Neuvostoliiton kielipolitiikkaa: Karjalan kirjakielen suunnittelu 1930-luvulla

Hosted by

GeoCities

7.1 1930-luvun alun kielitaistelu

Tverinkarjalaisten lisäksi 1930-luvun alussa ryhdyttiin luomaan kirjakieliä myös kahta muuta itämerensuomalaista kieltä puhuvaa kansaa, Leningradin alueen 25 tuhatta vepsäläistä ja alle 20 tuhatta inkerikkoa varten. Oman kirjakielen ja mahdollisuuden äidinkielellä tapahtuvaan alkeisopetukseen saivat jopa Kuolan niemimaan 1800 saamelaista.¹⁷⁶ Karjalan huomattavasti monilukuisempi karjalaisväestö joutui samaan aikaan käyttämään kirjakielenään vierasta, Neuvostoliittoon vihamielisesti suhtautuvan maan kieltä. Tverin kirjakielen luominen saattoi suomen kielen käytön kyseenalaiseksi. Seurauksena oli 1930-luvun alussa suomalaisemigranttien ja karjalan kirjakielen kannattajien välillä käyty lyhyt "kielisota".

Kesäkuussa 1930 Neuvostoliiton toimeenpanevan keskuskomitean puhemiehistö pani merkille Karjalan ASNT:n ja Tverin piirikunnan linjaerot karjalaisten kielikysymyksessä ja siirsi asian kansallisuuksien neuvoston puhemiehistön käsiteltäväksi. Huhtikuussa 1931 kansallisuuksien neuvoston puhemiehistö asettui kannattamaan Tverin kirjakieltä ja velvoitti Karjalan ASNT:n hallituksen ryhtymään työhön karjalan kirjakielen luomiseksi ja valtio-, kulttuuri- ym. koneistojen siirtämiseksi karjalankieliseen toimintaan.¹⁷⁷

Samana vuonna Neuvostoliiton tiedeakatemia protestoi akateemikko N.Ja. Marrin johdolla Karjalassa harjoitettua "suomalaistamista" vastaan.¹⁷⁸ Marrin perustaman Kielen ja ajattelun instituutin tutkijat V.B. Aptekar ja S.N. Bykovski syyttivät Karjalan johtoa "kansallisuuspolitiikan vääristelystä":

Joukoille vieraalla kielellä suoritetusta kielirakennustyöstä saaduista kokemuksista ihastuksissaan karjalaiset toverit yrittävät kaikin tavoin saada suomen kieltä käyttöön myös Moskovan alueen karjalaisten keskuudessa, jotka sitä vielä vähemmän ymmärtävät. Ei tarvitse kauan todistella, että objektiivisesti tämä valaa vettä Neuvosto-Karjalan ja sen lähialueiden valtaamisesta aina Volgalle ja Uralille asti haaveilevien Valko-Suomen fasistien myllyyn.¹⁷⁹

Toukokuussa 1931 karjalaisten kieliongelma kohosi Pravda-lehden sivuille. Nimimerkki A. K-v. viittasi puolueen X edustajakokouksen päätöksiin oikeuslaitoksen, hallinnon, talouselinten, lehdistön, koulujen ym. toiminnasta kunkin kansallisuuden äidinkielellä ja totesi, etteivät karjalaisetkaan tässä asiassa voi muodostaa poikkeusta: "Ei voi olla epäilystäkään, etteikö karjalaisten äidinkieli olisi karjalan kieli, ei venäjä eikä suomi." Kirjoittajan mukaan karjalan kirjakielen luominen oli "poliittinen välttämättömyys".¹⁸⁰ Nimimerkin takana oli ilmeisesti aunuksenkarjalainen A.V. Katšanov, Karjalan edustaja Neuvostoliiton toimeenpanevan keskuskomitean puhemiehistössä. Tverin kirjakielen luomista voimakkaasti tukenut Katšanov valittiin samana vuonna Moskovan alueen toimeenpanevan komitean kansallisten vähemmistöjen osaston johtajaksi.

Bubrihin näkemys karjalan kielestä

Voimakkaimmin karjalaisten oikeutta omaan kieleen puolusti Tverin kirjakielen luomiseen osallistunut D.V. Bubrih. Leningradin suomalais-ugrilaisten kansojen tutkimusseuran vuonna 1931 julkaisemassa pamfletissa Kakoj jazyk tverskim karelam? ja seuraavana vuonna Moskovan alueen kustannusliikkeen toimesta ilmestyneessä laajemmassa, Karely i karel'skij jazyk -nimisessä kirjasessa Bubrih pyrki kumoamaan käsitykset karjalaisten ja suomalaisten kielen ja kulttuurin yhteisyydestä. Bubrihin mukaan karjala ja suomi ovat jo vuosituhannen ajan kehittyneet toisistaan riippumatta täysin eri kulttuuripiireissä. Suomi on saanut vieraat vaikutteensa ruotsista, karjala venäjästä. Karjalan kielen erityispiirteitä ei silti voida pitää pelkästään venäjän vaikutuksesta johtuvina. Pikemmin on kysymys molemminpuolisesta vuorovaikutuksesta, jossa myös karjala on vaikuttanut venäjään.¹⁸¹

Karjalan pohjoisosissa puhuttavan vienalaismurteen ja suomen kielen yhteiset piirteet johtuvat Bubrihin mukaan edullisten kulkuyhteyksien suhteellisen myöhään aiheuttamasta suomalaisvaikutuksesta. Pohjoisessakin suomen vaikutus on rajoittunut lähinnä vain Uhtualle. Esim. Paataneen seudulle se ei ole koskaan ulottunut, muista karjalaisryhmistä puhumattakaan. Uhtuan murteen suomalaispiirteet Bubrih yhdistää kysymykseen Kalevalan runojen alkuperästä, väittäen niiden kulkeutuneen seudulle alunperin Länsi-Suomesta. Tästä todistaa mm. niiden sanasto, josta kolmasosa on suomalaista alkuperää ja paikalliselle väestölle vierasta. Paataneella, Aunuksessa, Tverissä ja muilla karjalaisalueella Kalevalan runoja ei tunneta.¹⁸²

Karjalan eri murteiden, suomalaisvaikutusta kokenutta Uhtuaa ehkä lukuunottamatta, Bubrih toteaa äänteistöltään, kieliopiltaan ja erityisesti sanastoltaan poikkeavan suomen kirjakielestä yhtä paljon kuin venäjä poikkeaa ukrainasta tai puolasta.¹⁸³ Entisestään kielten välisiä eroja suurentaa "porvarillisessa Suomessa" vallalla oleva, karjalaisille vieraita keinotekoisia termejä (pääoma, sähkö, kone, puhelin, yliopisto, sanomalehti jne.) synnyttänyt purismi.¹⁸⁴

Suomen kirjakielen karjalaisille aiheuttamia vaikeuksia Bubrih havainnollistaa Punainen Karjala -lehdestä lainaamallaan otteella:

Neuvostoliiton tietotoimiston kirjeenvaihtajalle on tiedotettu luotettavista lähteistä, että hämäräperäiset henkilöt ostelevat Saksassa, Puolassa ja Baltian maissa venäläistyyppisiä aseita Intiaan lähettämistä varten. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tämä tapahtuisi provokatoorisissa tarkoituksissa, jotta voitaisiin syyttää Neuvostoliittoa Intian vallankumouksen tukemisesta.

Bubrihin mukaan karjalaisille täysin outoja sanoja on otteessa puolet: Neuvostoliiton, tietotoimiston, kirjeenvaihtajalle, luotettavista, että, hämäräperäiset, henkilöt, Saksassa, ja, aseita, varten, epäilystäkään, etteikö, tapahtuisi, tarkoituksissa, jotta, syyttää, Neuvostoliittoa, vallankumouksen; vaikeasti ymmärrettäviä kymmenesosa: tiedotettu (karjalan tiedohus 'noituus'), lähteistä, lähettämistä, tukemisesta; kansainväliset sanat ja maannimet poisluettuna karjalalle ja suomelle yhteisiä sanoja jää jäljelle yksi viidesosa: on, maissa, ei, ole, siitä, tämä, voitaisiin.¹⁸⁵

Viime kädessä ratkaisevia olivat kuitenkin poliittiset motiivit. Bubrihin mukaan kysymys on kahden eri ideologian taistelusta, jossa panoksena ovat Karjalan metsävarat ja maaperän rikkaudet. Suomalaisten ja karjalaisten kielisukulaisuudesta jankuttamalla Karjalassa ajetaan suursuomalaisuuden asiaa.¹⁸⁶

Karjalan johdon reaktio

Karjalassa ajatus uudesta kirjakielestä torjuttiin jyrkästi. Puoluesihteeri Kustaa Rovio puolusti suomen kielen käyttöä keväällä 1931 Kommunisti ja Karelo-murmanskij kraj -lehdissä julkaistussa laajassa artikkelissa.¹⁸⁷ Toukokuussa (lokakuussa?) 1931 karjalaisten kieliongelmia käsiteltiin puolueen aluekomitean järjestämässä neuvottelukokouksessa.¹⁸⁸ Suomen kielen käyttöä karjalaisten kirjakielenä perusteltiin mm. karjalan murre-eroilla, joiden takia jouduttaisiin luomaan ehkä kolme tai neljäkin erillistä kirjakieltä, suomen kielen vaikutuksella karjalaisten puhekieleen etenkin tasavallan pohjoisosissa, asiasta aikoinaan järjestetyllä kansanäänestyksellä, jossa väestön enemmistö oli asettunut kannattamaan suomen kieltä,¹⁸⁹ suomenkielisen Neuvosto-Karjalan "vallankumouksellistuttavalla" vaikutuksella Suomen työväenluokkaan. Samalla painotettiin, ettei Karjalassa kukaan ollut vaatinut oman kirjakielen luomista. Aloitteen tekijöiksi nimettiin kielitieteilijät Bubrih, Palvadre, Bykovski, Katšanov ja Dimanštein tasavallan ulkopuolelta.¹⁹⁰ Tverinkarjalaisille kokous antoi täyden vapauden ratkaista kielikysymys oman harkintansa mukaan, mutta vaati myös Karjalalle oikeutta tehdä omat ratkaisunsa. Tällainen oikeus myös saatiin: kesäkuussa 1931 NKP(b):n keskuskomitean politbyroo kumosi kansallisuuksien neuvoston puhemiehistön päätöksen ja vahvisti Karjalan puoluejärjestön linjan kielikysymyksessä oikeaksi. Myöhemmin, helmikuussa 1933, myös Neuvostoliiton toimeenpanevan keskuskomitean puhemiehistö tunnusti karjalan kirjakieleen siirtymisen Karjalassa tarpeettomaksi.¹⁹¹

7.2 Keskustelu suomen kielen kehittämisestä

Kielikysymystä vuonna 1931 pohtineessa NKP(b):n Karjalan aluekomitean neuvottelukokouksessa käytiin ensimmäinen laaja keskustelu suomen kirjakielen kehittämisestä Neuvostoliitossa sekä suomen ja karjalan lähentämisestä toisiinsa.

Kokousta alustaneen Kustaa Rovion mukaan Karjalassa toteutettua kielipolitiikkaa oli puolustettava ulkoapäin tulevilta hyökkäyksiltä, mutta samalla sen käytännön toteutukseen oli tehtävä eräitä korjauksia: "Kapitalistisen maan kielenä suomi on käymässä riittämättömäksi ilmaisemaan sosialismin rakennustyön Neuvostoliitossa synnyttämiä uusia käsitteitä. Kieleen on kiinnitettävä huomiota, jotta se paremmin vastaisi yhteiskuntaelämän kehitystä ja helpottaisi karjalaisten parissa tehtävää kulttuurityötä ja karjalaisten suomen kielen omaksumista."

