Kuhmolainen 27.9.94
Otsikon kysymys on mielenkiintoinen. Onko Kuhmossa yleensäkään tarvetta parempaan elokuvaan tai elokuvateatterin tarvetta muuna kuin ajanvietteenä?
Olen yhdeksän vuoden ajan kulttuurikaupungin elokuva-alan ilmiöitä harrastuspohjalta seurannut. Puuha on suonut vapaapaikan ilmiöiden seuraamiseen ja antanut kokemuksia, jotka joskus saattavat voittaa kauniin ja ylevän vision, lausunnon tai teorian.
Jos tahtoisimme vastata kysymykseen, voiko yleisöä kasvattaa arvostamaan ja katsomaan "parempia" elokuvia, voisimme kuvitella teatteria, jonka ohjelmiston taso pyrittäisiin pitämään mahdollisimman korkeana. Yleisön olisi tyydyttävä tähän yhteen teatteriin. Kavisikö yleisö elokuvissa, olipa ohjelmisto mikä hyvänsä?
Aikanaan, ennen televisiota, videota, uima- ja jäähalleja, nuorisotaloa ja diskoja, vastaus olisi epäilemättä ollut myönteinen. Kuhmossa toimineen "Korpilinna"- teatterin elokuvakohtaiset kävijämäärät olivat 1950- luvulla poikkeuksetta lähellä kolmeasataa, olipa ohjelmisto mikä hyvänsä. Elokuvateatteri oli keidas, jonne kansa janosi. Nyt tilanne on kokonaan toinen.
Edellämainittujen seikkojen ilmaantumisen jälkeen elokuvayleisö on nuorentunut. Se taas määrää hyvin pitkälle, mikä käy kaupaksi. Kieltokynnysikää lähestyvä ja sen juuri sivuuttanut nuori arvostaa pauketta ja säpinää enemmän kuin rakentavampaa, mutta ikäväksi koettua "hyvää" ohjelmistoa. Ennen murrosikäiset ahmivat dekkareita ja tutustuivat kavereiden kanssa salaa uskallettuihin painotuotteisiin. Biologinen ihme kai olisi, jos nykyään olisi toisin. Aikuisväestö jää iltaisin kotiin, turruttimensa ääreen. Arvonsa tuntevat tenavat taas karttavat nuoremmille ikäluokille sallittuja elokuvia kuin ruttoa. Kiellettyyn pyritään vaikka takaoven kautta. Ollaan tavallaan loukussa: jos yleisö ei saa haluamaansa ohjelmistoa, se jää pois.
Illuusiot karisevat realiteettien myötä. Kuvaavana esimerkkivuosien varrelta eräiden "hyvien" elokuvien katsojamäärät Kuhmossa:
Matti Kassilan "Jäähyväiset presidentille" - 29
Agnieszka Hollandin "Salainen puutarha" - 27
Taavi Kassilan "Petos" - 27
Åke Lindmanin "Harjunpää ja kiusantekijät" - 24
Woody Allenin "Hannah ja sisaret" - 20
Brian de Palman "Carlitos Way"- 12
Andrei Tarkovskin "Uhri" - 10
Jonathan Kaplanin "Bad Girls" - tähän mennessä 9
Francis Ford Coppolan "Musta ori" - 3
Emil Custurican "Isä on työmatkalla" - ei ainuttakaan!
Keskimääräiseksi laskennalliseksi kannattavuusrajaksi on saatu noin sata katsojaa. Tämän kävijämäärän alle jäävän kulttuuripalvelun (Kuhmossa noin puolet esitetyistä elokuvista) järjestäminen on hyväntekeväisyyttä. Elokuvateatterilla ei - eräiden kaupungin tukien ja takuiden varassa ylläpidettyjen kulttuurilaitosten tapaan - ole olemassa rahastoja tai budjettivaroja, joilla vähän katsojia saaneiden elokuvien esittämisestä koituvat tappiot katettaisiin. Löytyykö nyt ymmärtämystä yksipuoliseksi väitetylle ohjelmatarjonnalle?
Kansalaisopiston elokuvapiiri pyrkii ansiokkaalla tavalla täyttämään ohjelmistotarjontaan jääviä aukkoja. Sen kävijöistä yli puolet on lähtöisin muualta kuin Kuhmosta. Mistä tämä kertoo?
Etsittäessä vastausta otsikon kysymykseen, joudutaan toteamaan, ettei elokuva- ja laajemmin ymmärretty viestintäkasvatus voi toteutua yksistään elokuvateatterin varassa. Tarvitaan yhteistyötä koulujen ja muiden kasvatusinstituutioiden sekä kulttuuribyrokraattien välillä. Elokuvaväellä toki on vastuunsa tuotteen valmistajana ja tarjoajana. Katselutottumusten muokkaajana edellä mainitut tahot voivat kuitenkin osaltaan toimia.
Toivon, että uusia opetussuunnitelmia valmisteltaessa otetaan perusteellisesti harkittavaksi kuvallisen viestinnän opetuksen osuus ja taattaisiin viestintäkasvatuksen kehittämismahdollisuudet: opetusvälineet ja materiaalit sekä opettajien koulutus. Päättäjien ja virkamiesten erityisessä suojeluksessa olevien musiikin ja teatterin lisäksi kulttuurikaupungissa tarvitaan muutakin taidetta ja taidekasvatusta. Kaikki eivät ole kiinnostuneita erätaidoista ja urheilusta. Visiona kangastelee sukupolvi, joka harrastaisi vapaa-aikanaan vaikkapa elokuvan tekoa ja katsoisi hyviä elokuvia. Pahempaa toki on aina tilalle: eivät keskiolut, pilis ja postilaatikkojen särkeminenkään niin kovin jaloja harrastuksia ole.
Jukka Lankinen