"Hei, faija! Söydään ny jotain jooko? Täst tavaroiden liikuttelut tulee ihan törkee nälkä!" . "Okei kulta laitan jotain"

Koko perhe odottelevat yhdessä ateriaa uunista. "Isä... Onko meillä jo kaikki tarvittavat jutut kouluun?" Corall kysyy vaivautuneena. "Kulta, sinusta pidetään kuitenkin. ÄLÄ ole huolissasi! Kaikki järjestyy"

"Ja sinä, nöpönenä. Sinustakin pidetään aivan varmasti, kunhan muistat käyttäytyä kauniisti!" isä jatkaa. "Jos saan auton niin lupaan", Annie hymyilee. "Et saa, olet liian nuori!"

Ruoan jälkeen Annie meni keinumaan. Keinuessaan hän näki Jonkun oudon miekkosen katselemassa taloa.

"Päivää oliko teillä jotain asiaa?"Annie kysyy kohteliaasti. "Ajattelin vain. Joku on ostanut Helenan talon, näyttää mukavalta", mie vastaa katsomatta Annieta silmiin. "Ei sitä kukaan ole ostanut. Se on meijän mummin talo!" Mies katsoi Annieta hämmästyneenä; "Lapsenlapsi! Oliko hänellä lapsia? Ilmeisesti"

"Tiedätkö mitä?" Mies kysyi. "Kerro ihmeessä!" Annie nauroi. "Minullakin on lapsenlapsia! Pojanpoikani nimeltä Ludvik. Haluaisetko joskus leikkiä hänen kanssaan?" Annie murpisti nenänsä "En, pojat on tyhmiä!"

Annie teki paperilennokin ja alkoi leikkimään sillä. Ensin mies katseli, mutta kyllästyi ja lähti pois

Siilläaikaa Corall oli jo laittanut tietokoneensa kuntoon ja oli paraaikaa SipsiChatissä. Hän oli niin liimautunut keskusteluun ettei kuullut eikän nähnyt mitään muuta.

Isä kasteli kukkia ja ajatteli: "Kukkia ei olla kasteltu pitkään aikaan!"

Corall ja isä menivät poreammeeseen rentoutumaan. Siellä he kävivät pitkän keskustelun Corallin äidistä ja mummista ja vaarista. Corall rakasti tarinoita äidistää ja viihtyi siellä pitkään. Samalla Corallia huolestutti uusi koulu. Hänen ei ollut helppo saada ystäviä... Koska hänen uusi tyylinsä oli niin "epänormaali". Hänelle kummajaisena olo ei ollut mitenkään erikoista, koska hän oli niin tottunut siihen.