Rovio esitti alustuspuheenvuorossaan otteita Lihoslavlissa ilmestyneestä karjalankielisestä sanomalehdestä ja totesi niiden antavan käsityksen siitä, mihin suuntaan Tverin uutta kirjakieltä oltiin kehittämässä: kaikki, mitä ei omin sanoin voitu ilmaista, lainattiin suoraan venäjästä. Tuloksena oli naurettavalta kuulostavaa runneltua venäjää. Rovion mielestä Tverin kirjakielen luominen oli lähtenyt väärään suuntaan: mikään sekakieli ei venäjän kanssa voi kilpailla.¹⁹²

Karjalan valistusasiain kansankomissaari I.P. Griškin yhtyi Rovion kantaan, mutta piti oman kirjakielen luomista tverinkarjalaisia varten silti periaatteessa oikeana eikä uskonut sen takana olevan mitään venäläistämisaikeita. Jatkossa Tverin kirjakieltä pitäisi kehittää ennen kaikkea suomalaista sanastoa lainaamalla. Griškin muistutti, ettei karjalaisen aikuisväestön suomenopiskelu läheskään aina sujunut tyydyttävästi ja ehdotti ratkaisuksi karjalan murteilla tapahtuvaa lukutaito-opetusta. Lukemaan oppineita varten tulisi karjalaismurteilla julkaista kirjallisuutta, jonka kieliasua lähennettäisiin mahdollisimman paljon kohti suomen kirjakieltä. Suomen kielen ruotsalaisperäisiä lainasanoja tulisi välttää ja karjalaismurteissa käytetyt venäläiset sanat korvata karjalaisille ymmärrettävillä suomalaisilla sanoilla. Suomen kirjakieltä olisi kehitettävä niin, että siinä heijastuisivat vallankumouksen kauden saavutukset, ja toisaalta sitä tulisi kaikin tavoin lähentää karjalaiseen sanastoon. Griškinin mielestä tällaiset muutokset, kielipolitiikan yleislinjaan kajoamatta, synnyttäisivät karjalais-suomalaisen kielen, joka seuraavalla kulttuuriasteella muuttuisi vallankumouksellisella terminologialla ja karjalaisilla sanoilla rikastetuksi suomen kirjakieleksi.¹⁹³

Karjalaissyntyinen V.Je. Voronin vetosi vaikeuksiin, joita karjalan kieleen siirtyminen aiheuttaisi. On otettava huomioon sen nykytila, joka heijastaa Karjalan alhaista taloudellista ja kulttuurista tasoa. Karjalaisen sanavaraston suppeuden takia kieli ei voi kehittyä itsenäisesti, se tulee kehittymään jompaan kumpaan, joko venäjän tai suomen kielen suuntaan. Tverinkarjalaisen sanomalehden esimerkin mukainen venäjään lähentyminen johtaa karjalan kielen runteluun tavalla, joka on hylättävä:

On vain yksi ratkaisu: Tverin kielen orientoiminen suomen kieleen, tämän kielen rikastaminen suomen kielen aineksilla. Vain silloin voidaan päästä kulttuurin kehityksen leveälle tielle.¹⁹⁴

Rovion ja Griškinin ehdotusten mukaista kielen uudistamista ja kehittämistä asettuivat kannattamaan myös muut neuvottelukokouksen osanottajat. Työvälineeksi ehdotettiin terminologista komiteaa tai tieteellistä neuvostoa, joka tarkastaisi ja julkaisisi uudet käyttöön otettavat sanat. Rohkeimpia muutoksia esitti karjalaissyntyinen, kirjailijana ja toimittajana työskennellyt Fjodor Ivatšov, jonka mielestä mentäisiin toiseen äärimmäisyyteen, jos kaikki karjalasta puuttuvat sanat otettaisiin suomesta. Vallankumouksen ja arkikielenkin sanoja voitaisiin lainata myös venäjästä, esimerkkinä ven. sovet 'neuvosto', jota Karjalassa muutenkin kaikki käyttävät, Punainen Karjala -lehteä lukuunottamatta. Ivatšov ehdotti kirjakieleen myös karjalan kielen mukaisia äänteellisiä ja kieliopillisia muutoksia.¹⁹⁵

Neuvottelukokouksen asettama komitea laati seuraavat ohjeet Karjalan kielipolitiikan käytännön toteutuksessa ilmenneiden puutteiden korjaamiseksi:

a) VKK [= Valistusasiain kansankomissariaatti] [velvoitetaan] tekemään tarpeelliset korjaukset suomenkielen oppikirjoihin alkeiskouluja ja lukutaidottomuuden likvidointia varten suomen kieliopin pohjalla --

b) "Punaisen Karjalan" ja muiden lehtien on otettava tavaksi painattaa systemaattisesti kirjoituksia paikallisella murteella ja rikastuttaa sanomalehtikieltä uusilla karjalaisilla sanoilla. Kansallisten piirien lehdet on julkaistava suomenkielellä käyttäen laajasti paikallisia murteita.

c) Kustannusliike "Kirjan" on joukkolukijaa varten julkaistava kirjasia, joissa käytetään mahdollisimman paljon karjalan murteiden sanoja.

d) VKK:n on aikaansaatava se, että kollektiivitalouskoulun, tehdaskoulun ja teknikumin päättäneet tuntisivat suomenkielen ja kansalliset venäjänkielen. --

Komission päätöslauselman mukaan "on kerrassaan eittämätöntä, että -- suomenkielen pitää rikastua uusilla sanoilla, jotka kuvaavat uusia sosialistisia suhteita, prosesseja ja ilmiöitä, joita ei ole kapitalistisessa Suomessa". Vasta perustetun Karjalan tieteellisen tutkimusinstituutin tehtäväksi annettiin "järjestää suomen kirjakielen suunnitelmanmukainen ja systemaattinen tutkiminen ja sosialistinen kehittäminen, vakauttaa vissit harkitut termit, luoda uusia sanoja, lainata vallankumouksellisia sanoja suomenkielen yleistä rakennetta ja lakeja vastaavasti".¹⁹⁶

Kielikeskustelu lehdistössä

Karjalaisten kieliongelmia pohtineen neuvottelukokouksen jälkeen Karjalan ja Leningradin suomenkielisessä lehdistössä käynnistyi laaja ja värikäs keskustelu suomen kirjakielen kehittämisestä Neuvostoliitossa. Vuoden 1932 aikana kysymystä käsitteli ainakin kymmenen eri kirjoittajaa.

Kokouksen joulukuussa 1931 julkaistua päätöslauselmaa seurasi ensimmäisenä nimimerkki A.T:n kirjoitus "Kieltämme rikastuttamaan" Punainen Karjala -lehdessä. Kirjoittaja toteaa, ettei suomen virallinen asema Neuvosto-Karjalassa suinkaan edellytä "lahtari-Suomen" kielen viljelyä. Suomessa on porvarillisen nationalismin lietsomiseksi tehty sanastoon jos jonkinlaisia muutoksia, suomalaistettu kieltä. Karjalaa nämä muutokset eivät kuitenkaan koske. "Lahtari-Suomen" kieli jää pakostakin syrjään uusien taloudellisten ja yhteiskunnallisten olojen synnyttämien ilmiöiden ja niiden nimitysten tieltä. Esim. sanoja kolhoosi, sovhoosi, kolhoosikoulu, kollektivisti ei kannata vääntää "aitosuomalaiseen" asuun ja luoda "sanahirviöitä" kuten yhteistalouksien nuorisokoulu tai yhteistalouden jäsen;¹⁹⁷ niiden käyttöönotto kirjakielessäkin kehittää sitä sosialismin rakennustyön edellyttämään suuntaan. Myös karjalan murteille ja suomen kielelle yhteisiä, kirjallisuudessa harvoin käytettyjä sanoja kuten kontio tai pirtti (ruotsalaisperäisen tupa -sanan asemasta) voitaisiin viljellä useammin. Lehden kirjeenvaihtajia nimimerkki kehottaa käyttämään uusia sanoja ja lähettämään kirjoituksia myös karjalaismurteilla.¹⁹⁸

Alkuvuodesta 1932 ilmestyi kustannusliike Kirjan yhteyteen perustetun samannimisen aikakauslehden ensimmäinen numero. Kirjallisuusarvostelun ja kirjallisen luomistyön neuvonnan ohella lehden tehtäviksi asetettiin kielen, kirjoitustavan ja terminologian kehittäminen ja yhtenäistäminen.¹⁹⁹ Ensimmäisessä numerossa kielikysymystä käsiteltiin kolmen eri kirjoittajan voimin.

Nimimerkki P.N:n mukaan suomen kirjakielen kehittämistä oli Neuvostoliitossa aliarvioitu, sitä oli pidetty tarpeettomana ja jopa "pikkuporvarillisena puuhailuna". Tästä johtui myös kielen alhainen taso: "Painotuotteissamme -- vilisee erilaisia virheellisyyksiä ja kielellisiä mauttomuuksia". Kirjoittajan mielestä "ei ole -- ihmeellistä, että inkeriläisten ja karjalaisten kuulee usein valittelevan suomenkieltä (kirjakieltä) vaikeaksi, vaikeaa se kai heille on, kun painotuotteittemme 'suomenkieltä' syntyperäisen suomalaisenkin on joskus vaikea ymmärtää". Ratkaisuksi P.N. ehdottaa Neuvostoliiton oloihin sovellettua oikeakielisyyskirjallisuutta.²⁰⁰

"Vastaako kielemme sille asetettuja vaatimuksia?" otsikolla kirjoittaneen Kirjan oppikirjaosaston johtajan Viktor Salon mukaan kieli on yksi yhteiskunnan päällysrakenteen ilmiöistä, joka muuttuu taloudellisen perusrakenteen mukana. Suomessa kirjakieli on kokonaan luokkamonopoli, "fasistisen diktatuurin ase proletariaatin nujertamiseksi". Vain Neuvostoliitossa kieltä voidaan kehittää uuden maailmankäsityksen, dialektisen materialismin pohjalta. Salon mielestä suomi ei silti vielä Neuvostoliitossakaan vastaa sosialismin rakennustyön vaatimuksia:

Me pidämme aivan liiaksi vielä kiinni Suomen porvarillisen kielen normeista, niin sanastoon, lauserakenteeseen, pilkutukseen kuin fonetiikkaankin nähden. Me epäilemme ottaa tuota tai tuota sanaa, koska sitä ei siinä merkityksessä tunneta Suomessa - ei tunneta, koska siellä porvarillisissa olosuhteissa ei voi sitä asiaakaan esiintyä.²⁰¹

