Jukka Lankinen

Tästä alkoi Määtän elokuvadynastian taival

[Valokuva: Lammasperä]

Teeren (Teirin) tilan hirsinen päärakennus Kuhmon Lammasperässä. Vikki Määttä on kertonut pojalleen Rainerille elämästä tällä lähes 1700 hehtaarin tilalla. Elettiin omavaraistaloudessa: kaikki välttämätön pyrittiin tekemään omin käsin ja metsästys, kalastus ja maanviljelys työllisti koko perheen. Ajoittain palkattiin lisäapua. Tila oli oma "valtakuntansa": rakennus- ja polttopuut saatiin omilta mailta. Myös tervaa poltettiin ja soudettiin isoilla veneillä Ouluun. Vikki Määtän mieleen oli jäänyt erikoinen talvinen lämmityskeino: suuren pirtin kookasta tulisijaa lämmitettiin kokonaisilla puunrungoilla työntämällä niitä tuleen sitä mukaa, kun ne paloivat - samalla periaatteella toimi Määttien myöhempien elokuvateattereiden kaarilamppujen hiilien syöttö. Vikki ja Erkki Määtän erityisen hyvät käsityötaidot periytyivät todennäköisesti jo lapsuuskodin monenlaisista puuhista. "Elävän kuvan kipinä" lienee kuitenkin syttynyt vasta Tampereella.

Kuhmoniemeltä Tampereen kautta Vesilahdelle

[Valokuva: Vesilahti, Päärakennus] [Valokuva: Vesilahti, Riihi]

Vesilahden Kuusiston päärakennus ja riihi. Rainer Määttä syntyi täällä vuonna 1932.


Takaisin hakemistoon Ylös: Määtän Elokuvadynastia Lähetä sähköpostia