien yhteydessä. Käytännön järjestelyistä vastaa Jorma Hyttinen, jolle asiasta kiinnostuneet voivat esittää ideoitaan ja jolta halukkaat voivat paitaa tilata. 2. Yhdistys järjestää Turussa syyskuussa 1997 Turun vanhan suurtorin alueella "Minä-festivaalin", jossa kulttuurin eri osa-alueiden tekijät esittävät oman minäkuvansa taiteen keinoin. Festivaalin vastuuhenkilönä toimii yhdistyksen puheenjohtaja Petri Katajarinne, jolta saa tapahtumaa koskevaa lisäinformaatiota ja johon ideoita omaavat tai esiintymishaluiset voivat ottaa yhteyttä. 3. Yhdistys suunnittelee Dualismi-tapahtuman järjestämistä. Ideoita omaavia pyydetään ottamaan yhteyttä tapahtuman koordinoijaan, puh.joht. Petri Katajarinteeseen. 4. Yhdistys on suunnittelemassa Autiokylä-projektin käynnistämistä. Tarkoitus on (EU:n rahoituksen turvin tai muilla keinoilla) saattaa toimintakelpoisiksi ja eläviksi yksi tai useampi Euroopassa sijaitseva autioitunut kylä, talorykelmä tai isohko rakennus (esim. koulu tai vastaava). Yhtenä vaihtoehtona on tullut esiin mm. eräs Portugalin Alentejon maakunnassa sijaitseva autiokylä, jonka kunnostamisesta käytävät neuvottelut on aloitettu kesällä 1996. Muita mahdollisia kohteita ovat esim. Suomessa sijaitsevat LEADER II -alueet. Asiasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä yhdistyksen sihteeriin. 5. Autiokyläprojektiin läheisesti liittyvänä yhdistyksen ensisijaisempana hankkeena on kuitenkin yhdistyksen "kurssikeskuksen" suunnittelu. "Kurssikeskus" tulisi toimimaan ensisijaisesti paikkana, jossa yhdistyksen jäsenillä on ensisijainen oikeus työskennellä tai hakea uusia virikkeitä työtään varten. Toimintaansa varten tarvitsemansa rahoituksen kurssikeskus hankkisi pääasiassa vuokraamalla paikkaa erilaisten kurssien järjestämistä varten. Jäsenistön omat kurssi-ideat asetetaan ensisijalle. Yhdistyksen jäseniltä toivotaan ehdotuksia kurssikeskuksen paikaksi ja toiminnan sisällöksi. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä yhdistyksen puheenjohtajaan tai sihteeriin. 6. "Kurssikeskuksen" toiminnan pyörittämiseksi tarvitaan kuitenkin jokin vastuullinen instanssi, joten yhdistys onkin suunnittelemassa Osuuskunnan perustamista. Osuuskunta huolehtisi myös mm. yhdistyksen järjestämien tapahtumien taloudesta. Täsmällisen toimintaidean kehittämistyöryhmään kuuluvat Jorma Hyttinen, Outi Katajarinne, Petri Katajarinne, Esko Marjomaa ja Ritva Nevalainen, joihin asiasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä. 7. Yhdistys painattaa keväällä 1997 jäsenkortit, joiden suunnitteluvastuu ja käytännön järjestelyt kuuluvat puheenjohtajalle ja sihteerille. 8. Yhdistys ylläpitää taidepajaa Turussa kesällä 1997 Taiteiden yö -tapahtuman yhteydessä. Taidepajan sisällöllisen annin koossapidosta vastaa Jorma Hyttinen, joka ottaa mielellään vastaan toteuttamiskelpoisia ideoita. 9. Yhdistyksen sihteeri on sihteerinä myös "uussanakirjaa" toimittavassa työryhmässä, johon kuuluvat mm. Antti Knif, Pekka Lumatjärvi, Kristo Suokko, Jussi Tuurna ja Petri Äijälä. 10. Pekka Lumatjärven johdolla suunnitellaan Joensuu 1974 -näyttelyn järjestämistä Joensuussa kesällä 1997. Näyttelyn tarkoituksena on ilmaista, millaiset ihmisten elämään liittyvät asiat eivät ole muuttuneet. 