Uusia sanoja kieleen saadaan muodostamalla niitä jo olemassa olevien oman kielen (suomen ja karjalan) sanojen mukaan, käyttämällä vanhoja sanoja uusissa merkityksissä tai muokkaamalla niitä muista kielistä lainatuista sanoista ja termeistä. Ruotsista lainattujen sanojen Salo toteaa olevan usein hyvin vieraita suomen itämurteille ja erityisesti karjalan kielelle ja ehdottaa niiden korvaamista omilla sanoilla, "ei sen vuoksi, että vieroksuisimme yleensä vieraista kielistä otettuja sanoja, niinkuin Suomen porvaristo isänmaallisuuskiihkossaan tekee, vaan sen vuoksi, että me saisimme sellaiset sanat, joita meidän työtätekevä väestömme ymmärtää helposti". Kirjoittajan antamia esimerkkejä ovat mm. hiekka pro santa, suurima pro ryyni, pielus pro tyyny, pirtti tai pertti pro tupa, lava pro penkki, juota pro vati, nisu pro vehnä, tuohus pro kynttilä, kasakka tai batrakki pro renki.²⁰²

Venäjästä lainattuja sanoja ei Salon mielestä pidä vieroksua. Niitä tulee omaksua ja kehittää oman kielen mukaisiksi:

[J]ollemme saa omasta varastostamme tai tekemällä sattuvaa nimitystä asialle, niin otamme sen venäjänkielen kansainvälisestä sanastosta, kuten sana kollektivisoiminen ja muut samantapaiset. Niin on siirtynyt lännestä Ruotsin kautta kapitalismin sanasto kapitalismin mukana Suomeen ja niin siirtyy Neuvostomaista sosialismin sanasto suomen- ja karjalankieleen.²⁰³

Samoilla linjoilla pysyi myös aikakauslehti Kirjan kolmas kirjoittaja, Lauri Letonmäki, asettaen tehtäviksi terminologian täsmällistämisen, kielen rikastamisen ja joustavaksi tekemisen: "Kumpaisetkin tehtävät palvelevat - ei natsionalistista 'äidinkielen' 'oikea- ja puhdaskielisyyden' palvomista, jota sivumennen sanoen myös havaitaan, - vaan sosialistista rakennustyötämme käytännön ja teorian alalla."²⁰⁴

Huhtikuussa 1932 Punainen Karjala julkaisi Karjalan tieteellisen tutkimusinstituutin aspiranttina toimineen Matti Hämäläisen kirjoituksen "Suomen kirjakieleen vallankumouksen henkeä". Hämäläisen mielestä "termiä suomenkieli olisi käytettävä varovasti, sillä tällainen termi yleisestä suomenkielestä hämää luokkaluonteen kielikysymyksessä". On asetettava kysymys Suomen proletariaatin kielestä ja porvariston kielestä. Porvaristo on kehittänyt kieltä luokkaetujensa mukaisesti, ja "sen viimeaikaisesta kehityksestä voi sanoa, että se on ottanut täysfasistisen suunnan":

Sellaiset sanat, jotka ovat tulleet kansainvälisiksi sanoiksi, niiden asemasta Suomen kirjakielessä on "omat sanat", kuten esimerkiksi - sähkö, kone, lennätin, puhelin ja viimeaikoina on kieltäydytty jo kirjakieleen vakiintuneista sanoistakin, kuten kino, reklaami, ja juuri sen takia, etteivät ne ole "omia sanoja" ja niiden sijalle on tekaistu sanat - elokuva, mainostus ym.

Hämäläisen mielestä samaa voidaan sanoa myös Neuvostoliitossa käytettävästä suomen kielestä:

[I]kävä kyllä meillä jatketaan "omien sanojen" tekemistä samaan suuntaan kuin kapitalistisessa Suomessakin, esim. joukkoihin vakiintuneiden sanojen asemasta kuten - sovhoosi, kolhoosi, keksitään sanat - neuvostotila, yhteistalous jne., jotka näin esitettyinä menettävät vallankumouksellisen sisältönsä.

Vallankumouksen tuomien uusien sanojen pakoileminen on Hämäläisen mukaan "suursuomalaisuuden asianajamista". Neuvostoliitossa kieltä on kehitettävä kokonaan eri suuntaan kuin kapitalistisessa Suomessa.²⁰⁵ Kirjakielen uudistamisen suuntaviivoista Hämäläinen kertoi tarkemmin selostaessaan Karjalan tieteellisen tutkimusinstituutin kielitieteellisen osaston työsuunnitelmaa:

Ratkaistavina ovat tämän päivän kysymykset, kuten kansainvälinen, poliittinen ja tieteellinen terminologia. Samalla myöskin tehdään valmistavaa työtä suomen kirjakielen uudistamisen alalla, sillä puhekieli on tehnyt suuren hyppäyksen eteenpäin lokakuun vallankumouksen jälkeen, mutta tätä kielen uutta laatua ei ole virallistettu kirjakieleemme, ja sitäpaitsi kielioppimme, lauseoppimme ja oikeinkirjoitusoppimme on saatava marxilais-leniniläisille metodologisille raiteille, että kirjakielemme todellakin vastaisi sosialistisen rakennustyön vaatimuksia. Erikoinen huomio tullaan kiinnittämään Karjalan murteiden tutkimiseen, että ne tulisivat saamaan sijansa suomen kirjakielessä ja että suomen kirjakieli tulisi todellakin karjalaisten työtätekevien kansalliseksi kieleksi.²⁰⁶

Toukokuun alussa Punainen Karjala julkaisi "Kansallista kieltämme rikastuttamaan ja vakiinnuttamaan" -otsikon alla kaksi toisistaan jyrkästi poikkeavaa puheenvuoroa. Nimimerkki P. väitti Hämäläisen lähteneen "surkealle suomen kielen rääpimisen tielle". Kirjoittajan mielestä suomi on yhtä lailla työtätekevien kuin porvaristonkin kieli. Omaperäiset uudissanat kuten kone, puhelin, sähkö, lennätin ovat vakiintuneet työväestönkin keskuuteen, eikä niiden poistaminen käy enää päinsä. Suoranaista hulluutta on väittää sanoja neuvostotalous, kollektiivinen talous tai yhteistalous sisällöltään vastavallankumouksellisiksi, neuvostovallasta ja Neuvostoliitosta puhumattakaan. P:n mukaan "koko Hämäläisen kieliteoria vie siihen, että Suomen kirjakielen asemasta olisi tilalle luotava joku murrekieli". Tällaisen murrekielen luominen, kielen paloittelu ja hajottaminen palvelisi vain luokkavihollisen etua. Kirjoittajan mielestä kieltä ei voida rikastaa "vain yhtä murreryhmää palvelevilla" murresanoilla tai venäläisperäisillä lainoilla.²⁰⁷

P:n kirjoitusta seuraa lehden päätoimittajan Otto Vilmin vastine, jossa tämä syyttää nimimerkkiä Hämäläisen sanojen vääristelystä. Vilmin mukaan on kyseenalaista, onko suomi yhtälailla työtätekevien kuin porvaristonkin kieli: "[K]yllä porvaristo on kielensäkin asettanut luokkamonopolinsa alaiseksi". Suomen porvariston luokkaideologian pohjalta ei Karjalassa kirjakieltä pidä kehittää:

Ei ole ensinkään oikein ja tarpeellista lähteä meillä juurruttamaan Suomen fasistiporvariston "omia" mauttomia ja epätäsmällisiä sanoja, kuten esim. mainos (reklaami, hyvä kansainvälinen sana), elävät kuvat (kino), suhdanto (konjunktuuri), pula (kriisi), varatyö (nälkäpakkotyö), yhteistalous (kolhoosi) jne.

Vilmi vetoaa Stalinin käsitykseen kansallisten kulttuurien ja kielten kehityksestä sosialismissa, jonka mukaan "muodoltaan kansallisten ja sisällöltään sosialististen" kulttuurien kukoistus Neuvostoliitossa luo edellytykset niiden sulautumisella yhdeksi sosialistiseksi ja yksikieliseksi yleiskulttuuriksi proletariaatin voitettua koko maailmassa. Vilmin mukaan tämän yleiskulttuurin edellytyksiä on ryhdyttävä luomaan jo meneillään olevalla siirtymäkaudella. Karjalassa on etsittävä "yhteisiä ja ymmärrettäviä" karjalan kielen sanoja, kuten pirtti, kontio, ummentaa, loitota, raataja, rahvas. On keskusteltava ja yhdessä sovittava, mitä proletariaatin yhteiseen sanastoon johtavia sanoja voitaisiin vakiinnuttaa käytäntöön. Tärkeää olisi myös sopia, mitä muotoja tulisi käyttää esim. virastojen nimityksistä, vakiinnutetaanko kansankomissaarien neuvosto vai sovnarkom, terveysasiain huollon kansankomissariaatti vai narkomsdrav, valistusasiain kansankomissariaatti vai narkompros jne:

Tämä on kokonaan toista kuin ryhtyä luomaan jotain erikoista karjalankieltä. Sellaisen keksiminen olisi epäilemättä puoluepäätöksiemme vastainen ja taantumuksellinen.²⁰⁸

Vilmin kuuluttamaa kielenohjailutyötä edusti Viktor Salon Karjalan tieteellisen tutkimusinstituutin kielitieteen osastossa pitämä esitelmä "Suomenkielisen terminologian nykyhetken kysymyksistä", josta Punainen Karjala julkaisi otteita. Salo toteaa vallankumouksen luoneen Neuvostoliitossa kokonaisen uusien asioiden ja käsitteiden maailman: "Sitä kuvastamassa on uusi kielenkäyttö, joka siinä määrin poikkeaa Suomen porvariston kirjakielestä, että rajan takaa tulleet toverit ilmaisevat, että heidän on joskus vaikea ymmärtää meitä." Salon mukaan kehitys on kulkenut alkuvoimaisesti, taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen työntämänä. Kielen tietoista ohjailua haitannut "liiallinen Suomen porvarillisen kirjakielen normeista kiinni pitäminen" on johtanut terminologian monenkirjavuuteen. Jokainen kirjoittaja keksii itse omat sanansa, jolloin yhdelle käsitteelle voi syntyä neljä tai viisikin eri nimeä.

Myös Salo siteeraa Stalinin lausuntoa tulevaisuuden sosialistisen yhteiskunnan yhteisestä kielestä, antaen siitä oman tulkintansa: "Meidän on käytettävä sellaista kieltä, millä meidän työtätekevät joukot parhaiten omaksuvat sosialistisen kulttuurin ja mikä parhaiten auttaa heitä ymmärtämään sosialistisen rakennustyön ja kansainvälisen vallankumouksen tehtävät, mutta joka samalla johtaa meidät sille tielle, mikä lopulta vie tuohon tov. Stalinin osoittamaan yhteiseen kieleen." Tätä varten Salo esitti mm. seuraavat periaatteet:

1) Terminologian käytössä on pyrittävä selvyyteen ja vallankumoukselliseen tarkoituksenmukaisuuteen, mikä merkitsee sitä, että toiselta puolen on hyljättävä sulkeutunut shovinistinen "puhdaskielisyys", toiselta puolen liiallinen kielen sotkeminen (usein väärin käytetyillä) kansainvälisillä sanoilla.

2) Meidän on lähennettävä suomenkieltä muihin kieliin ja käytettävä kansainvälisiä sanoja, milloin ne ovat tunnettuja ja täsmällisempiä kuin omat sanat, esim. aktiivi, akkumulaattori, anatomia, automaatti, autonomia, atoomi, baasi, dekadi, demobilisoida, dialektiikka, ekonomiikka, etaappi, fraktsia, hegemonia, kombinaatti, loogillinen, metoodi, natsionalismi, objekti, orientoitua, sabotaashi jne.

