. ”John.. Oletko koskaan ajatellut hankkia lapsia?” Kristine kysyi arasti. ”No en minä ole asiaa oikein ajatellut. Mutta miksikäs ei! Kun aika koittaa, hankin vaikka koko liudan!!” John vastasi leikkisästi. Kristine hymyili vaisusti. ”No koskas se aika koittaa?” John meni ihan hämilleen. ”No eikai siihen voi oikeastaan koskaan olla valmis”.

Kului jonkin aikaa. Ja jotain tapahtui. Muttenmmen nyt mene tarkempiin yksityiskohtiin.

John ja Kristinen kuulivat palohälyttimen soivan. Hoodie vinkui hätäisenä: ”Mitä mä teen mitä mä teen?? Minähän se ei ollu ei ei ei. Se ei ollu kukaan kukaan kukaan...”

Kristine juoksi pikapikaa paikalle alusvaatteisillaan. ”Hoodie!!!! MITÄ HIT*OA SÄ OOT TEHNY TÄÄLÄ!??”.

Palomiesten lähdettyä, John tuli järkyttyneen Kristinen luokse. ”Kuka on Hoodie?”. ”Ei kukaan! Ei yhtään kukaan” Kristinen vastasi ja oli aivan tolaltaan. ”Ehkä minun pitäisi lähteä...” John lähti pukemaan.

Ainoastaa Hoodie jäi seisomaan tuohtuneena paikalleen: ”MUT mut mut! Mut ruoka? Mun ruoka? MUN RUOKA!”

Kristine hyvästeli Johnin pihalla. ”Tulethan pian takaisin?” Kristinen kysyi viattomasti. ”Kunhan löydän jostain aikaa”

Hoodie oli laittanut itselleen uuden microruuan. ”Se se se se savuaaaa...”

Kristine tuli antamaan Hoodielle huutia! ”ETKÖ sä yhtään ajattele, mitä sä teit!! Nyt John säikähti, ja tiek tuleeko tänne enää koskaan!”. ”Emmäsille mitään voinu!! ENKÄ SE EES OLLU MÄ!” Hoodie huusi. Ja se sai Kristinen toisen kulman nousemaan. Hoodie tajusi mokansa. ”EIKU! Siis... ÄHS”