Emil Heinäaho 2B
2. Godot – ongelma ja
odottamisen ongelma
”Huomenna hän tulee” on Samuel Beckettin
vuonna 1949 kirjoittama mestarillinen tragikomedia. Näytelmä kertoo kahden
kulkurin, Vladimirin ja Estragonin, elämästä. Erikoista näissä kulkureissa on
se, että heidän elämänsä ovat pysähtyneet. Heillä ei ole mitään muuta kuin
aikaa. Ainut mitä he tekevät on odottaminen. Heidän koko odotuksen motiivina on
herra Godot. Mikä saa Vladimirin ja Estragonin vain odottamaan herra Godot’ta?
Miksi he eivät itse lähde etsimään häntä?
”Hänen pitäisi olla täällä.” Herra Godot’n
pitäisi siis olla täällä, mutta hän ei ole. Vladimirin ja Estragonin ainoa
vaihtoehto on vain jäädä odottamaan herra Godot’ta. Vladimir ja Estragon
tietävät että hän tulee huomenna. Vaikka he eivät tiedä hänestä mitään muuta,
he uskovat, että herra Godot’n tuleminen on loppu jollekin. Loppu heidän
kulkurin elämälleen vai jollekin muulle? Sitä he eivät tiedä, mutta he uskovat,
että heidän kannattaa jäädä odottamaan sitä. Vladimirin ja Estragonin ongelma
on se, että he eivät tiedä mikä tai kuka on herra Godot. Itse asiassa he eivät
edes tiedä mitä he häneltä odottavat. He odottavat vain sitä jotakin, joka
ratkaisee heidän ongelmansa. Herra Godot on välistä heille kuin Jumala.
Epätietoisuus verhoaa hänet näkyvistä niin yleisöltä kuin Vladimirilta ja
Estragonilta. Ainoa tapa saada ongelma ratkaistua on istua puun luo ja odottaa,
sillä herra Godot tulee huomenna.
”Godot’hon?
Sidottuja Godot’hon? Mikä ajatus! Ei ikimaailmassa.” Godot’n odotus on sokaissut
Vladimirin ja Estragonin. He eivät pysty näkemään, että he ovat odottamisen
vankeja. Ainoa tapa, jolla Vladimir ja Estragon pystyisivät murtautumaan ulos
ikuisesta odottamisestaan, olisi oman ongelman näkeminen. Jos he eivät huomaa
ongelmaansa, he eivät voi myöskään poistaa sitä! Vladimirista ja Estragonista
saa hyvinkin epätoivoisen kuvan huomatessaan, että he aina odottavat, mutta
eivät tiedä tarkalleen ketä tai mitä he odottavat - he vain odottavat. Vladimir
ja Estragon toivovat elämälleen muutosta, jonka he toivovat tulevan herra
Godot,n mukana. He ovat jumiutuneet tähän pisteeseen. He haluavat muutosta,
joka tulee herra Godot’n mukana, joka tulee vasta huomenna. Tilanne vaatisi
Vladimirin ja Estragonin toimia, mutta he eivät ymmärrä että heidän pitäisi
tehdä jotain. He luulevat, että elämä tulee heidän luokseen ja muuttuu, vaikka
juuri heidän pitäisi mennä elämän luo ja muuttaa sitä. He eivät tee tätä, sillä
herra Godot on luvannut tulla. Herra Godot’n odottaminen estää Vladimiria ja
Estragonia tekemästä mitään mikä ei tapahdu puun luona. He puhuvat pois
matkustamisesta, unelmista ja jopa hirttäytymisestä, mutta he eivät voi tehdä
mitään ennen kuin herra Godot on tullut. Vasta tämän jälkeen he voivat tehdä
mitä heitä itseään haluttaa. He asettavat herra Godot’n itsensä edelle, vaikka
he eivät edes tiedä kuka Godot on.
Vladimirin
ja Estragonin odottamisen ikuiseksi tekee myös se, että he elävät ajattomassa
putkessa. Tässä putkessa Vladimirin ja Estragonin elämä etenee hidastetussa,
miltei pysähtyneessä tilassa. Heidän maailmassaan ei ole ajankäsitteitä. Heillä
on vain päiviä ja niiden välissä öitä ilman päivien nimiä taikka päivämääriä.
”Entä jos hän ei tulekaan? Me tulemme
huomenna uudestaan. Ja sitten
ylihuomenna. Mahdollisesti.” Vaikka
herra Godot ei tulisi huomenna, Vladimir ja Estragon ovat valmiita tulemaan
ylihuomenna. Heille huominen ei merkitse sitä mitä se yleensä merkitsee. Vaikka
he puhuvat huomisista ja ylihuomisista, he puhuvat koko ajan samasta päivästä.