3) On käytettävä ja suositeltava rinnakkaismuotojen käyttöä ja näitä rinnakkaismuotoja käytettävä differentioidusti, s.o. lukijapiirin kehitys- ja kielitason mukaisesti, esim. suomalaisille on parhaiten tunnettu sana osuustoiminta, mutta karjalaiset ymmärtävät tottumuksensa perusteella paremmin sanan koperatsia; absoluuttinen - ehdoton, analyysi - erittely, administratiivinen - hallinnollinen, faasi - vaihe, fokus - polttopiste, primitiivinen - alkuperäinen, reaalinen - todellinen, asiallinen (molemmat suomalaiset sanat epätarkkoja), sekreetti - salainen, sovetti - neuvosto, kolhoosi - yhteistalous, sovhoosi - neuvostotalous, rokuli - lorvipäivä jne.

4) Venäjästä työläisten ja kolhoosnikkojen jokapäiväiseen käytäntöön tulleet sanat on rinnakkaismuotoina hyväksyttävä myös kirjakieleen: batrakki, bednjakki, kulakki, rokuli, raakki, sovetti, narkoomi, rabfakki jne.²⁰⁹

5) Karjalan ja inkerin murteista on otettava sopivia sanoja ja rinnakkaismuotoja. --²¹⁰

Toukokuulle 1932 on päivätty kirjallisuuslehti Rintaman lokakuun numerossa ilmestynyt inkerinsuomalaisen, runoilijana tunnetun Lea Helon artikkeli "Voiko suomenkieli olla vallankumouksellista?". Helo kommentoi Kirjassa ja Punaisessa Karjalassa julkaistuja Salon ja Hämäläisen kirjoituksia: "Salo ehdottaa kielen puhdistamista aitosuomalaiseen suuntaan ja Hämäläinen yrittää näennäisen vallankumouksellisuuden verholla salakuljettaa ajatusta erikoisen, uuden kirjakielen luomisesta, joka kanta on meillä tietääkseni hyljätty ja tuomittu." Salon sanastoehdotuksia vaivaa "tieteellinen kabinettimaisuus", "Hämäläisen kirjoituksesta näkyy, että hän on kielikysymyksessä suurvenäläis-shovinistien kielitieteilijäin, ennen kaikkea prof. Bubrichin kelkassa". Helon mielestä kysymys on asetettava "jo olevan suomen kirjakielen saattamisesta enemmän nykyaikaiseksi, vallankumoukselliseksi". Millään kansliadekreeteillä tai kielitieteilijöiden tekemillä sanaehdotuksilla ei kieltä voida kehittää. Kielimiesten tehtävänä on seurata jokapäiväisen kielenkäytön kehitystä ja laillistuttaa se kieliopeissa ja painetussa sanassa sekä taistella huonoa käännöskieltä vastaan.²¹¹

Helo ilmoittaa kannattavansa suomen kielen rikastamista kansainvälisellä sanastolla, mutta siteeraa samalla Leninin kirjoitusta "Venäjän kielen puhdistamisesta" ja toteaa sen sisältämän ajatuksen "sodan julistamisesta tarpeettomalle vieraskielisten sanojen viljelemiselle ja venäjän kielen runtelemiselle" sopivan myös suomeen. Vieraskielisiä sanoja käytetään usein kritiikittömästi, vaikka asian voisi ilmaista ymmärrettävämmin omalla kielellä, esimerkkeinä "täysin epäonnistuneet venäjänkieliset lyhennykset" kolhoosi ja sovhoosi. Kaikkia puhekieleen vakiintuneitakaan sanoja ei kirjakieleen voida hyväksyä: "Jos karjalaisen ja inkeriläisen väestön kaikki vakiintuneesti käyttämät sanat otettaisiin kieleemme, niin kävisi niin, että me huomaisimme käyttävämme suomen kielen asemasta runneltua venäjän kielen sekoitusta."

Sitäpaitsi neuvostotila ja yhteistalous eivät ole keksittyjä sanoja, vaan ne ovat tarkkoja suomen kielisiä vastineita määrätyille venäjän kielen sanoille, ja ne eivät ole yhtään vähemmän vallankumouksellisia kuin vastaavat venäläisetkään sanat. Sanan vallankumouksellisuus tai vastavallankumouksellisuus ei yleensä riipu sanan olemuksesta, vaan sen käytöstä. Jos kielen vallankumouksellisuus olisi saavutettavissa sillä, että käännetään suomesta venäjäksi, niin asia olisi hyvin yksinkertaista.²¹²

Touko-kesäkuun vaihteessa suomen kielen kehittämistä käsiteltiin kustannusliike Kirjan Petroskoin ja Leningradin osastojen neuvottelukokouksissa. Petroskoissa valittiin lautakunta, jonka tehtäväksi annettiin "laatia ehdotus kaikista uusista ja vieraskielisistä sanoista jotka tällä hetkellä katsotaan tarpeelliseksi vakiinnuttaa käytäntöön". Kannatettiin myös uudissanaluettelojen ja laajemman sivistyssanakirjan julkaisemista.²¹³ Saman vuoden syksyllä ilmestyi neljän tuhannen kappaleen painoksena kokouksissa esitelmöineen kustannusliikkeen johtajan Heino Raution pamfletti "Suomenkielen runtelijoita vastaan!".

Kirjassaan Rautio asettuu vastustamaan kansainvälisten sanojen liiallista käyttöä, "puolustettakoonpa sitä kuinka vallankumouksellisilta helskähtävillä 'vasemmisto'-fraaseilla hyvänsä". On turhaa käyttää esim. sanoja konstateerata, illustreerata, initsiatiivi, intensiivinen, jos asian voi ymmärrettävämmin ilmaista suomalaisilla sanoilla: todeta, valaista, alote, voimaperäinen. Raution mukaan tämän kaltaisen "kansainvälistämisen" rinnalla on havaittavissa myös voimakas suomen kielen rakenteen, sanontatapojen ja sanojen venäläistämispyrkimys: "Kieleen pyritään juurruttamaan tarpeettomasti venäjänkielisiä lainasanoja niin, että vain suomenkieltä taitavien esimerkiksi Amerikasta ja Suomesta viimeaikoina tulleiden on sitä vaikea jopa joskus mahdoton ymmärtää."

Puhumattakaan puhekielestämme, joka on muuttumassa puoleksi venäjänkieliseksi, me jopa kirjallisuudessamme käytämme tarpeettoman paljon venäjänkielisiä väännöksiä. Sellaiset sanat kuin sovnarkoomi, sovnarhoosi, narkomproosi, narkomfin, narkomseemi, narkomstraavi, lespromhoosi, profsojuusi, mestkooma, presidiumi ja pleenumi ovat melkeinpä käyttöön vakiintuneet. Alituisesti otetaan ilman arvostelua uusia sanoja käytäntöön. Doklaadi, uklooni, fraktsio, etaappi, fraasi, platformu jne. alkavat yhä useammin esiintyä sanomalehti- ja kirjallisuuskielessämme.²¹⁴

Vielä tätäkin vahingollisempaa on vieraiden kielten sanontatapojen ajatukseton matkiminen. Mekaanisen venäjästä kääntämisen seurauksena Neuvostoliitossa käytettävä suomen kieli turmeltuu: "Kun hätäisesti alkukielelläkin muovatut pitkät lauseet orjallisesti alkukielen sanontatapoja noudattaen käännetään suomenkielelle, saadaan sellaista sekasotkua, jota joskus on vaikea suomenkielisessä asussa ymmärtää." Tällaista "edesvastuutonta" kääntämistä Rautio havainnollistaa mm. seuraavan käännöskirjallisuudesta poimitun esimerkin avulla:

Kollektiivitalouden voimien oikein jaottelun töiden koko laajuudessa suurinta taloudellista hyötyä silmälläpitäen, joka on merkitty tuotanto-finanssisuunnitelmassa, tulee muodostaa kollektiivitalouden ja sen hallinnon päätehtävän. Jokaisen kollektivistin täydellisestä ja oikein käyttämisestä riippuu heidän kokonaistuotantonsa määrä ja laatu kollektiivisen työn tuottavuudessa ja laadussa.²¹⁵

Amerikansuomalaisten puhumaa "sekakieltä" Rautio pitää varoittavana esimerkkinä siitä, mihin suomi voi vieraan vaikutuksen takia ajautua: "Yhtä kelpaamaton on -- kirjakielen perustaksi yksinomaan se puhetapa, mikä venäjän kielen voimakkaan vaikutuksen alaisena on rajan tällä puolella syntynyt, vaikka se onkin syntynyt sosialistisen rakennustyön olosuhteissa."²¹⁶

Mitään kieltä ei voida pitää yksinomaan yhden luokan kielenä. Kieltä ei saa arvostella pelkästään muodon perusteella, ideologinen sisältö on sen luokkaluonteen tunnus. Kieltä kehitettäessä on lähdettävä siltä perustalta, minkä edellinen kehitysvaihe, porvarillinen yhteiskunta, on luonut. Rautio huomauttaa, ettei uusien kirjakielten luomisesta Neuvostoliitossa saatuja kokemuksia saa mekaanisesti siirtää jo verrattain pitkälle kehittyneeseen suomeen. "Omat sanat" ovat sen tähänastisen kehityksen tulos, muodoltaan kansallisen kulttuurin viljelyä: "Sellaisten venäjänkielisten sanojen kuin kolhoosi, sovhoosi, narkomproosi suomenkielisten vastineiden fasistisina 'pannaan'-julistaminen on antautumista isovenäläisen shouvinismin edessä."²¹⁷ Šovinismia edustavat Raution mukaan "tieteen puujaloilla" Karjalan kielipolitiikkaa vastaan hyökänneet Bubrih, Aptekar ja Bykovski sekä Hämäläinen:

Tuollainen uuden kielen luomisen pyrkimys jo kehittyneen kansallisen kielen tilalle, kun sen perusteiksi vielä esitetään sellaisia näkökohtia, että entinen muodoltaan kansallinen kieli liiaksi karttaa vierasperäisiä ja suosii omia sanoja, on hyvin läheistä sukua sille pyrkimykselle, joka tahtoo sulattaa yhteen kaikki Neuvostoliiton kansallisuuksien kielet jo nyt kehityksemme nykyisellä vaiheella -- ja sitä tietä sulattaa yhteen myös kansallisuudet.²¹⁸

Rautio siteeraa Stalinia, joka XVI puoluekokouksessa oli tuominnut tällaiset pyrkimykset "kansainvälisyyden naamarin ja Leninin nimen taakse verhoutuvana suurvenäläisenä šovinismina", huomauttaen samalla, että Stalinin mukaan teoria kansallisten kielten häviämisestä ja sulautumisesta yhdeksi yleiskieleksi Neuvostoliitossa on väärä ja marksismi-leninismin vastainen. Niiden häviäminen ja yhteensulautuminen voi tapahtua vasta kun sosialismi on voittanut koko maailmassa. Stalinin lausuntoa, jonka mukaan esim. ukrainaa, valkovenäjää ja azeria kehitettäessä on otettava huomioon näitä kieliä Neuvostoliiton rajojen ulkopuolella puhuva väestö, voidaan Raution mielestä soveltaa myös suomeen. On turhaa ja vahingollista lähteä pirstomaan suomenkielistä kulttuuripiiriä ja kehittämään erityistä "neuvostosuomea", "vallankumouksen kieltä", jota Suomessa, Ruotsissa ja Amerikassa asuvat suomalaiset eivät ymmärtäisi.²¹⁹

