Nyt, kun olet selaillut nämä sivut läpi, olet varmaankin aivan törkeän kiinnostunut tietämään, kuka tai mikä nämä sivut on laatinut - as if. Huolimatta tästä, esitän pienen tarinan minusta ja elämänvaiheistani koulumaailmassa. Miksi koulumenestyksestä? Okei, se on kuiva aihe, mutta nämä sivut ovat lukiosta ja täten uskon, että oikeasti teitä kaikkia kiinnostaa tietää millainen olen ollut koulussa, kun kerran tänne tulitte.
Olen asunut suurimman osan elämästäni Laihialla. Siellä kävin niin ala- kuin yläasteenikin. Kirkonkylän ala-aste piirtyy muistoissani mukavana ja kaikin puolin hyvänä paikkana aloittaa koulutiensä. Jos yläasteesta aletaan kaivaa jotain oikeasti hyvää niin jos ei muuta siellä kypsyi ainakin päätös vaihtaa maisemaa, mikä käytännössä ilmeni IB:lle hakeutumisena. IB-ajastani olenkin tehnyt näillä sivustoilla kattavan selonteon joten sanottakoon, että siellä koulussa opiskelun ohessa tuli opiskeltua myös elämää. Vuoden 2001 kevät saapui salakavalasti ja sitä yhtäkkiä huomasi olevansa viimeisellä viidellä minuutilla viimeisessä YO-kokeessaan. Taisipa olla rakas äidinkielen paper 2 silloin käsittelyssä. Melkein huomaamatta olivat YO-kokeet ohi ja lukio käytynä ja olo oli outo, kun ei enää ollutkaan ohjeita siitä, mitä pitää tehdä (tai ei ainakaan vielä).
Ei sitä ihan tyhjän päälle pudonnut kirjoitusten jälkeen, sillä pääsykokeet yliopistoihin odottivat jo parin päivän sisällä viimeisen kokeen jälkeen. Itse suuntauduin vahvasti terveys- ja ympäristöaloille. Pohjana minulla oli kirjoituksista 37 pisteen todistus eli olin kirjoittanut kaikista aineistani 6:n ja saanut yhden lisäpisteen siihen päälle. Tällä tuloksella irtosi hyvin lähtöpisteitä ja yhtenä kauniina päivänä Provinssirockissa telttaa pystytellessä sain tietää, että olin päässyt lääkikseen. Tulevaisuuteni oli siis sijoitettu Kuopion yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan. Ennen Savoon lähtöä oli vielä hoidettava kansalaisvelvollisuus eli armeija. Tässä vaiheessa kehotan kaikkia teitä poikia / miehiä hoitamaan armeijan pois heti lukion jälkeen, sillä siellä aivot pääsevät lomalle ja se on muutenkin helpointa hoitaa silloin pois. Käsky kävi Säkylään, mistä astelin ulos jälleen kerran kauniina heinäkuisena päivänä vuonna 2002 reservin lääkintäaliupseerina. Aika armeijassa meni suhteellisen nopeasti ja sanoisin, että ei se mitään juhlaa aina ollut, mutta hyvä kokemus.
Ja mitä minä teen nyt? Nykyään asun Kuopiossa neljän hengen solussa melkein maailman katolla Neulamäessä. Jos olen maininnut, että lukiossa se elämä vasta alkoi niin yliopistossa elämän verso on puhjennut täyteen kukkaan. Toisin sanoen jos juuri sinä, joka siinä tätä luet, mietit sinun alaasi niin muista sitten hakeutua yliopistoon opiskelemaan kiinnostuksesi kohdetta. Opiskelu täällä on suhteellisen tiivistä, mutta IB:n käyneenä se tuntuu suhtellisen luontevalta eikä aiheuttanut vakavaa kulttuurishokkia. Hirveästi sitä puhutaan, että lääkiksessä opiskelu on kovaa ja sinne ei pääse normaali ihminen. Ensinnäkin, koen itseni, kuten lähimmäisenikin, keskiverto normaaliksi ihmiseksi. Totta kai se on totta, että jotain menestystä koulussa se on vaatinut, että olen täällä, missä olen, mutta normaalilla työllä se on hankittu. Kaiken olen joutunut opettelemaan ja lukemaan kuten muutkin. Mitä siihen medisiinareiden opiskelutahtiin tulee niin en usko, että me sen enempää opiskelemme kuin muut. Kaikilla aloilla yliopistossa joutuu lukemaan välillä tosissaan, että emme me mitään muita ylempiä ole millään mittarilla opiskelupuolella. Vapaa-aika taas on ihan eri asia. Oma ainejärjestömme, KuoLO, on eittämättä suurin ja paras koko yliopistossamme. Yhteenvetona voidaan sanoa, että kyllä kannatti viettää iltoja esseiden ja lab reportien parissa IB:llä, sillä nyt on todellakin palkanmaksun aika. :)
Täten haluan toivottaa onnea opiskeluissasi ja erityisesti onnitella jos olet valinnut IB-lukion, sillä se koulu todellakin kannatti minun kohdallani - toivottavasti sinunkin.