Emil Heinäaho  2B

 

2. Godot – ongelma ja odottamisen ongelma

 

 ”Huomenna hän tulee” on Samuel Beckettin vuonna 1949 kirjoittama mestarillinen tragikomedia. Näytelmä kertoo kahden kulkurin, Vladimirin ja Estragonin, elämästä. Erikoista näissä kulkureissa on se, että heidän elämänsä ovat pysähtyneet. Heillä ei ole mitään muuta kuin aikaa. Ainut mitä he tekevät on odottaminen. Heidän koko odotuksen motiivina on herra Godot. Mikä saa Vladimirin ja Estragonin vain odottamaan herra Godot’ta? Miksi he eivät itse lähde etsimään häntä?

 

 ”Hänen pitäisi olla täällä.” Herra Godot’n pitäisi siis olla täällä, mutta hän ei ole. Vladimirin ja Estragonin ainoa vaihtoehto on vain jäädä odottamaan herra Godot’ta. Vladimir ja Estragon tietävät että hän tulee huomenna. Vaikka he eivät tiedä hänestä mitään muuta, he uskovat, että herra Godot’n tuleminen on loppu jollekin. Loppu heidän kulkurin elämälleen vai jollekin muulle? Sitä he eivät tiedä, mutta he uskovat, että heidän kannattaa jäädä odottamaan sitä. Vladimirin ja Estragonin ongelma on se, että he eivät tiedä mikä tai kuka on herra Godot. Itse asiassa he eivät edes tiedä mitä he häneltä odottavat. He odottavat vain sitä jotakin, joka ratkaisee heidän ongelmansa. Herra Godot on välistä heille kuin Jumala. Epätietoisuus verhoaa hänet näkyvistä niin yleisöltä kuin Vladimirilta ja Estragonilta. Ainoa tapa saada ongelma ratkaistua on istua puun luo ja odottaa, sillä herra Godot tulee huomenna.

 

”Godot’hon? Sidottuja Godot’hon? Mikä ajatus! Ei ikimaailmassa.” Godot’n odotus on sokaissut Vladimirin ja Estragonin. He eivät pysty näkemään, että he ovat odottamisen vankeja. Ainoa tapa, jolla Vladimir ja Estragon pystyisivät murtautumaan ulos ikuisesta odottamisestaan, olisi oman ongelman näkeminen. Jos he eivät huomaa ongelmaansa, he eivät voi myöskään poistaa sitä! Vladimirista ja Estragonista saa hyvinkin epätoivoisen kuvan huomatessaan, että he aina odottavat, mutta eivät tiedä tarkalleen ketä tai mitä he odottavat - he vain odottavat. Vladimir ja Estragon toivovat elämälleen muutosta, jonka he toivovat tulevan herra Godot,n mukana. He ovat jumiutuneet tähän pisteeseen. He haluavat muutosta, joka tulee herra Godot’n mukana, joka tulee vasta huomenna. Tilanne vaatisi Vladimirin ja Estragonin toimia, mutta he eivät ymmärrä että heidän pitäisi tehdä jotain. He luulevat, että elämä tulee heidän luokseen ja muuttuu, vaikka juuri heidän pitäisi mennä elämän luo ja muuttaa sitä. He eivät tee tätä, sillä herra Godot on luvannut tulla. Herra Godot’n odottaminen estää Vladimiria ja Estragonia tekemästä mitään mikä ei tapahdu puun luona. He puhuvat pois matkustamisesta, unelmista ja jopa hirttäytymisestä, mutta he eivät voi tehdä mitään ennen kuin herra Godot on tullut. Vasta tämän jälkeen he voivat tehdä mitä heitä itseään haluttaa. He asettavat herra Godot’n itsensä edelle, vaikka he eivät edes tiedä kuka Godot on. 

 

Vladimirin ja Estragonin odottamisen ikuiseksi tekee myös se, että he elävät ajattomassa putkessa. Tässä putkessa Vladimirin ja Estragonin elämä etenee hidastetussa, miltei pysähtyneessä tilassa. Heidän maailmassaan ei ole ajankäsitteitä. Heillä on vain päiviä ja niiden välissä öitä ilman päivien nimiä taikka päivämääriä. ”Entä jos hän ei tulekaan?  Me tulemme huomenna uudestaan.  Ja sitten ylihuomenna.  Mahdollisesti.” Vaikka herra Godot ei tulisi huomenna, Vladimir ja Estragon ovat valmiita tulemaan ylihuomenna. Heille huominen ei merkitse sitä mitä se yleensä merkitsee. Vaikka he puhuvat huomisista ja ylihuomisista, he puhuvat koko ajan samasta päivästä. He eivät pysty irtautumaan nykyisestä päivästä vaan jatkavat sen jauhamista. Heidän jokainen päivänsä toistaa itseään. Tämän rytmin muuttaminen vaatisi sitä elämän luokse menemistä, mutta Vladimir ja Estragon eivät pysty siihen, sillä he eivät näe tilassaan minkäänlaista ongelmaa. Huominen merkitsee heille jotakin joka on aivan lähellä, mutta se ei tule aivan vielä, mutta huomenna…