Tarpeetonta on myös erityisen alemman asteen kirjakielen, "rahvaan kielen" luominen. Tällaisista pyrkimyksistä Rautio syyttää ns. vähälukutaitoisia (vastikään lukemaan ja kirjoittamaan oppineita aikuisia) varten julkaistua Karjalan kultarmeijalainen -lehteä:

On käsittämätöntä miksi lehti opettaa vähälukutaitoiset tuntemaan sellaiset maat kuin esim. Kiina ja Japani nimillä Kitai tai Japoni. -- Vaikeaa on myös käsittää, miksi vähälukutaitoiset on opetettava lukemaan "144 traktoraa päivässä", kun varmasti he yhtähyvin osaisivat lukea kirjakielenmukaisen otsikon "144 traktoria päivässä?" Tarpeetonta vähälukutaitoisten mukana menemistä, eikä heidän nostamistaan, kehittämistään ymmärtämään yleistä poliittista kieltä, on myös seuraava: "Tänä päivänä katsotaan kuinka gasietat täyttävät partian asettamat tehtävät".²²⁰

Punaisen Karjalan toimitussihteeri Emil Virtanen vastasi Rautiolle ja Helolle marraskuussa 1932 julkaistussa kirjoituksessa "Työtätekevien luokkakielen runtelijoita vastaan". Virtasen mielestä Rautio on "poliittisesti virheellisen asentein" yleistänyt Karjalan kielikysymyksen kaikkia suomen puhujia koskevaksi, tavoitellen "jotain suomen- ja karjalankielisten yleiskieltä niin Ameriikkaa, Suomea kuin Neuvostoliittoakin varten":

Raution käsitystapa kielikysymyksen alalla lähentelee sitä opportunistista ajastusta, ettei muka sosialismia voida rakentaa yhdessä maassa. Ja samalla tahtoo tov. Rautio tehdä sosialismin rakentajien kansallisesta kielestä pelkän vientitavaran, jonka laatua eivät saisi määrätä omat tarpeemme --

Virtasen mielestä on kiistatonta, että suomikin jakautuu kahteen eri luokkakieleen. Porvarillisen muodon asemasta on käytettävä proletaarista muotoa, on puhuttava ja kirjoitettava proletariaatin luokkakieltä ja kehitettävä sitä voimakkaasti. Virtanen panee merkille Raution ja Helon kielteisen asenteen venäläisperäisiä sanoja kohtaan ja huomauttaa, että Punainen Karjala on "puolueen aluekomitean ohjeita noudattaen vakiinnuttanut kielenkäyttöönsä vallankumouksen ja sosialistisen rakennustyön sanoja niin karjalankielestä kuin venäjänkielestäkin, mutta vastaavia rinnakkaismuotoja ei silti ole jätetty käyttämättä". Sopivien karjalaisten sanojen, pitkien sanayhdistelmien venäläisten lyhennysten ja kansainvälisten sanojen kirjakieleen vakiinnuttamisessa on ensi sijassa otettava huomioon lukijakunnan karjalaisen enemmistön tarpeet.²²¹

Arvosteluun yhtyy lehden päätoimittaja Otto Vilmi, joka toteaa ettei Raution kirja edusta puoluejohdon osoittamaa linjaa. Puhdaskielisyyden puolesta taistellessaan ja uuden kirjakielen tarpeettomuutta todistellessaan Rautio on horjahtanut "suomalaisen natsionalismin harhapoluille". Vilmi muistuttaa Karjalan kielikysymystä käsitelleestä neuvottelukokouksesta ja toistaa vielä kerran sen päätöslauselmassa annetut ohjeet.²²²

Kielenuudistuspyrkimysten tulokset?

Raution saaman kritiikin jälkeen kielikeskustelu näyttää vaimenneen.²²³ Kielen kehittämisen tehtäväkseen ottaneen aikakauslehti Kirjan ilmestyminen lakkasi jo sen toiseen numeroon kesällä 1932.²²⁴ Käytännön kielenhuolto jäi seuraavina vuosina Viktor Salon kaltaisten entusiastien harteille. Lehdistön ja käännöskirjallisuuden kielenkäyttöä kritisoitiin yleensä varsin puristisessa hengessä.²²⁵

Paikallisilla karjalaismurteilla Keski- ja Etelä-Karjalassa Valistusasiain kansankomissariaatin ohjeiden mukaisesti suoritettu lukutaito-opetus näyttää jääneen lyhytaikaiseksi ja ilmeisen epäonnistuneeksi kokeiluksi.²²⁶ Ns. "vähälukutaitoisia" varten julkaistiin vajaan vuoden ajan (1932-33) Raution mainitsemaa Karjalan kultarmeijalainen -lehteä, joka pyrki täyttämään kielikysymystä käsitelleen neuvottelukokouksen ohjeita lukutaito-opetuksen tueksi tarkoitetun "karjalais-suomalaisen" kielen viljelemisestä. Tulosten mielivaltaisuudesta ja epäjohdonmukaisuudesta kertoo seuraava esimerkki lehden ensimmäisestä numerosta:

Gasiettu on tarkoitettu karjalaisille vähän kirjah malttamattomille, kutamat on lopetettu likpunkti ja opastuvat nyt työläis- kolhoosi iltakouluissa. Tämä antaa vielä yhden tehtävän, että gassietta olisi kirjoitettu moisel kielel, kutama auttais karjalaisia helposti ottaakseh ja opastua suomen kieleh.²²⁷

Karjalaismurteiden käyttöä kaunokirjallisuuden välineenä kannustettiin mm. vuonna 1934 järjestetyn karjalankielisten kertomusten kirjoituskilpailun avulla. Vuosina 1933-35 julkaistiin neljän eri tekijän, pohjoiskarjalaisten Fjodor Ivatšovin, Antti Timosen ja Iivo Nikutjevin sekä eteläkarjalaisen Kalle Jussilan (Aleksandr Kirillovin) murrepakina- ja kertomuskokoelmat.²²⁸ Tasavallan suomenkielisessä lehdistössä karjalaismurteiden käyttö oli edelleenkin hyvin vähäistä. Punaisen Karjalan sivuilla karjalaisia (ja inkeriläisiä) murresanoja ja -piirteitä käytettiin toisinaan pakinoissa tai karjalaisten talonpoikien puhetta siteerattaessa, mutta varsinainen suomen kirjakielen "karjalaistaminen" jäi toteutumatta.

Pro gradu -työssäni²²⁹ tekemieni havaintojen perusteella ei 1930-luvun alkupuolella voida puhua myöskään kovin voimakkaasta suomen kielen "kansainvälistämisestä" tai "venäläistämisestä", joihin eräät kielikeskustelun osanottajat viittasivat. Sanomalehtikielessä useimmat venäjässä syntyneet, neuvostoreaalioita kuvaavat käsitteet voitiin ilmaista suomen omiin sanavaroihin perustuvien neologismien (lähinnä käännös- ja merkityslainojen) avulla, esim. iskuri 'iskutyöläinen' < ven. udarnik, piiri 'alueen (ven. oblast') tai aluepiirin (ven. kraj) alaisuuteen kuuluva paikallishallintoalue' < ven. rajon, kyläneuvosto < ven. sel'skij sovet, yhteistalous < ven. kollektivnoe hozjajstvo - kolhoz. Venäjästä kääntämisen aiheuttamasta kansainvälisen sanaston aktivoitumisesta huolimatta kokonaan venäläisperäiset vierassanat, esim. batrakki 'renki' < ven. batrak, jatsheikka '(puolue)solu' < ven. jačeika, kulakki 'suurtilallinen' < ven. kulak, olivat sanomalehtikielessä melko harvinaisia, mikä kuvastanee selvästi puristisempaa suhtautumista niihin. Periaatteeksi julistetuista karjalaistamispyrkimyksistä huolimatta 1930-luvun alun Karjala oli edelleenkin ennen kaikkea "suomalaisten yhteiskunta", jossa kantaväestön tehtäväksi jäi kielenkäytönkin alalla lähinnä omaksua se, mitä tulijoilla oli tarjottavanaan.

7.3 "Sovettisuomi" ja murrekirjallisuus

Karjalan kielipolitiikan suunnanmuutos

Vaikka 1930-luvun alussa karjalan kirjakielen käyttöönottoa koskeneet vaatimukset saatiinkin torjuttua, koko maan kansallisuus- ja kielipolitiikassa tapahtunut muutos alkoi vähitellen tuntua myös Karjalassa. NKP(b):n Leningradin aluekomitea, jonka alaisuudessa Karjalan puoluejärjestö oli toiminut 1920-luvun lopulta lähtien, oli antanut useita varoituksia tasavallan kansallisuuspolitiikassa havaituista "vääristymistä". Joulukuussa 1933 pidetyn Karjalan aluekomitean täysistunnon päätöksessä kansallisuuspolitiikan päätehtäväksi määriteltiin nyt Karjalassakin taistelu "paikallista nationalismia" vastaan.²³⁰ 1930-luvun suomalaisvainoja tutkineen Irina Takalan mukaan Neuvostoliiton turvallisuuselinten järjestämät joukkopidätykset alkoivat Karjalassa vuosina 1932-34. Pidätettyjä syytettiin mm. vakoilusta Suomen hyväksi ja pyrkimyksistä liittää Karjala Suomeen.²³¹

Kulttuuri- ja kielikysymyksissä uutta linjaa muotoiltiin NKP(b):n Karjalan aluekomitean kulttuuri- ja propagandaosaston inkeriläissyntyisen johtajan Paavo Hyppösen laatimissa ja puolueen aluekomitean keväällä 1934 hyväksymissä kansallisuuspolitiikan teeseissä.²³² Peruslähtökohtana oli yhä venäjän ja suomen tasa-arvoisuus Karjalan virallisina kielinä sekä suomen käyttö karjalaisten kirjakielenä. Nyt oli kuitenkin erityistä huomiota kiinnitettävä "kansallisen kulttuurin sosialistisen sisällön vääristymiin", jotka Karjalassa olivat ilmenneet sekä "suurvaltašovinismina" että "paikallisena nationalismina". Suurvaltašovinismin ilmentyminä pidettiin venäjänkielistä lukutaito-opetusta Etelä- ja Keski-Karjalan karjalaisväestön keskuudessa, etupäässä venäjänkielisiä piirilehtiä Karjalan eteläosissa sekä suomen opiskelun ja käytön aliarviointia venäläisten taholta. Paikallisen nationalismin voimistumisesta kertoivat venäjän opiskelussa erityisesti tasavallan pohjoisosissa havaitut puutteet. Kansallisuuspolitiikan vääristymiä oli löydetty myös kustannusliike Kirjan toiminnasta:

Näiden vääristelyjen olemus on siinä, että ei kyetä käytännöllisessä työssä konkreettisesti suhtautumaan Karjalan väestön perusryhmien tarpeiden palvelemiseen, varsinkin mitä Keski- ja Etelä-Karjalaan tulee, ja että pidetään silmällä melkein yksinomaan suomalaisia ja pohjois-karjalaisia, jotka hyvin taitavat suomenkieltä. "Kirjan" julkaisema kirjallisuus leviää pääasiassa suomalaisten työläisten ja toimitsijain sekä pohjois-karjalaisten keskuuteen. Aunuksen, Prääsän, Petrovskin, Seesjärven ja Kontupohjan piirien karjalaiset metsätyöläiset ja kollektivistit sekä Soutjärven vepsäläiset eivät juuri ollenkaan lue "Kirjan" tuotteita, he eivät kielen ja esitystavan puolesta niitä käsitä.

