|
Hivuttauduin hyvissä ajoin TTP:lle laittautumaan vuotuisiin
Gender Blender -juhliin. Toimistolla olivat Nuorten ryhmän
lisäksi Transtukipisteen Erityissosiaalityöntekijä sekä
suuri joukko muita transihmisiä kokoustamassa.
Arvuuttelin bileisiin osallistuvan tuollaiset 30-40 tiitti- henkistä ihmistä. Oman arvioni mukaan (joka perustuu hyvin epätoivoiseen laskutoimitukseen) bileissä oli juuri 30 henkeä. Ravintola Kaisaniemi ei klo 01.00 mennessä ollut lainkaan niin tupaten täynnä kuin yleensä Naisten bileiden ollessa kyseessä. Parketilla oli ihan mukavasti tilaa, eivätkä juomien saantikaan baarista ollut mikään aivan epätoivoinen yritys. Sekabileissä ehkä kunkin on tehtävä tärkeä ratkaisunsa, haluaako jonottaa miesten vainko naisten puolelle. Kuten ennenkin en jäänyt bilettämään pikkutunneille, vaan heitin muutaman tytön kotikulmillensa ennenkuin ehdin itse kotiin kasvojenpesulle. Pikaisen iltapalan jälkeen selvisin petiin klo 04 aikoihin - valmistautuakseni seuraavana päivänä SETAn hallituksen kokoukseen pirteänä ja tarmokkaana tekemään hyviä päätöksiä :)
Tiittiväkeä kuten aina kerääntyi ympäri Suomen; kaukaisimmat
tiittivieraat olivat muuten ihan Lappia myöten! |