He eivät pysty irtautumaan nykyisestä päivästä vaan jatkavat sen jauhamista.
Heidän jokainen päivänsä toistaa itseään. Tämän rytmin muuttaminen vaatisi sitä
elämän luokse menemistä, mutta Vladimir ja Estragon eivät pysty siihen, sillä
he eivät näe tilassaan minkäänlaista ongelmaa. Huominen merkitsee heille
jotakin joka on aivan lähellä, mutta se ei tule aivan vielä, mutta huomenna…
Jatkuva odottaminen turhauttaa Vladimiria ja
Estragonia. Hehän ovat kuitenkin siinä määrin normaaleja ihmisiä, että
huomaavat kuinka tylsää pelkkä odottaminen on. Tylsät hetket he hoitavat heille
ominaisilla teennäisillä sanaleikeillään. Yleensä he tyytyvät vain hokemaan
samoja sanoja eri muodoissa. Aiheita heillä tuntuu riittävän, mutta loppujen
lopuksi he puhuvat aina samalla tavalla. He vaihtavat sanoja lauseissaan, mutta
lauseet ovat kuitenkin samoja. Puhe jauhaa paikoillaan kuten heidän. Kaikkeen
mitä he tekevät tuntuu aina löytyvän vain yksi vastaus: ”Mitä me nyt teemme?
Odotamme Godot’ta.” He eivät siis pysty tekemään mitään muuta kuin odottamaan sitä
jotain, joka heidän mielestään tuo muutoksen heidän elämäänsä. Sitä jotain,
josta he itse tulevat hyötymään. Nämä kaksi kulkuriahan ovat hyvinkin
itsekeskeisiä, mikä paistaa heistä läpi näytelmän aikana.
Vladimirin ja Estragonin elämässä on
kuitenkin toivon pilkahduksia. Heidän luoksensa saapuu joka päivä poika. Poika
on herra Godot’n lähetti, joka tulee aina kertomaan saman asian: ”Herra Godot
pyysi minua sanomaan että hän ei tule tänä iltana mutta varmasti huomenna.”
Tämä antaa Vladimirille ja Estragonille toivoa Godot’n saapumisesta. Näillä
vaivaisilla sanoilla he jaksavat tulla joka päivä odottamaan herra Godot’ta.
Poika ei koskaan tunne Vladimiria taikka Estragonia. Hän sanoo myös aina
olevansa suorittamassa tehtäväänsä ensimmäistä kertaa. Poika siis elää koko
ajan paikallaan kuvastaen Vladimirin ja Estragonin odotusta. Vladimirin ja
Estragonin odotus ei koskaan edisty! Heidän sitoutumisensa odottamiseen estää
myös esimerkiksi pojan seuraamisen. Tämä olisi helppo tapa saada selville missä
Godot on ja mitä asiaa hänellä on. Vladimir ja Estragon ovat kuitenkin Godot’n
orjia ja he ovat alistuneet siihen, että he odottavat herra Godot’ta eivätkä
lähde itse jäljittämään häntä. He eivät tunne tätä tarpeelliseksi, sillä
poikahan kertoo, että huomenna Godot tulee. Itse asiassa pojan repliikki
kuuluu: ”Huomenna minä tulen.”
”Mitä jos luopuisimme hänestä?” Tämän toteuttaminen on mahdotonta Vladimirille ja Estragonille. He ovat jääneet Godot’n loukkoon, jossa he voivat vain odottaa häntä eivätkä tehdä mitään muuta, sillä se on tuomittu epäonnistumaan. Vladimir ja Estragon jatkavat ikuista muutoksen odotustaan ajattomassa tilassaan, joka on kuin juoksumatto – he kävelevät, mutta eivät koskaan pääse minnekään. Välillä poika tulee kertomaan Godot’n viestin, joka vahventaa heidän uskomustaan odottamisen tarpeellisuudesta. Koko näytelmä perustuu tähän saman jauhantaan. Vaikka näytelmä kuvaa ei minkään tapahtumista, se jaksaa kiinnostaa päähenkilöiden, Vladimirin ja Estragonin, teennäisten puheiden ja tekojen vuoksi. Muut näyttämöllä vierailevat hahmot pystyvät taidokkaasti paljastamaan Vladimirin ja Estragonin suhtautumisen muihin ihmisiin. Näytelmän lukeminen ja tutkiminen ovat vahvistaneet käsitystäni Beckettin taidosta kirjoittaa näytelmiä. Näytelmän tutkiminen on vakuuttanut minut siitä, että ”Huomenna hän tulee” on näytelmä, jonka lippuun voisin uhrata rahaa.