Hyppösen mukaan "aluekomitean ohjeita siitä, että 'Kirjan' tulee joukkolukijoita varten julkaista kirjoja, joissa mahdollisimman paljon käytetään karjalaisten murteiden sanavaroja ei ole täytetty vähimmässäkään määrässä. Eri karjalaisryhmien sanavarastoa ei tutkita, ja yritykset käyttää 'Kirjan' tuotteissa yksityisiä sanoja paikallisista murteista kohtaavat käytännössä vastustusta 'Kirjan' eräitten johtavien työntekijöiden taholta, jotka pyrkivät ottamaan käytäntöön puhtaan suomalaisen kirjakielen, ottamatta huomioon yksityisten lukijaryhmien konkreettisia oloja ja tarpeita."²³³

Perusteellinen muutos Karjalan kielisuunnittelussa alkoi syksyllä 1935, jolloin puoluesihteeri Rovio, kansankomissaarien neuvoston puheenjohtaja Gylling ja useita muita tasavallan suomalais- ja karjalaissyntyisiä johtajia erotettiin tehtävistään. Leningradin puoluejohdon toimesta syyskuussa 1935 järjestetyssä NKP(b):n Karjalan aluekomitean V täysistunnossa erottamisten perussyyksi nimettiin kansallisuuspolitiikassa tehdyt virheet. Yhdeksi keskeisimmistä tasavallan suomalaisjohtoon kohdistuneista syytöksistä muodostui kysymys venäjän kielen aliarvioimisesta. Täysistunto totesi, ettei esim. Kiestingin, Uhtuan ja Repolan piirien kouluissa venäjää oltu opetettu lainkaan. Suomalaisten ja karjalaisten keskuudessa oli havaittu suoranaista vastenmielisyyttä venäjän opiskelua ja käyttöä kohtaan, tasavallan venäläisväestöä oli syrjitty.²³⁴

Lokakuussa 1935 Karjalan lehdistö aloitti kampanjan "kansallisuuspolitiikan vääristelyjä hyväkseen käyttäneiden porvarillisten nationalistien" paljastamiseksi. Erottamisten ja pidätysten leimaama noitajahti muuttui pian suoranaiseksi suomalaisvainoksi.²³⁵ Punainen Karjala kertoi "luokkavihollisen" pesiytyneen kouluihin, valistusasiain kansankomissariaattiin, kirjailijaliittoon ja kustannusliike Kirjaan, joka venäjänkielisen ja murrekirjallisuuden julkaisua aliarvioiden oli keskittynyt palvelemaan vain suomalaista lukijakuntaa. Raution pamfletti Suomenkielen runtelijoita vastaan! sai toimia esimerkkinä Kirjassa harjoitetusta "uusi-sisältöisten neuvostosanojen vastustamisesta".²³⁶ Lehti kannusti lukijoitaan opiskelemaan venäjää, jonka nyt todettiin olevan "maailman rikkain kieli", "proletariaatin vallankumouksen, sosialistisen rakennustyön, Leninin-Stalinin kieli".²³⁷

Murrekirjallisuus ja suomen kielen käyttöalan kaventuminen

Karjalan kieli- ja kansallisuuspolitiikan linjanmuutos heijastui seuraavina vuosina (1935-37) tapahtuneena suomen kielen käyttöalan vähittäisenä kaventumisena. NKP(b):n aluekomitean V täysistunnon hyväksymässä päätöksessä tasavallan uusi johto (Rovion tilalle oli nimitetty latvialaissyntyinen P.A. Irklis ja Gyllingin korvasi pian tverinkarjalainen P.I. Bušujev; molemmat olivat aiemmin toimineet Leningradin aluekomiteassa) määrättiin tehostamaan venäjän kielen opetusta, laajentamaan karjalaismurteiden käyttöä Etelä- ja Keski-Karjalassa sekä ratkaisemaan kysymyksen vepsäläisalueen koulujen opetuskielestä.²³⁸ Karjalan valistusasiain kansankomissariaatti päätti palata vapaaehtoisuuteen aikuisten lukutaito-opetuksessa: kansallisten piirien lukutaidottomat saivat itse valita opiskelemansa kielen.²³⁹

Afanasjevan mukaan vuosina 1936-1937 suomi säilyi koulu- ja lukutaito-opetuksen välineenä lähinnä tasavallan luoteisosissa. Muualla siirryttiin venäjänkieliseen opetukseen karjalaa apukielenä käyttäen.²⁴⁰ Todennäköisesti tieto venäjään siirtymisestä koskee kuitenkin vain aikuisten lukutaito-opetusta. Oma aineistoni kertoo suomenkielisen kouluopetuksen lakkauttamisesta Keski- ja Etelä-Karjalassa vasta syksystä 1937 lähtien (ks. s. 115). Vielä alkuvuodesta 1935 97,3 % tasavallan karjalaislapsista kävi suomenkielistä koulua.²⁴¹

Punainen Karjala ja tasavallan paikallislehdet ryhtyivät julkaisemaan aikaisempaa huomattavasti enemmän karjalankielistä aineistoa, aluksi latinalaista kirjaimistoa käyttäen. Vuonna 1937 karjalankielinen aineisto muodosti jo noin neljänneksen Punaisen Karjalan sisällöstä. Lehden avustajien lähettämien kirjoitusten lisäksi karjalaksi ryhdyttiin julkaisemaan myös venäjästä käännettyjä ja virallisluontoisempia tekstejä. Karjalankielisestä aineistosta valtaosa oli kirjoitettu livvin murteella. Punaisen Karjalan ja Rintaman sivuilla julkaistiin myös mm. Kalle Jussilan (Aleksandr Kirillov) ja Krisun Miikkulan (N. Hrisanfov) livvinkielisiä kertomuksia ja runoja. Vaikka myöhemmin mukaan tuli myös eräitä varsinaiskarjalaa käyttäneitä kirjoittajia, tasavallan pohjoisosissa karjalaismurteiden kirjallinen käyttö ei näytä saaneen mainittavaa kannatusta. Alueellisia eroja voidaan havaita myös paikallislehtiä tarkastelemalla. Aunuksen Kolhoznik-Kolhosnikka lehti ilmestyi vuoden 1937 alussa pääosin venäjäksi, mutta sisälsi jonkin verran myös suomen- ja karjalankielistä aineistoa. Uhtualaisen Kalevalan bolsheviikin lähes yksinomaisena kielenä oli suomi, karjalankielisiä tekstejä ryhdyttiin julkaisemaan vasta syksyllä 1937.

Myös radiossa alettiin välittää säännöllisiä karjalankielisiä lähetyksiä.²⁴² Kustannusliike Kirjan tehtäviin sisällytetty "murrekirjallisuuden" julkaiseminen sen sijaan osoittautui odotettua hankalammaksi. Vuoden 1936 kustannussuunnitelmaan hyväksytyistä 15 karjalankielisestä nimekkeestä onnistuttiin julkaisemaan vain yksi. Vuoden 1937 suunnitelman 37 nimekkeestä saatiin julkaistua 13 (71,99 tuh. kpl). Epäonnistumisen taustalla oli pätevien karjalaisten työntekijöiden vähyys ja tasavallan sekava poliittinen tilanne. Valtaosa Kirjan tuotannosta oli yhä suomenkielistä.²⁴³

On huomattava, ettei karjalaksi julkaistuissa teksteissä aina vuoden 1937 syksyyn asti ollut kysymys millään tavalla normitetusta kirjakielestä, eikä sellaisen luominen aluksi ollut tavoitteenakaan. Jokainen kirjoittaja käytti omaa kotimurrettaan ja sovelsi karjalaan - usein varsin mielivaltaisesti - suomalaista ortografiaa. Suomalaisvaikutusta esiintyi runsaasti myös sanaston, muoto-opin ja syntaksin tasolla, vaikka sen määrä ajan mittaan vähenikin. Kesäkuusta 1937 lähtien Punainen Karjala ryhtyi painamaan karjalankielisiä tekstejä myös kyrillisellä kirjaimistolla.

"Sovettisuomi" ja terminologisen komission toiminta

Karjalaismurteiden ja venäjän kielen lisääntyneestä käytöstä huolimatta, aina vuoden 1937 syksyyn asti suomen painotettiin säilyvän tasavallan toisena virallisen kielenä. Sen kehittämistä "Neuvostoliiton oloja vastaavaksi" pyrittiin jatkamaan.

Maaliskuussa 1936 Punainen Karjala julkaisi ilmoituksen "Suomen kielen terminologisen komissin" perustamisesta Karjalan tieteellisen tutkimusinstituutin yhteyteen. Lehden mukaan komission tehtävänä oli "vakiinnuttaa suomenkieleen kansainvälisen proletariaatin ja SSSR:n sosialistisen rakennustyön prosessissa syntyneitä uusia sanoja ja termejä, joiden käyttämisessä on näihin asti ollut suurta horjuvaisuutta, ja ottaa suomenkieleen karjalankielisiä sanoja". Yleisöä kehotettiin osallistumaan komission työhön "tekemällä ehdotuksia suomenkieleen otettavista sanoista, huomauttamalla komissille muiden kielten sanojen, jopa kokonaisten lauseidenkin epäonnistuneesti tai suorastaan virheellisesti tehdyistä kääntämisistä suomenkieleen ja kääntymällä komissin puoleen kyselyillä terminologisia seikkoja koskevissa kysymyksissä".²⁴⁴

Ilmoitusta seurasi "Terminologisen komissin tiedotus No 1", venäläisten sanojen pohjalta rakennettu, lähinnä yhteiskuntaelämän termejä sisältävä sanaluettelo. Komission perustamista käsiteltiin myös Punaisen Karjalan pääkirjoituksessa, joka nähtävästi oli lehden vastaavan toimittajan Kalle Vennon käsialaa.²⁴⁵ Karjalan entisen johdon aikana tapahtuneiden "puolueen kansallisuuspolitiikan vääristelyjen" todettiin heijastuneen myös kielenkäyttöön:

Kielenkäytön alalla kuljettiin Suomeen päin kallistuvien natsionalistien talutusnuorassa, josta seurauksena oli, että kielenkäytössä ja sen kehittämisessä orientoiduttiin n.s. "yhtenäiseen suomenkielen kulttuuripiiriin" ja vieroksuttiin yleistä sovettikulttuuria ja -yhteiskunnallisuutta. Seurauksena tästä oli, että suomenkieli jäi voimakkaasti jälkeen väestön käyttämästä elävästä puhekielestä, joka on rikastunut ja jatkuvasti rikastuu kansainvälisen proletariaatin ja erikoisesti Sovettiliitossa tapahtuvan sosialistisen rakennustyön prosessin synnyttämillä uusilla sanoilla ja termeillä.

Lehti toteaa puolueen aluekomitean V täysistunnon osoittaneen kielenkäytöllekin "varman, bolshevistisen suunnan". Karjalassa suomi säilyy venäjän rinnalla tasavertaisena virallisena kielenä, samalla kun se vapautetaan "siitä natsionalistisesta käytännöstä, johon sen Karjalan puoluejärjestön entisen johdon taholta sallittiin vajoavan":

Tehtävänämme on lähentää ja yhdistää Liitossamme elävä suomea puhuva väestö yhä enemmän yleiseen sovettikulttuuriin, työtätekevän ihmiskunnan etumaisimpaan kulttuuriin, eikä mihinkään abstraktiseen, olemattomaan "suomenkielen kulttuuripiirin kokonaisuuteen", kuten Rautio ja hänen hengenheimolaisensa saarnasivat.

