Beat The Band


Lempinimi:Biitu
Sukupuoli:tamma
Synt.24.3.2002 [VHKR]
Rotu: amerikanravuri
Väri: tummanpunaruunikko
Säkä:158cm

Koulutus ja käyttö:siitostamma
Suku ja historia: Biitu on yksi niistä useista tuontitammoista, jotka tulivat ranskasta 90-luvulla. Se juoksi nuorempana mahtavia juoksuja, mutta Suomeen tultuaan joutui kiertolaiseksi ja vaihtoi omistajaa yhtä usein kun omistaja paitaa. Biitun kaikki kodit eivät olleet aivan unelmatalleja, vaan tamma sai osakseen myös huonoa kohtelua. Tämän kaiken myötä tamman tulokset romahtivat alaspäin, eikä siitä enää koskaan saatu kunnon ravuria. Lopulta Biitu sai kodin Lehmuksen ravitallilta, jossa juoksi viimeiset kaksi juoksuansa joista toinen meni laukkoihin, mutta toisesta jo päästiin palkinnoille. Lehmuksessa tamma astutettiin huippuori Money Makerilla, josta Biitu saikin kauniin orivarsan nimeltä Lehmu's Beat Maker. Kuitenkin muutto oli taas edessä. Biitu sai uuden kodin Koivukummusta, jossa toimi siitoksessa kahden vuoden ajan. Tallimme oli jo jonkin aikaa etsinyt suvullista siitostammaa, mutta kun meille tarjottiin Biitua, emme voineet olla säälimättä tamman kohtaloa. Niinpä se heikohkosta suvustaan sai kodin meiltä. Toivottavasti Biitun kiertolaisen elämä loppui tähän.

Luonne ja rakenne: Biitu on luonteeltaan todella arka. Se ei ole vielä toipunut, eikä luultavasti tule koskaan toipumaankaan siitä kohtelusta mitä se sai Ranskassa osakseen. Jonkinlainen luottamus ihmisiin täytyy kuitenkin yrittää saada, sillä muuten elämä tallillamme on aika hankalaa. Ei tarvitse muuta kuin yksi havaitsematta kohotettu käsi, niin on jo hammasrivistö kuopattu käsivarren nahkaan. Biitu on melko syrjäänvetäytyvä myös muiden hevosten seurassa. Rumba on ainut jonka kanssa se on todella ystävystynyt. Kaikista ongelmista huolimatta Biitu on symppis hoidettava ja ajettava. Olemme myös ratsastaneet sitä jonkin verran ja todenneet, että todella rauhallinen, jopa laiska ratsu, joka sopii myös lasten käsiin.


kasvattaja: MM-talli, FRA
entiset omistajat (FIN): Noora/ Lehmuksen Ravitalli, Koivukummun ravitalli
omistaja, hoitaja (ja valmentaja): Tiina J.
voittosumma:1800ve, Ranskassa ravattu vs. ei tiedossa muuta: toimii siitostammana



molemmat kuvat copyright: Ceps

ISÄ: Bid Or Bass 13.4 amer. (Milestone 14.8 - Millie Stormy 16.9)
EMÄ: Baniza 15.3 amer. (Tuntematon amer. ori - FS Honey Darling --)



RAVITULOKSET (FIN):
02.06.2002 Hopealehdon ravitalli, sijoitus 6/6, ei rahoilla
29.06.2002 Koivukummun ravitalli, sijoitus 2/5, 1800 ve

JÄLKELÄISET:
o. Lehmu's Beat Maker (Money Maker)
t. BM Odessa (P.P. Asterix)
o. BM Freedom To Run (Is The Best)
o. FG-Ex Brand Press (Equinox)
o. FG-Range Speaker (Equinox)
t. FG-Bintell Inside (Equinox)


Varusteet:
Musta nimikoitu nahkariimu sinisellä puuvillanarulla. Tangossa karsinan ovessa "Golden Stripe"-villaloimi sekä musta verkkoloimi. Valjashuoneessa Biitun kohdalla ruskeat suitset ilman turpista ja ajopäävehkeet. Silat ja satulan voi lainata Exitiltä. Kopassa karsinan ulkopuolella yleispuhdistusvälineet ja vaaleat putsit.

Takaisin