”John! Ihanaa, kun olet taas palannut sieltä Karidian matkaltasi”, Kirstine ihkui iloa. ”Kyllähän tämä tästä.” John machoili. ”Ostitko tuliaisia...?” Kristinen kysyi vaisusti mutta selvästi vihjaillen, oliko Johnilla hänelle mitään. ”Ööh. Ostinhan minä! Siellä oli erittäin halvat moottoripyörä-markkinat! TODELLA edullista”

”Eikai taas uusia leluja!?!” Kristine voihkaisi tuskissaan. ”Ei kulta. Tämä ei ole mikään lelu... Tämä on Turebo 9865! Ja maksoi vain 50 000 000 simoleonia!” John hihkui intoa. Hän puhui innoissaan, niin että hänen äänialansa noisi liian korkealle, ja se sai Kristinen vinkaisemaan.

”En vain halua että sinä joudut onnettomuuteen!” Kristinen huokaisi. ”Hömppä! Minä? Todellakaan aikoimukseni nyt pidemmän päälle, ei ole joutua moottoripyöräonnettomuuteen ja kuolla!” John lirkutteli Kristinelle ja molemmat kikattivat.

”HÄVYTÖNTÄ! Siiiis häääävyyytöntä!” Hoodie sähisi. ”Minun pihassani! Tuolla lailla! Get lost!!!” Pinkkissä uimapuvussa oleva kani pomppi taas hurjaa vauhtia kohti uima-allasta, huutaen samalla tunnus huutoaan: ”Daiju daa! Daiju daa! Daiju daa! Daiju daa! Daiju daa!” Tämä sai Kristinen ärsyyntymään, ja tämä kehotti Johnia siirtymään hänen mukanaan sisälle.

He olevat kuherrelleet sisällä jo jonkin aikaa, kun Hoodie oli jo lopen kyllästynyt uimiseen. ”Kristine, nyt on teijän vuaro”. Koska John ei tietenkään voinut kuulla Hoodieta, kysäisi Kristine leikkisästi: ”No, mennäänkö veteen?” Samalla Hoodie hoputti: ”No! No! Menkääjo! Menkääjo!”.

John ja Kristine innoissaan riensivät uima-altaalle.

Viiden minuutin kuluttua John oivalsi, että hänellä oli yksi kiireellinen työtehtävä tehtävänä ja kiirehti Kristinen koneelle.

”Kulta..? Et viittis tulla pois sieltä- Olisit mun seurassani ku kerran nyt oot täälläkin käymässä”. ”Kyllä sinun pitää kaksi sekuntia nyt odottaa, niin tulen” john vastasi.

Puolen tunnin kuluttua: ”Kristine! Olen valmis. Mennään yhdessä tuonne sängylle pötköttelemään, jooko?”