Ensimmäiset askeleet tässä oli lehden mukaan jo otettu: "Lehdistössä ja kirjallisuudessa on jo jonkun aikaa käytetty useita kansainvälisen proletariaatin vallankumousliikkeen ja varsinkin Sovettiliiton sosialistisen rakennustyön prosessissa syntyneitä sanoja ja termejä." Kielen rikastamisessa ja kehittämisessä tärkeä rooli tulisi olemaan kielenkäyttöön suositeltavia sanoja julkaisevalla terminologisella komissiolla:

Meidän on rikastutettava suomenkieltä proletariaatin vallankumousliikkeen ja sosialistisen rakennustyön prosessissa syntyneillä sanoilla ja termeillä, muistaen, että nämä sanat ovat syntyneet ja syntyvät aktiivisessa luokkataisteluprosessissa, jossa ne valautuvat käsitteiksi, mitkä helposti ymmärretään määrätyn uuden konkreettisen ilmiön tai tapahtuman yksinomaisena ilmaisijana, uuden idean ilmaisijana. Etsiä tälläisille sanoille kustakin kielestä omaa vastinetta on tarpeetonta, jopa vahingollistakin, sillä se voi vain sotkea käsitteitä ja pelata vihollistemme hyväksi.

Terminologisen komission perustamisesta kertovan ilmoituksen mukaan tarkoituksena oli julkaista sen tiedonantoja säännöllisesti joka kuukausi. Järjestyksessä toinen sanaluettelo ilmestyi kuitenkin vasta kesäkuussa 1936.²⁴⁶ Molemmat sanaluettelot julkaistiin myös leningradilaisessa Vapaus -lehdessä. Karjalan tiedekeskuksen arkistossa on säilynyt elokuulle 1936 päivätty, Laukkasen (kyseessä lienee NKP(b):n aluekomiteassa työskennellyt Herman Laukkanen) allekirjoittama komission työsuunnitelma.²⁴⁷ Suunnitelman mukaan komission tehtävänä on kerätä ja vahvistaa uusia, yleiseen käyttöön juurrutettavia termejä, määritellä tarkemmin vanhoja, merkitykseltään epäselviä termejä ja tarkistaa niiden kirjoitusasu. Vahvistettavien termien keräämiseksi komission tulee kääntyä asiasta kiinnostuneiden järjestöjen, laitosten ja henkilöiden puoleen, samalla kun se itse kerää erityisesti kansainvälisiä termejä. Vahvistetut termit oli tarkoitus julkaista Punaisessa Karjalassa 30-50 sanan luetteloina. Syyskuusta vuoden 1936 loppuun suunniteltiin neljän sanaluettelon julkaisemista. Tämän lisäksi komission tuli antaa neuvoja toimittajille ja kääntäjille sekä osallistua karjalais-suomalais-venäläisen sanakirjan toimitustyöhön.

Terminologisen komission toiminta päättyi kesällä 1937, jolloin sen johtajat - Hyppönen, Vento ja Laukkanen - pidätettiin. Syyskuussa alkaneen uuden suomalaisvastaisen kampanjan aikana kysymys suomen kielen kehittämisestä nousi jälleen lehtien sivuille. Nimimerkki I.N. kertoi Punaisen Karjalan "kansanvihollisiksi" osoittautuneine kielimiehineen "aivan selvästi orientoituneen kielipolitiikassaan fasistiseen Suomeen":

Siinä viljeltiin uusien sosialistisen rakennustyömme tuomien sovettitermien asemasta vanhoja, aikaa vastaamattomia termejä ja tätä opetettiin lukijoille ja tätä seurasivat rajonilehdet. Uusien sovettisanojen käyttöä ei suinkaan "Punaisessa Karjalassa" vakiinnutettu, vaan käytettiin joka kerta eri tavalla, mikä sai aikaan vielä suurempaa sekasotkua.

Pahimpana "uusien sovettitermien" käyttöön ottamisen jarruttajana oli kirjoittajan mukaan ollut terminologinen komissio: "Jo muodollisestikin katsoen se ajoi kaksinaista, itseasiassa selvää natsionalistista politiikkaa." Julkaisemalla pelkkiä suosituksia "pyrittiin siihen, ettei missään tapauksessa ole pakollista käyttää niitä termejä, joita tämä komissi vaikka muodon vuoksi oli pakoitettu julkaisemaan uusina, lisäyksinä suomen kieleen". Kansanjoukkojen kieli oli paljon komission viisauksia pitemmällä:

Karjalainen väestö ei tunne piiriä, mutta tuntee rajonin, karjalainen väestö, metsätyöläiset eivät tunne asutusta, eikä metsäkylää, vaan tuntevat posjolkan, samoin paikallinen väestö puhuu selsovetista ja sovettivallasta.

Nimimerkin mukaan "uusien termien sellaisenaan siirtäminen suomen kieleen on ollut terminologiselle komissille vain verhona 'puhdaskielisyys'-prinsiipin ajamisessa". Yhteisen linjan puuttuminen Karjalan ja Leningradin alueen kesken oli johtanut siihen, että leningradilainen Vapaus yhä käytti "vanhoja, vastaamattomia termejä", "Nuori Kaarti vasta vuosi sitten kirjoitti 'kämpistä', 'kerhoista' ym":

On aivan selvää, että silloin kun väestö ei tunne uusia sovettitermejä, silloin kun näille uusille sovettitermeille annetaan väärä tulkinta suomen kielessä, niin luonnollisestikin tämä pitää suomenkielistä lukija syrjässä suuresta sosialistisesta rakennustyöstä, sovettiyhteiskunnallisuuden suurista kysymyksistä, sovettikulttuurista. Nimenomaan uusien sovettitermien vakiinnuttaminen myös suomen kieleen on yhtenä vipusimena proletaarisen internatsionalismin ja sovettipatriotismin hengen kasvattamisessa suomenkieliseen väestöön.²⁴⁸

Leningradin suomalaislehtiä tarkasteltiin Punaisen Karjalan Leningradskaja pravdasta lainaamassa artikkelissa. "Porvarillisten natsionalistien pesäksi" nimetyssä Vapauden toimituksessa oli "ainoastaan mitättömän pieni ryhmä ihmisiä, jotka vapaasti puhuvat venäjänkieltä, vaikka ovat olleet SSSR:ssä jo kymmeniä vuosia". Päätoimittaja Lepola ei tuntenut "Lokakuun Sosialistisen Revolutsion kieltä", vaikka oli asunut maassa jo lähes 15 vuotta. Käännös- ja painovirheitä viljelemällä toimituksen väitettiin tahallisesti vääristelleen tärkeiden poliittisten asiakirjojen sisältöä. Samoja teitä oli kulkenut pioneerilehti Kipinän toimittaja Ahde: "Hän ajoi lehden palstoilta kansainvälisiksi tulleet sanat 'sovetti', 'kolhoosi', perustellen sitä sillä, ettei sellaisia sanoja ole suomen kirjakielessä."²⁴⁹

Poliittisen ilmiannon lajityyppiä edusti karjalaisen Fjodor Ivatšovin kirjoitus "Vihollisen agentuuri Karjalan kirjallisuudessa". Ivatšov muistutti nationalistiksi, trotskilaiseksi ja kansanviholliseksi nimetyn Lea Helon olleen "diskussian aikana Karjalan kulttuurista ja kielestä aina suomalaisten natsionalistien - H. Raution, K. Vennon ym. rintaman avangardissa":

Kustannusliike "Kirjassa" työskennellessään Helo jälleen käytännössä jatkaa entistä natsionalistista politiikkaansa kieleen nähden. Kun toimittaja Leskinen kirjoittaa sanan "revolutsio", korjaa Helo sen: "vallankumous".²⁵⁰

Vaikka terminologista komissiota syytettiinkin "sovettisuomen" kehityksen jarruttamisesta, sen työn jäljet näkyvät selvästi vuosien 1936-1937 suomenkielisessä neuvostolehdistössä. Punaisen Karjalan kielenkäytöstä pro gradu -työssäni tekemieni havaintojen perusteella vuoden 1935 syksystä lähtien voidaan todeta vierassanojen käytön lisääntyneen voimakkaasti ja yhä useampien lehden sivuille jo vakiintuneiden omaperäisten ilmausten korvautuneen kansainvälisillä ja venäläisperäisillä lainasanoilla. Tyypillisiä esimerkkejä uusista lainoista ovat esim. administratsia 'hallinto' (vrt. ven. administracija), deputaatti '(kansan)edustaja' (ven. deputat), industria 'teollisuus' (ven. industrija), kolho(o)snikka 'kolhoosin jäsen, kolhoositalonpoika' < ven. kolhoznik, konstitutsio 'perustuslaki' (ven. konstitucija), natsio 'kansakunta' (ven. nacija), plaani 'suunnitelma' (ven. plan), rajoni 'hallintopiiri' (ven. rajon), revolutsio 'vallankumous' (ven. revoljucija), rekordi 'ennätys' (ven. rekord), respublikka 'tasavalta' (ven. respublika), selsovetti 'kyläneuvosto' < ven. sel'sovet, sovetti 'neuvosto' < ven. sovet, sovhoosi 'neuvostotila' < ven. sovhoz, studentti 'opiskelija' (ven. student), transportti 'liikenne, kuljetus' (ven. transport), udarnikka 'iskutyöläinen, iskuri' < ven. udarnik. Venäjä näyttää toimineen yhä useammin kansainvälisen sanan välittäjäkielenä, ja venäläisperäisiä "ylellisyyslainoja" esiintyy jopa suomenkielisten tekijöiden kirjoituksissa: otlitsnikka 'kiitettävä oppilas' < ven. otličnik, roodina 'synnyinmaa, isänmaa' < ven. rodina, studentka 'naisopiskelija' < ven. studentka (kans.väl. student + naista osoittava ven. -ka), utshastka 'vaalihuoneisto, äänestyspaikka' < ven. (izbiratel'nyj) učastok (esimerkit Jaakko Rugojevilta ja Jalmari Virtaselta).²⁵¹

Monet näistä vierassanoista olivat venäläisessä ympäristössä epäilemättä jo vakiintuneet karjalaisten ja suomalaistenkin puhekieleen. Voimakkaimmin niiden suosimista edistivät kuitenkin poliittiset ja ideologiset tekijät. Suomen kielen "omista sanoista" oli 1930-luvun puolivälin jälkeen tullut poliittisen epäluotettavuuden, neuvostoideologiaan ja venäjän kieleen perustuneen yhtenäiskulttuurin vastaisten kansallisten pyrintöjen merkkejä. Neuvoston vaihtuminen sovetiksi viestitti kansallisuus- ja kielipolitiikassa tapahtunutta muutosta.

Suomen kielen "karjalaistaminen", ellei sellaisena sitten pidetä karjalaisille outojen suomalaisten neologismien korvaamista tutummilla venäläisperäisillä "sovettisanoilla", näyttää joka tapauksessa jääneen toteutumatta. Vuosien 1935-1937 Karjalan kielisuunnittelun murroskauden kaksi strategiaa - "murrekirjallisuuden" ja "sovettisuomen" kehittäminen - eivät tuoneet odotettuja tuloksia.

