Portugalilaiset saapuivat lounaisen Afrikan rannikolle 1400-luvun lopulla. Asetuttuaan rannikolle he veivät Angolaksi nimeämältään maa-alueelta neljä miljoonaa ihmistä orjiksi meren taa erääseen toiseen riistomaahansa, jonka he olivat nimenneet Brasiliaksi.
Kun eurooppalaiset alkoivat Afrikan kansojen voimallisemman alistamisen omiin tarkoituksiinsa 1800-luvun lopulla (nk. kolonisaatio; lat. 'colere' viljellä, sivistää), portu-galilaisetkin tunkeutuivat sisämaahan, mistä oli lopulta seurauksena järjestäytynyt aseellinen vastarinta 1960-luvulta lähtien. Vastassaan Portugalilla oli kolme vapautusliikettä: MPLA, Unita ja FNLA, kaikilla erilaiset tavoitteet.
Siirtomaakausi päättyi Portugalin neilikkavallankumoukseen 1974 ja Angolan itsenäistymiseen 1975. Eri vapautusliikkeet muodostivat yhteis-hallinnon, joka kuitenkin jo muutaman kuukauden päästä hajosi ja muuttui sisällissodaksi vallan käsiinsä saaneen MPLA:n ja toisten liikkeiden kesken. Tämä sota jatkuu yhä tänään.
Unitaa tukivat Yhdysvallat ja Etelä-Afrikan apartheid-hallinto, joka tuolloin miehitti Namibiaa ja jota ärsytti MPLA:n yhteistyö Namibian vapautus-liikkeen Swapon kanssa; MPLA:ta tukivat Neuvostoliitto ja Kuuba, ja vähitellen pois kuihtunutta FNLA:ta Mobutu Sese Sekon Zaire ja Kiina.
90-luvun alussa maailmanpolitiikan suhteet muuttuivat, ulkopuolinen tuki sodan osapuolille lakkasi ja 1992 syyskuussa Angolassa saatiin aikaiseksi rauha, ja järjestettiin maan ensimmäiset vaalit, jotka MPLA voitti. Unita kieltäytyi hyväksymästä itselleen tappiollista tulosta ja sota alkoi uudelleen. Vuonna 1994 saatiin aikaan toinen, Lusakan sopimuksena tunnettu rauhansopimus, mutta kun Unita ei useiden aikatakarajojen siirtojenkaan jälkeen tuntunut etenevän aseistariisunnassa ja eräissä muissa sopimuksen ehdoissa, tilanne luisui levottomuuksien kautta jälleen sodaksi.
YK:n turvallisuusneuvosto on tuominnut Unitan pääasiallisena syyllisenä Angolan yhä jatkuvaan sisällissotaan (esim. S/RES/1295), koska se ei suostu hyväksymään rauhan lähtökohtana pidetyn Lusakan sopimuksen ehtoja. Unita kykenee kuitenkin jatkamaan sotaa hallinnassaan olevien alueiden timanteilla, joita se onnistuu salakuljettamaan kauppasuluista huolimatta maailman timanttikaupan keskuksiin ostettaviksi.
Angolan 12-miljoonaisesta väestöstä kolmasosa on YK:n arvion mukaan maan sisäisiä pakolaisia, jotka ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa sodan vuoksi ja siten menettäneet mahdollisuutensa omaehtoiseen toimeentuloon. Monet heistä ovat joutuneet pakenemaan useita kertoja, ja elävät (tai kuolevat) nyt sotapakolais-leireillä tai kaupunkien slummeissa. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan 500.000 ihmistä on kaiken kansain-välisen avun saavuttamattomissa.
Emmaus Jokioinen on pitkäikäisimmässä hankkeessaan jo viidentoista vuoden ajan tukenut Angolan Huílan maakunnan sotapakolaisia lähettämällä perustarvikkeita, jotta he voisivat selviytyä siihen asti, kunnes heidän on jälleen mahdollista palata omien toimeentulomuotojensa pariin.