11. Petri Katajarinne järjestää yhdessä sosiaaliantropologi Heli Uusikylän kanssa Bangladesh-aiheisen etnografisen näyttelyn Turkuun syksyllä 1997. Näyttelyn yhteyteen pyritään järjestämään eri yhteistyökumppaneiden kanssa mm. intialaisen elokuvan päiviä ja tieteellistä seminaaria tai luentosarjaa. Kasvisravintolaan on suunnitteilla intialaisen ruuan teemaviikko. Seuraavan tiedotteen (1/1997) tekijä saa toivoa jäsenten kertovan mahdollisimman seikkaperäisesti toiminnastaan ja kiinnostuksen kohteistaan, jotta tiedote 1/1997 olisi edellisiään näyttävämpi ja sisällyksekkäämpi. Tämän tiedotteen tekijään voi asian tiimoilta ottaa yhteyttä, miten vain. Sokerina pohjalla on yhdistyksen pankkitiliyhteys. Halutessasi olla Kulttuurisillan jäsen maksat 30 mk Suomalaisen Kulttuurin Päivään (28.2.) mennessä tilille Ålandsbanken, tilinumero: 660100-1209543 viestiksi kirjoitat Kulttuurisilta r.y. (vähintään) nimesi! Emmauksenkatu 9 F 99 20380 Turku Kulttuurisillan jäsenluettelo 10.12.1996 nimi arvo tai ammatti osoite puhelin --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Blinnikka, Päivi erikoissuunnittelija Santalahdentie 9 C 2, 33230 Tampere Dahlqvist, Johnny näyttelijä Fredrikinkatu 66 A 3, 00100 Helsinki 09-442887 Flykt, Jussi Laivateollisuudenkatu 26 C 72, 20240 Turku 02-2402436 (k); 02-2738380 (t) Haapanen, Outi Torninkatu 1 b B 9, 20100 Turku 02-23376176? Halonen, Eila Rauhankatu 1 C A 15, 20100 Turku 02-2515543 Hyttinen, Jorma taidemaalari Emmauksenkatu 10 A 2, 20380 Turku 02-2371786 (k); 050 5908821 (t) Karjalainen, Liisa Tiilentehtaankatu 8-10 A 10, 20810 Turku 02-2343282 Katajarinne, Outi opiskelija Emmauksenkatu 9 F 99, 20380 Turku 02-2539946 Katajarinne, Petri fil.maist. Emmauksenkatu 9 F 99, 20380 Turku 02-2539946 (k); 09 14801 (t) puh. joht. Kavaja, Aila Linnankatu 26 A 10, 20100 Turku 02-2332263 Keinonen, Jukka Outokumpu Knif, Antti opiskelija Junailijankatu, Helsinki Knif, Minna taidekäsityön opett. Pirkankatu 33 H 2, 33230 Tampere 03-2221969 Knif, Paula opiskelija Kristiinankatu, Turku Kosonen, Päivi opiskelija Merimiehenkatu, Joensuu Kulkuri osoite tuntematon Liljenbäck, Sani free lance -toimittaja Turku 02-2378283 Marjomaa, Esko tutk.ass. Torikatu 1, 80100 Joensuu 013-228487 (k); 049 818 441 (t) siht. Mähönen, Katri Satakunnantie 15 A 8, 20300 Turku 02-2502501 Mähönen, Markku Satakunnantie 15 A 8, 20300 Turku 02-2502501 Nevalainen, Ritva fil.kand. Emmauksenkatu 10 A 2, 20380 Turku 02-2371786 rahastonhoitaja Niemelä, Kari Halosenranta 2, 92100 Rovaniemi Oksanen, Ani toimintaterapeutti Turku 02-2378283 Rantanen, Leena tutkija Kunnallissairaalantie 40 b D 29, 20810 Turku Riihonen, Riitta Kuulijantie 18, 00730 Helsinki Satokangas, Kyösti Talikkokatu 6 D 32, 20450? Turku 02-2377369 Sirkka, Esa Takalankatu 7, 20540 Turku Suokko, Kristo muusikko Tampere Toukomaa, Vesa kuvanveistäjä Pirkankatu 33 H 2, 33230 Tampere 03-2221969 varapuh. joht. Tuurna, Jussi free-lance-muusiko Vasenkari, Maria tutkija Kupittaankatu 122 as. 1, 20810 Turku Ylikoski, Maria Yo-kylä 13 A 6, 20540 Turku Äijälä, Petri muusikko Frantsinkatu, Turku Jäsenmaksunsa maksaneille postitetaan kutsu yhdistyksen vuosikokoukseen. Seuraavan tiedotteen (1/1997) tekijä saa toivoa jäsenten kertovan mahdollisimman seikkaperäisesti toiminnastaan ja kiinnostuksen kohteistaan, jotta tiedote 1/1997 olisi edellisiään näyttävämpi ja sisällyksekkäämpi. Tämän tiedotteen kokoajaan voi asian tiimoilta ottaa yhteyttä, miten vain. Sokerina pohjalla on yhdistyksen pankkitiliyhteys. Halutessasi olla Kulttuurisillan jäsen maksat 30 mk Suomalaisen Kulttuurin Päivään mennessä, s.o. 28. 2. 1997, tilille Ålandsbanken, tilinumero: 660100-1209543 viestiksi kirjoitat Kulttuurisilta r.y. (vähintään) nimesi! Emmauksenkatu 9 F 99 20380 Turku
Oletko eksyksissä?
Opening