 

 Jatkuva odottaminen turhauttaa Vladimiria ja Estragonia. Hehän ovat kuitenkin siinä määrin normaaleja ihmisiä, että huomaavat kuinka tylsää pelkkä odottaminen on. Tylsät hetket he hoitavat heille ominaisilla teennäisillä sanaleikeillään. Yleensä he tyytyvät vain hokemaan samoja sanoja eri muodoissa. Aiheita heillä tuntuu riittävän, mutta loppujen lopuksi he puhuvat aina samalla tavalla. He vaihtavat sanoja lauseissaan, mutta lauseet ovat kuitenkin samoja. Puhe jauhaa paikoillaan kuten heidän. Kaikkeen mitä he tekevät tuntuu aina löytyvän vain yksi vastaus: ”Mitä me nyt teemme? Odotamme Godot’ta.” He eivät siis pysty tekemään mitään muuta kuin odottamaan sitä jotain, joka heidän mielestään tuo muutoksen heidän elämäänsä. Sitä jotain, josta he itse tulevat hyötymään. Nämä kaksi kulkuriahan ovat hyvinkin itsekeskeisiä, mikä paistaa heistä läpi näytelmän aikana.

 

 Vladimirin ja Estragonin elämässä on kuitenkin toivon pilkahduksia. Heidän luoksensa saapuu joka päivä poika. Poika on herra Godot’n lähetti, joka tulee aina kertomaan saman asian: ”Herra Godot pyysi minua sanomaan että hän ei tule tänä iltana mutta varmasti huomenna.” Tämä antaa Vladimirille ja Estragonille toivoa Godot’n saapumisesta. Näillä vaivaisilla sanoilla he jaksavat tulla joka päivä odottamaan herra Godot’ta. Poika ei koskaan tunne Vladimiria taikka Estragonia. Hän sanoo myös aina olevansa suorittamassa tehtäväänsä ensimmäistä kertaa. Poika siis elää koko ajan paikallaan kuvastaen Vladimirin ja Estragonin odotusta. Vladimirin ja Estragonin odotus ei koskaan edisty! Heidän sitoutumisensa odottamiseen estää myös esimerkiksi pojan seuraamisen. Tämä olisi helppo tapa saada selville missä Godot on ja mitä asiaa hänellä on. Vladimir ja Estragon ovat kuitenkin Godot’n orjia ja he ovat alistuneet siihen, että he odottavat herra Godot’ta eivätkä lähde itse jäljittämään häntä. He eivät tunne tätä tarpeelliseksi, sillä poikahan kertoo, että huomenna Godot tulee. Itse asiassa pojan repliikki kuuluu: ”Huomenna minä tulen.”

 

”Mitä jos luopuisimme hänestä?” Tämän toteuttaminen on mahdotonta Vladimirille ja Estragonille. He ovat jääneet Godot’n loukkoon, jossa he voivat vain odottaa häntä eivätkä tehdä mitään muuta, sillä se on tuomittu epäonnistumaan. Vladimir ja Estragon jatkavat ikuista muutoksen odotustaan ajattomassa tilassaan, joka on kuin juoksumatto – he kävelevät, mutta eivät koskaan pääse minnekään. Välillä poika tulee kertomaan Godot’n viestin, joka vahventaa heidän uskomustaan odottamisen tarpeellisuudesta. Koko näytelmä perustuu tähän saman jauhantaan. Vaikka näytelmä kuvaa ei minkään tapahtumista, se jaksaa kiinnostaa päähenkilöiden, Vladimirin ja Estragonin, teennäisten puheiden ja tekojen vuoksi. Muut näyttämöllä vierailevat hahmot pystyvät taidokkaasti paljastamaan Vladimirin ja Estragonin suhtautumisen muihin ihmisiin. Näytelmän lukeminen ja tutkiminen ovat vahvistaneet käsitystäni Beckettin taidosta kirjoittaa näytelmiä. Näytelmän tutkiminen on vakuuttanut minut siitä, että ”Huomenna hän tulee” on näytelmä, jonka lippuun voisin uhrata rahaa.