HIFK antoi tylyn oppitunnin
Tapparan 1-3-tappioon päättyi yli viiden vuoden kotitaika ja samalla meni kotietu
JääkiekkoiluHIFK kävi antamassa tehokkaan oppitunnin pudotuspelijääkiekkoilusta Tapparalle, jolta se näytti välivuodessa unohtuneen. ![]() Viiden vuoden välein. Mika Kortelainen tuuletti viimeksi voittoa Tapparasta Tampereella yli viisi vuotta sitten. Juhlan kunniaksi Kölli teki voittomaalin. (Kuva: Ilkka Laitinen - Aamulehti) Tappara avasi SM-liigan pudotuspelit runkosarjavaihteella, kun taas helsinkiläiset jyräsivät niin kuin ratkaisupeleissä pitääkin. HIFK:n 3-1 (1-1, 2-0, 0-0) -voitto merkitsi samalla Hakametsän pitkän taian murtamista. Viisi ja puoli vuotta ei ehtinyt aivan täyttyä siitä, kun IFK on viimeksi tuulettanut voittoa Tapparaa vastaan Tampereella. Silloin, 29. lokakuuta 1994, helsinkiläisvoittoa oli juhlimassa myös Mika Kortelainen. Eilen ''Kölli'' viimeisteli voittomaaliksi jääneen 2-1-osuman. - Siitä edellisestä voitosta ei kyllä ole jäänyt minkäänlaista muistikuvaa, naureskeli 32-vuotias helsinkiläislaituri. - Enkä minä oikein tiedä, voiko tätä sanoa otteluvoitoksi. Pudotuspelisarja on tavallaan yksi ottelu ja tämä peli oli vasta sen ensimmäinen erä, muotoili Kortelainen. Voitto-osumaa mies survoi useampaan kertaan ennen kuin kiekko liukui Jason Muzzattin varjelemaan maaliin. - Sain ''Veikolta'' (Mika Nieminen) lättysyötön ja päätin, että tätä tilannetta en hukkaa. Minullahan oli jo siinä hiukan aiemmin mainio paikka, mutta sen minä tuhrin. Kokenut laitahyökkääjä tunnusti, että Tappara ei ollut ihan odotetussa vireessä. - Ne oli hermona. Niin mekin alussa, mutta sitten peli vapautui. Kortelainen myönsi, että Tapparan kotitaian murtaminen ja samalla kotiedun poisotto maistui makealta ja siihen oli erityisesti keskitytty. - Mutta tästähän pelit vain kovenevat ja Tappara on edelleen ennakkosuosikki... Lähtökommentin saatteeksi tuli niin ilkeä virne, että ainakaan Kortelaisella ei ole asennevaikeuksia. Itseluottamuskin nousi voitosta monta pykälää niin kuin koko joukkueella. HIFK:n valmentajan Ismo Lehkosen oli selvästi vaikea pitää pokeri-ilmeensä ottelun jälkeisissä riemutunnelmissa. Mies pysyikin lehdistötilaisuudessa hyvin lyhytsanaisena. - Taisteluvoitto. Iso taisteluvoitto. Hieno joukkue. Tapparan valmentaja Jukka Rautakorpi oli mietteliäs ja vuolassanaisempi. - Alussa saattoi olla ylilatausta, minkä otan omaan piikkiini. Ottelun vanhetessa alettiin voittaa kamppailuja, mutta tuttuun lentoon peli ei noussut. - Masentavaa, että HIFK:n maalit olivat tuttuja juttuja. Niitä kuvioita oli kyllä etukäteen opiskeltu, mutta silti se vain kykeni tekemään samat jutut uudelleen, harmitteli Rautakorpi. Valmentaja muistutti, että Tapparallakin oli muutama avopaikka toisessa erässä. Pudotuspeleissä vain ei lasketa paikkoja, vaan maalit. Ilman HIFK-vahti Parris Duffusin lahjaa Aleksander Barkoville kirvesrintojen tehoksi olisi eilen jäänyt pyöreä nolla. Esimerkiksi joukkueen runkosarjan paras maalintekijä, 25 osumaa laukonut Roman Meluzin pehmeni kovan helsinkiläispuolustuksen keskellä melkoisen saamattomaksi. HIFK:n pudotuspelioppitunti oli niin tyly, että luulisi Tapparan saaneen kotiläksyt kuntoon kerralla. Lauantaiseen Helsingin otteluun lähdettäessä kenelläkään ei liene mielessään tilastohaihatteluja.
|