176 Inkerikkojen kouluissa oli opetuskielenä vuodesta 1929 lähtien käytetty suomea. Myös Karjalan ASNT:n alueella asuvien äänisvepsäläisten keskuudessa siirryttiin 1930-luvun alussa suomenkieliseen koulutyöhön. Inkeroisen, vepsän ja saamen jo saman vuosikymmenen lopussa haudatuista kirjakielikokeiluista ks. Selickaja 1965, Mullonen 1967 ja Kert 1967.

177 10 vuotta leniniläistä kielipolitiikkaa: Karjalan alueaktiivin neuvottelukokouksen 12 X-31 valitseman komissin "Karjalaisten kielikysymyksestä" tekemä päätöslauselma. Punainen Karjala 8.12.1931; Afanas'eva 1989: 47-48.

178 I.I. Meščaninov. Puti razvitija karel'skogo literaturnogo jazyka. Krasnaja Karelija 11.2.1939.

179 Aptekar'-Bykovskij 1931: 16-17.

180 A. K-v. Vozroždenie karel'skogo jazyka. Pravda 14.5.1931.

181 Bubrih 1932: 28-34.

182 Bubrih 1931: 3-4, 1932: 5-6.

183 Bubrih 1931: 4-5, 1932: 7.

184 Bubrih 1932: 21-25.

185 Bubrih 1932: 23-24; esimerkki Punainen Karjala 23.3.1930.

186 Bubrih 1931: 5-8, 1932: 3-5.

187 Rovio 1931.

188 Karjalan yhteiskunnallisten ja poliittisten liikkeiden ja järjestöjen valtionarkistossa säilytettävien dokumenttien sisältö ja niiden päiväyksiin liittyvät ristiriidat viittaavat kahteen erilliseen neuvottelukokoukseen. Lehdistössä niiden päätöslauselmat julkaistiin vasta joulukuussa ikään kuin kysymys olisi vain yhdestä, lokakuussa pidetystä kokouksesta.

189 Bihdrikerin (1933: 186-188) mukaan 1920-luvun alussa kielikysymyksestä luvattua kansanäänestystä ei koskaan järjestetty. Afanas'eva (1989: 43) toteaa karjalaisten enemmistön käytännössä valinneen sivistyskielekseen venäjän.

190 A.V. Katšanov ei toki ollut kielitieteilijä eikä oikeastaan Karjalan ulkopuoleltakaan, kuten edellä jo todettiin.

191 10 vuotta leniniläistä kansallisuuspolitiikkaa: NKP(b):n Karjalan AK:n byron päätös kansallisuuskysymyksestä. Punainen Karjala 7.12.1931; 10 vuotta leniniläistä kielipolitiikkaa: Karjalan alueaktiivin neuvottelukokouksen 12 X-31 valitseman komissin "Karjalaisten kielikysymyksestä" tekemä päätöslauselma. Ibid. 8.12.1931; Afanas'eva 1989: 48.

192 Gosudarstvennyj arhiv obščestvenno-političeskih dviženij i formirovanij Karelii, fond 3, opis' 2, delo 558, listy 2-3.

193 Gosudarstvennyj arhiv obščestvenno-političeskih dviženij i formirovanij Karelii, fond 3, opis' 2, delo 558, listy 6-9.

194 Gosudarstvennyj arhiv obščestvenno-političeskih dviženij i formirovanij Karelii, fond 3, opis' 2, delo 558, list 32.

195 Gosudarstvennyj arhiv obščestvenno-političeskih dviženij i formirovanij Karelii, fond 3, opis' 2, delo 558, listy 29-30.

196 10 vuotta leniniläistä kielipolitiikkaa: Karjalan alueaktiivin neuvottelukokouksen 12 X-31 valitseman komissin "Karjalaisten kielikysymyksestä" tekemä päätöslauselma. Punainen Karjala 8.12.1931.

197 Vrt. ven. kolhoz, sovhoz, škola kolhoznoj molodeži, kollektivist. Kollektivisti oli Neuvosto-Karjalan suomessa vakiintunut ven. kolhoznik -sanan merkitykseen.

198 A.T. Kieltämme rikastuttamaan. Punainen Karjala 14.12.1931.

199 T. T-lä (= Törmälä) 1932.

200 P.N. 1932.

201 Salo 1932: 13.

202 Salo 1932: 14.

203 Salo 1932: 15.

204 Letonmäki 1932: 16.

205 M. Hämäläinen. Suomen kirjakieleen vallankumouksen henkeä. Punainen Karjala 12.4.1932.

206 M. Hämäläinen. Karjalan Tieteellisen tutkimusinstituutin etnografis-lingvistisen sektsion työstä. Punainen Karjala 12.4.1932.

207 P. Humpuukiteorioita vastaan kielikysymyksessä. Punainen Karjala 10.5.1932.

208 O. Vilmi. Edelläolevan kirjoituksen johdosta. Punainen Karjala 10.5.1932.

209 Vrt. ven. batrak 'renki', bednjak 'köyhä talonpoika', narkom 'kansankomissaari', rabfak 'työläistiedekunta'.

210 V. Salo. Suomenkielisen terminologian nykyhetken kysymyksistä. Punainen Karjala 11.5.1932.

211 Helo 1932: 15.

212 Helo 1932: 16.

213 Yhtenäinen kirjakielemme vakiintuu: Kirjan neuvottelukokous puoluelinjan mukaisen sanonnan tarpeellisuudesta. Punainen Karjala 8.6.1932; Rautio 1932: 3.

214 Rautio 1932: 5-6. Vrt. ven. sanalyhenteet sovnarkom 'kansankomissaarien neuvosto', sovnarhoz 'kansantalousneuvosto', narkompros 'valistusasiain kansankomissariaatti', narkomfin 'raha-asiain kansankomissariaatti', narkomzem 'maatalouden kansankomissariaatti', narkomzdrav 'terveydenhuollon kansankomissariaatti', lespromhoz 'metsäteollisuuspiiri', profsojuz 'ammattiliitto', mestkom 'ammattiliiton työpaikkakomitea', uklon 'poikkeama puolueen virallisesta linjasta'; internationalismit prezidium, plenum, frakcija, etap, fraza, platforma.

215 Rautio 1932: 10.

216 Rautio 1932: 8.

217 Rautio 1932: 50.

218 Rautio 1932: 59.

219 Rautio 1932: 59-62.

220 Rautio 1932: 40.

221 Emil Virtanen. Työtätekevien luokkakielen runtelijoita vastaan. Punainen Karjala 6.11.1932.

222 O. Vilmi. Edelläolevan arvostelun johdosta. Punainen Karjala 6.11.1932.

223 Erään tiedon mukaan Raution tueksi asettui puoluesihteeri Rovio: "Kun tämä kirja luonnehdittiin natsionalistisena, tov. Rovio kutsui aktiivin yleisen kokouksen kaupungissa ja teki selostuksen tämän samaisen kirjan puolustamiseksi. Ja vain suurella painostuksella myöhemmin tämä kirja tuomittiin. Mutta tämä tuomio jäi puhtaaksi muodolliseksi siksi, että ihmiset, jotka olivat samalla kannalla tekijän kanssa kielikysymyksessä, tov. Rovion kannatuksella vielä nytkin ovat omalla kannallaan ja toteuttavat sitä käytännöllisessä työssä." NKP(b):n Karjalan Aluekomitean V täysistunto: Keskustelua tt. Tshudovin ja Irklisin selostuksien johdosta: Hyppösen puheenvuoro. Punainen Karjala 11.10.1935.

224 Alto 1989: 87-90.

225 Esim. Salo 1934, 1935; V. Salo. Vierasperäisten sanojen oikeinkirjoituksesta. Punainen Karjala 14.5.1934; V. Salo. Kun kirjoittajamme eivät tunne ajan käsitettä. Punainen Karjala 23.5.1934; M.S. 1935.

226 Kul'turnoe stroitel'stvo 1986: 22.

227 Kultarmeijalainen lehden lukijoille. Karjalan kultarmeijalainen 1.4.1932. - Likpunkti 'lukutaitokoulu' < ven. likpunkt, punkt likvidacii bezgramotnosti, livvin ottuakseh 'tarttua, ryhtyä johonkin'.

228 Jalava 1990: 111, Summanen 1984: 33-38.

229 Anttikoski 1993: 88-109.

230 Itogi 1934: 41-44.

231 Takala 1992: 41-43.

232 Itogi 1934; lyhennetty suomenkielinen versio Hyppönen 1934. 233 Hyppönen 1934: 24.

234 Perusteellisemmin syksyn 1935 tapahtumia ja niihin johtanutta kehitystä on käsitellyt Renvall 1944. Ks. myös Hodgson 1967: 167-169, Ylärakkola 1976: 261-302, Kostiainen 1985.

235 Ks. esim. Takala 1992: 44-47.

236 Esim. Paljastettava ja poistettava virheet juuriaan myöten. Punainen Karjala 15.10.1935; Päätuli suunnattava natsionalististen ainesten loppuun asti paljastamiseksi. Ibid. 15.10.1935; Tehdyt virheet ja vääristelyt paljastettava loppuun asti. Ibid. 28.10.1935; Kirjallisuusliike puhdistettava natsionalistis-shovinistisista aineksista. Ibid. 16.11.1935.

237 Esim. M. Stein. Isku arkaan paikkaan. Punainen Karjala 29.10.1935; W. Woronin. Opastumme venäjänkieleh - muailman proletarskoin revolutsien kieleh. Ibid. 4.11.1935; Opittava Leninin-Stalinin kieli. Ibid. 6.12.1935.

238 Karjalan puoluejärjestön edessä olevista tehtävistä: NKP(b):n Karjalan Aluekomitean V täysistunnon päätös. Punainen Karjala 3.10.1935.

239 Lukutaidottomuuden likvidoimisen tilasta Karjalassa. Punainen Karjala 10.12.1935.

240 Afanas'eva 1989: 53.

241 Sykiäinen 1935: 254.

242 Radioperedači na karel'skom jazyke. Krasnaja Karelija 8.1.1936.

243 N.H. Valtion kustannusliike "Kirjan" parannettava työskentelyään. Punainen Karjala 23.3.1936; Materialy 1937: 98, Kul'turnoe stroitel'stvo 1986: 123.

244 Karjalan Tieteellisen Tutkimusinstituutin terminologiselta komissilta. Punainen Karjala 11.3.1936.

245 Suomenkielen bolshevistiseen rikastuttamiseen ja kehittämiseen. Punainen Karjala 11.3.1936.

246 Karjalan Tieteellisen Tutkimusinstituutin Terminologisen Komission tiedotus No 2: Venäjän- ja muunkielisten sanojen käyttö ja kääntäminen suomenkielelle. Punainen Karjala 4.6.1936.

247 Naučnyj arhiv Karel'skogo naučnogo centra AN RF, fond 1, opis' 3, delo 182, listy 36-37.

248 I.N. Siitä, miten terminologinen komissi jarrutti suomenkielen rikastuttamista. Punainen Karjala 16.9.1937.

249 S. Polesjev. Porvarillisten natsionalistien pesä. Punainen Karjala 18.9.1937.

250 F. Ivatshev. Vihollisen agentuuri Karjalan kirjallisuudessa. Punainen Karjala 22.9.1937. Ivatšovin järjestämästä ajojahdista huolimatta, Helo - yhtenä harvoista Karjalan kirjailijaliiton jäsenistä - välttyi pidätykseltä. Ks. Rugojev 1992: 243-246.

251 Anttikoski 1993: 109-120.